Jarkko Sandellin toisessa runokokoelmassa runoilijan ilmaisu on tiivistynyt itämaista estetiikkaa ja filosofiaa mukaileviksi, pienimuotoisiksi teksteiksi, joissa todellisuus on häivähdyksenomainen hetki. Luontoa, ympäristön muutoksia ja liikkeitä tarkasti havainnoivat runot ovat havahduttavia ja palauttavat lukijan sisimpänsä äärelle.