Kirjahaku

Vien sinut hyvä lukijani lapsuuteni maisemiin ja haluan jakaa kanssasi sen ajan ja maailman, jota elettiin sodan jälkeen Etelä-Pohjanmaalla. Olen syntynyt Kauhajoen Päntäneen kylän Keturinkylässä, Kränämännyntien varrella sijaitsevan kotini saunassa heti sodan jälkeen. Miten maailma onkaan muuttunut näinä vuosikymmeninä. Silloin elettiin samoin, kuin oli eletty satojen vuosien ajan. Kehitys oli hidasta. Raskaat työt tehtiin käsin ja apuvälineenä oli hevonen, kunnes alkoi raju muutos. Maaseutu koneellistui ja lapset muuttivat kaupunkeihin. Teollisuus sai uutta työvoimaa. Keksinnöt seurasivat toisiaan ja nyt eletään tätä aikaa, josta silloin ei olisi voitu uneksiakaan. Mutta tästä ajasta kirjoittakoon joku muu.

Keiju on vähemmän pyhä kuin enkeli, eikä keiju ole Jeesus, eikä Mohammed.Keiju ei loukkaa ketään, mutta keiju on kaikille tuttu.Mikä parasta, keiju vapauttaa minut ihmisen tuolle puolelle, näkemään sitä mitä ihminen ei näe,viemään minut sinne, missä ihminen ei ole käynyt?Siksi rakas lukija vien sinut tajunnanvirtamatkalle keijun kanssa, näkemään maailma keijun silmin.Keiju ottaa kantaa kaunistelematta, mutta myös rakkaudella.Tervetuloa mukaan elämysmatkalle.

Tämä on minun ja vaimoni tarina pyhiinvaellusmatkoista, joita teimme kaikkiaan kolme 1998, 2000 ja 2002. Tarina etenee polveillen eri vaellusten kesken. Tarina on myös sisäinen matka mieleen, joka jatkuu edelleen. Ajatukset joita emme hallitse, ryntäävät jonkin tapahtuman, hajun tai muun ärsykkeen ajamana tietoisuuteemme. Ne voivat olla miltä elämän osa-alueelta tahansa. Annan niiden valua tähän paperille aina, kun siltä tuntuu tätä kirjoittaessani. Jotkin ajatelmat ovat muistoja ennen vaellusta edeltäneeltä ajalta, kun taas toiset tulevat tähän päivään saakka. Mukana on myös lyhyitä dialogeja, joissa sanotaan jotain, sanomatta mitään, mutta se kuvastaa sitä flow-tilaa, jossa vaelsimme, kuten, Tulitukka, Mitä? Ei mitään.

Sain 2011 eturauhassyöpä diagnoosin ja aloin heti kirjoittaa tuntojani runoina. Jaoin niitä syöpäyhdistyksen sivuilla ja sain paljon kiitettävää palautetta. Minulle esitettiin toive, että julkaisisin nämä runot kirjana, joten nyt olen saanut toiveen täytettyä. Palautetta tuli paljon naisilta, vaikka kyseessä on miesten syöpä. Heillä oli hyvin samanlaiset tunteet omien diagnoosiensa kanssa kuin minulla. Nyt kun kävin näitä runoja uudelleen läpi huomasin miten monessa runossa pohdin sitä, että jos ei parannusta löydy, niin edessä on kuolema tosin vähän peitellymmin sanottuna. Siitä on nyt viisi vuotta ja PSA-arvoni on pysynyt mittaamattomissa eli toistaiseksi terve mies. Olen yrittänyt lähestyä sairauttani itseironialla käyttäen mieli-, kielikuvia ja metaforia sopivassa suhteessa. Toivon tämän kirjan auttavan joitakin löytämään apua oman syöpänsä kanssa ja muistamaan, että ei elämä lopu syöpädiagnoosiin.

Hirtehishuumorilla höystettyjä runoja pohojalaasittain tämän päivän ilmiööstä ja vähän muustakin airaksenkarvaasen pohojalaasen silimin. Etsin näitä murrekirioja enkä löytänyt kun vuodelta 1964 "Prätinöötä Pohojanmaalta", Laihialaasvitsejä ja joitakin sariakuvia. Niinpä tuumasin teherä murrerunoja. S'olis mun kulttuuritekoni isänmaalle, kun se täyttää ny 2017 100vuotta.Tärkiämpää kun sanojen oikeellisuus, on se kuinka asia sanotahan. Tämä kiria ei oo mikään äirinkielenkoe, vaan se on puhurasta luovaa pränttäämistä. Koulus murretta kitkettihin raakalla kärellä, joka sanaasta rankaastihin -pisteellä, niinpä sain kerran kympin, -10. S'oli katkeraa katottavaa, kun sisältö ei merkinny yhtään mitään. Tarttukaa tähän kiriahan pilike silimäkulumas, niin tuutta havaattemahan, notta s'on yhtä puliveivaamista nykyynen meno. Yritetähän kärvistellä täss mukana ja iloota elämästä.

Nämä ovat pieniä runoja pitkästä matkasta lapsen kuoleman muistoksi. Meidän suorittaessa fyysistä matkaamme, hän oli mukana hengen matkallamme ja hän kulkee myös näissä runoissa mukana.Se oli aikaa, kun särkyneen elämän jälkeen aletaan harsia palasia kokoon ja yritetään löytää mielekkyyttä elämän jatkamiselle. Me haettiin sitä fyysisten ponnistusten ja kipujen kautta. Se kantoi meidät pahimman yli.

Meille kaikille tulee aika, kun emme enää vie, vaan elämä ottaa ohjat käsiinsä ja luotsaa meidät viimeiselle rannalle toiveitamme kuuntelematta. Se tulee monilla olemaan varjojen aikaa erilaisten kipujen ja vaivojen kera. Olen runoissani yrittänyt päästä lähelle niitä hetkiä, osittain omien tuntojeni ja muiden kokemusten kautta. Kirjan loppupuolella ihmettelen muuten vain ympäröivää maailmaa, jossa elämme.

Hyvä lukijaKädessäsi on 14. kirjani. Leijonanpoika osio on lähinnä itseäni.Tulitukka osuus on omistettu vaimolleni, joka on jaksanut sinnitellä kanssani yli 50v. Loppuosa on sitä tajunnan virtaa, jota minulle on annettu jo yli 25v. tyttöni kuoleman jälkeen. Se on auttanut minua, ahdistuksesa, tosin oman ahdistuksen on tuonut raaka ja käsittämätön Ukrainan sota, joten liitin loppuun 3 runoa asiasta, miten koen tämän kaudeuden.Yritin ottaa etäisyyttä raakuuksiin ja pohdin rehellisesti kysymystä,miksi? Päädyin yhteen mieheen ja hänen mieleensä.Herätys runossa siirryin avaruuteen, josta katsoen maapallo onnäkymätön piste ja yhden ihmisen elämä on silmänräpäys.En löydä sanoja tälle hulluudelle, joka jo huomenna on historiaa.Toivottavasti kirjani puhuttelee sinua.t. Jorma Luoma

Näitähän syntyy kuin pieniä sieniä sateessa. Joskus enempi ja vähempiMärkänä kesänä kasvusto kukoistaa, kuivana ei,pahkat vain kasvaaTatteja ei nouse useinkaan , pelkkää rouskua luulisin. Kun myrkyllistä seitikkiä pukkaa, voi mennä viikkokin hukkaanJa kantarellit kerään vaikka sukkaan.Kukaan ei tiedä milloin on sienimetsästä lähtö.Runot on ihan metsästä. Jorma P. Luoma