Kirjahaku

Pohjanlahden rannikon tervaporvarit alkoivat menettää 1800-luvulla tuottoisan liiketoimintansa. Pohjanmaan jokien virtaaman käyttäminen tuotannon voimanlähteenä alkoi kiinnostaa tervan viennistä syntyneiden pääomien sijoituskohteena. Vientisahojen ja niiden rinnalle jauhomyllyjen perustaminen paikallisiin tarpeisiin oli tuolloin luontevaa ja nopeasti toteutettavissa. Perämeren rannikolle tämä kehityskulku toi monia sahoja 1800-luvun puolivälistä alkaen, mutta Kuivaniemen Patosaaressa sahattiin jo 1700-luvulla. Kuivajoen saha- ja myllytoiminnan vaiheiden kuvauksen voi yleistää kuvaamaan kehitystä muuallakin Suomessa. Lastuna laineilla kuvaa Kuivajoen sahojen ja myllyjen vaiheita vuosina 1758-1960. Painopisteenä ovat kuitenkin sahan ja myllyn lähipiirissä eläneet ihmiset. Heitä kuvataan mukana olleiden, erityisesti Blomsterin ja Gomanin sukujen jäsenten kautta. Yhteiskunnalliset murrosvaiheet heijastuivat myös heihin.

Mikrohistorialliselle otteella kirjoitettua Kuivaniemen Luola-aavan asutusalueen historiaa kuuden vuosikymmenen ajalta.Kirja dokumentoi Luola-aavan vaiheita asutustoiminnan alusta aina nykypäivään saakka, ja siinä käytetään lähteinä sekä arkistojen materiaalia että henkilöhaastatteluja. Tärkeässä osassa kerrontaa ovat henkilökohtaiset muistot ja muistikuvat, joihin kuitenkin sovelletaan lähdekritiikkiä. Faktoja kunnioittaen muistikuvien oikeellisuutta tarkastellaan myös muun aineiston valossa.Luola-aavan asuttaminen ja siellä asuneiden ihmisten vaiheet ovat osa suurempaa suomalaisen yhteiskuntapolitiikan kokonaisuutta. Etenkin maatalouspolitiikan ja työvoimapolitiikan suunnanmuutokset näkyivät ihmisten arjessa koko ajan. Ne asiat ratkaisivat myös sen, että asutusalue yleensä syntyi Kuivaniemen koillisille suoalueille. Kirja avaa laajasti myös tätä sidonnaisuutta. Kyseessä on siten yksittäisen ihmisen kokemusten suhde yhteiskunnan muutoksiin. Tähän perustavaa laatua olevaan kysymykseen ei kannata vuosikymmenien kuluttuakaan pyrkiä löytämään yksiselitteisiä vastauksia. Lopullisten vastausten sijasta kirjan tarkoituksena onkin antaa aineksia tuota pohdintaa varten.HT Aaro Tiilikainen on asunut nuoruutensa Luola-aavalla, joten omakohtaiset muistot ovat osa dokumentointia ja pohdintaa.

Teos on kirjoittajan isän, Pentti Olavi Tiilikaisen (1924–2008) kontekstuaalinen elämäkerta. Tiilikainen syntyi Simpeleen teollisuusyhdyskunnassa mutta jäi täysorvoksi ja sijoitettiin lastenkotiin vieraalle paikkakunnalle vanhempiensa kuoltua. Näistä vaiheista ei hänellä itselläänkään ollut juuri tietoa. Elämän valttikortteja, ”oli isä ja äiti mulla, oli koti niin turvallinen”, ei hän lapsena saanut, joten selviytymistarinasta on kysymys.Pentti Tiilikainen oli tarkka havaitsemaan kokonaisuuksia ja ymmärsi asioissa selittämättömän näkymättömän käden sijasta olevan eri intressejä ja keskinäisiä riippuvuuksia. Niissä paljastui vallankäytön ja talouden näkökulma. Niinpä hän usein näki ihmisen osan maailmassa ”meidän herrojemme muurahaisena”. Hänen elämäntarinansa oikeutti toimimaan todellisena kokemusasiantuntijana tässä asiassa. Kokemukset yhteiskunnan murrosvaiheissa ovat tärkeää monivaiheisen elämäntarinan syntymiselle. Olennaista on kuitenkin sen kuvaaminen, miten näistä myllerryksistä yksittäinen ihminen on selvinnyt. Voi kuvitella, että tämä olisi myös itse päähenkilön näkökulma asiaan.

Kokoelman tarinat ajoittuvat Suomeen, sotien jälkeisten suurten ikäluokkien aktiivisten vuosikymmenien aikoihin, 1950- ja 1990-lukujen välille. Tapahtumien juuret saattavat silti ulottua paljon varhaisempiin aikoihin. Ajanjakso liittää tarinat löyhästi kirjoittajan omaan elämänkaareen.Osa tarinoista kuvaa ihmiselon yllättäviä käänteitä. Joskus niihin liittyy ehkä tahatonta komiikkaa, mutta myös ihmiselon vakavimpia kysymyksiä.Tapahtumat sijoittuvat pohjoiseen Suomeen, laajalta Pohjanmaalta aina Lapin suurten jokien, Kemijoen ja Tornion-Muonionjoen varsille. Kokonaan unohtuneet eivät ole etelän kaupungit, ei myöskään herrojen Helsinki.HTT Aaro Tiilikainen on aiemmin julkaissut dokumentteihin perustuvaa paikallishistoriaa.

Kolarilainen kansanedustaja Niilo Topias Koskenniemi (1926–1988) oli aikansa merkittävänä politiikan vaikuttaja mutta ennen kaikkea Tornionjokilaakson vähäosaisten ihmisten puolesta puhuja ja asioiden hoitaja. Koskenniemellä oli vahva ja luottamuksellinen asema eduskuntaryhmässään. ”Niilolta kysytään heti, kun keskustellaan Pohjois-Suomen asioista, SKDL:n eduskuntaryhmän sisäisistä ongelmista tai pienten kuntien kannoista eri kysymyksiin”, kuvattiin hänen eduskuntatyöskentelyään. Tämä teos kertoo hänestä ennen muuta laaja-alaisena yhteiskunnallisena vaikuttajana mutta myös yksityishenkilönä.