Kirjahaku

Neuvonen yhdistää proosarunoissaan lahjakkaasti groteskia huumoria ja älykästä ironiaa. Naku piirtää esiin naisen moni-ilmeisen muotokuvan, josta ei voi olla tunnistamatta itseään hyvinä, huonoina tai keskivertoina päivinä. Kokoelma on sarja absurdiin taipuvia tapaamisia, joissa nainen ottaa miehen jos toisenkin miehen. Rakkaudesta on kyse, tietenkin. Mutta ei mistään platonisesta myötämielisyydestä. Naku vie lukijansa ihon ihoa iholla -kohtaamisiin, joissa nautinnon ilkikurisetkin kasvot tulevat esiin. Mutta kääntöpuoleltakaan ei voi välttyä. Rakkaudettomuuden ja yksinäisyyden pelko kulkevat iloisen lihallisuuden kanssa rinta rinnan. Neuvosen puhuttelevissa runoissa nainen-on-vallaton ja reunoista mennään yli. Mutta rajoja myös kaivataan: reunoja joilla taiteilla, näkymättömiä ja tukevia. “Kaikissa maailman kliseissä palaa lamppu, tarvitsen dramaattisesti erilaisen päivän.”

"Suutele minua, nainen sanoo ja unohtaa olevansa tyttö vasta. Pane mua, nainen sanoo ja unohtaa olevansa äiti jo."Kati Neuvosen hallitut ja moni-ilmeiset proosarunot tutkivat naiseuden ja ihmisyyden ehtoja, lapsuutta ja tyttöyttä, vauvuutta ja vauvattomuutta, suhteitten onnea, väkivaltaa ja ikuisuutta. Ja kas, lyyrinen subjekti synnyttää kaikkitietävän kertojan."On kaksi tyttöä pihalla. Jos he osaisivat sanoa 'armoa', jos he tietäisivät mitä se tarkoittaa, he pyytäisivät armoa, rukoilisivat armoa, naukuisivat armoa niin kuin kissanpennut ennen hukuttamista.""Kati Neuvosen runoteos, jota on pakko raivokkaasti selata, kun sen aloittaa. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan runoteoksen lukeminen kulkee jotensakin itsestään." Essi Tammimaa (aaltopahvia.wordpress.com) Kati Neuvosen esikoiskokoelmasta Naku (poEsia 2009, ntamo 2012)

Kati Neuvosen kolmannessa runokirjassa nainen maalaa maailmalle selitystä, itselleen naamaa, yrittää elää petojen kanssa. Neuvosen aiemmat runokokoelmat ovat Naku (poEsia 2009, ntamo 2012) ja Sylikissat (ntamo 2013).

"Susinainen, kampaa tukkaani rauhallisin vedoin niin että nukahdan. Siinä, sylissäsi, näen kauneimmat uneni enkä pelkää mitään."ANNAN TURKKINI KASVAA on riemastuttavan mehevä ja itkettävän railakas kuvaus voiman katoamisesta ja kokoontumisesta. Proosarunojen ja säkeistettyjen tekstien vuorotellessa "nainen" käy läpi muodonmuutoksen jos toisenkin, eikä suinkaan tuppisuuna ja tumput suorina. Tuloksena on sivuuttamatonta nykykirjallisuutta sukupuolirooleista ja rakkauden hirmuisuudesta.

"Joskus Venla mietti huomasiko Mona."Nuori Venla elää masentuneen äidin luona, hoitaa autistista pikkuveljeä ja haaveilee ratsastusterapeutin ammatista. Lisäksi hän haaveilee rakkaudesta mutta ajelehtii huonosta suhteesta toiseen. Jotenkin on pärjättävä.PÄIVÄ OLI KIRKAS JA HILJAINEN on vähäeleisesti etenevä ja väkeväksi kasvava kuvaus yhden nuoren ja monien hänen elämäänsä kuuluvien ihmisten elämänkäänteistä. Sen voima on taitavasti luoduissa hahmoissa, näiden välisten suhteiden kehittelyssä ja kuulaassa ilmaisussa.

"jos minua katsoo/ katson takaisin," KUOLLEET EIVÄT SUUTELE ei ole jännitysromaani vaan proosarunoteos. Silti pelko ja hätä ja pakahdus ja takaa-ajo ja arvoitus ovat sen ydintä. Minän on saatava tietää, suostuuko eräs henkilö tapaamaan hänet. Tyttö, joka hän oli tai josta tuli. Tie sinne päin kulkee hiljaisuuden kautta ja puhumattomuutta tutkien.