Kirjahaku

Matti Koskenniemi (1908-2001) oli kuuluisa kruununhakalainen. Hän perusti kolme kasvatustieteen laitosta (Jyväskylään, Helsinkiin ja Turkuun). Alun perin kemistiksi valmistuneesta maisterista tuli kasvatustieteen professori. Hänen elämänvaiheissaan oli dramatiikkaa (viranhaut, sota-aika, paikkakunnalta siirtyminen ja eläkeaika ym.). Lähetyssaarnaajan ja papin poika Matti syntyi Japanissa, mutta tuli Suomeen kolmivuotiaana. Perhe asui Helsingissä ja myöhemmin Turussa.Matti opiskeli Turun yliopistossa mutta tuli etsimään töitä Helsingistä. Sattumalta hän kiinnostui kasvatusalasta seuratessaan kämppäkaverin kirjanlukua ja antautui ensimmäisen epäonnistuneen tentin jälkeen alalle kokonaan. Hän oli opetusharjoittelussa Helsingissä ja suoritti samalla kansakoulunopettajan tutkinnon Jyväskylässä. Hän teki väitöskirjan omasta luokastaan ja sen sosiaalisista suhteista. Hän kehitti sosiometriaa samaan aikaan kuin J. L. Moreno.Matti Koskenniemi perusti Jyväskylään Suomen ensimmäisen kasvatustieteen laitoksen tultuaan nimitetyksi käytännöllisen kasvatusopin professoriksi. Siellä hän aloitti kokeilukoulun pidon. Hänet temmattiin opetussuunnitelmatyöhön Helsinkiin, joten hän joutui eroamaan virastaan.Helsingissä hänet nimitettiin kasvatus- ja opetusopin professoriksi J. A. Hollon jälkeen 1955. Hän perusti Kasvatustieteen laitoksen, joka sai oman rakennuksen Snellmaninkadulta 1966, jolloin kasvatusoppi muutettiin kasvatustieteeksi. Vähitellen oppiaine tuli yhtä arvokkaaksi kuin muut vanhat tieteet. Koskenniemen aikana pääprofessorilla ei ollut enää opetusharjoittelun ohjausta. Hän esitti siis nimikettä kasvatusopista kasvatustieteeksi ja jätti pois opetusopin kehittämisen opetustieteeksi. Didaktiikasta tuli hänen mukaansa kasvatustieteen epäitsenäinen ja sille alisteinen osa-alue.DPA Helsinki -projekti 1966-1982 oli Suomen laajin, kansainvälisin ja eniten huomiota saanut opetustapahtuman tutkimushanke. Pääteoksina voidaan pitää Opetuksen teorian perusaineksia, joka ilmestyi 1968 (saksaksi 1971) ja uusittuna nimellä Opetuksen teoriaa kohti 1978. Koskenniemellä oli yli 600 julkaisua.

Suomen kieli hyväksyttiin oppiaineeksi 6.11.1843 ja asetus astui voimaan 24.8.1844 eli 170 vuotta sitten. Professori emerita Katri Karasma on kirjoittanut siitä historiateoksen "Aapisesta ylioppilaskokeeseen - äidinkielen opetuksen historia". Hän seuraa äidinkielen opetuksen vaiheita Agricolasta vuoden 2004 opetussuunnitelmaan ja erottaa vaiheet peruskoulun ja lukion, ylioppilastutkinnon ja ammattioppilaitosten osalta erikseen.

PÄIVÄKIRJA KERTOO, MITÄ HÄN AJATTELI, TUNSI JA KOKIEmerita professori Katri Karasma (ent. Sarmavuori) kertoo paljolti päiväkirjamerkintöihin perustuen arjesta, onnen hetkistä ja vastoinkäymisistä.Hän alkoi kehittää uutta tiedettä, äidinkielen opetustiedettä, joka olisi yhtenäistänyt äidinkielen opettajien työn hajanaisuutta. Siihen kuuluvat lukeminen, lukuharrastus, kirjoittaminen, kieli, kirjallisuus, draama, media, opetussuunnitelmat ja oppikirjat.Hän on osoittanut kokeellisen tutkimuksen avulla (koe- ja vertailuasetelma), että Toiminnallinen kielioppi muuttaa opetuksen kiinnostavaksi ja hauskaksi.Motivointidraama on menetelmä, jolla oppilas koukuttuu yhteisesti luettavaan kirjaan.Lukemisstrategioiden avulla lukeminen muuttuu seikkailuksi. Kirjoittaminen on maailman hahmottamista ja löytöretkeilyä.Hän on asunut perheensä vuoksi Espoossa ja hänellä on kaksi poikaa. Yksityiselämässä hän on kokenut avioeron, toisen avioliiton ja leskeytymisen. Uuden ystävän löytämisestä hän kertoo avoimesti päiväkirjassaan.Päiväkirjan avulla luodaan järjestys elämänalueisiin rakkaus/avioliitto, vanhemmat/lapset, talo/koti, sukulaiset/ystävät, koulu/koulutus, työ ja harrastukset. Kirjassa kerrotaan monista yhdistyksistä, joissahän on ollut aktiivinen.

Professori emerita Katri Karasma (ent. Sarmavuori) on kouluttanut äidinkielen opettajia Helsingin ja Turun yliopistossa. Hän on pitänyt luentoja ja seminaareja sekä luokanopettajille että aineenopettajille. Hän on kehittänyt äidinkielen opetustiedettä, joka on oppiaineen erillisiä osa-alueita yhtenäistävä näkemys. Teoksessa Aapisesta ylioppilaskokeeseen - äidinkielen opetuksen historia (2014) hän on seurannut suomen kielen tuloa oppiaineeksi, opetuskieleksi ja paljolti peruskoulun uusien oppikirjojen myötä eheytyväksi tärkeysaineeksi.Karasma on seurannut pitkittäistutkimuksena helsinkiläisten (ABC-projekti) ja turkulaisten (LAKE-projekti ja AO-projekti) oppilaiden äidinkielen opetuksen tavoitteiden saavuttamista koko kouluajan ja tehnyt niistä raportteja.

Professori emerita Katri Karasma analysoi suomalaisten onnellisuutta sekä lukemisen, kirjoittamisen, kirjallisuuden, teatterin ja median ilmiöitä äidinkielen opetuksen kannalta. Osaston saavat myös suomi toisena kielenä sekä päivänpolitiikka ja historia. Lukutaidon heikkenemisen estämiseksi esitetään hankkeita ja tutkimuskirjallisuutta. Internetin tulo kännyköihin ja sosiaalinen media on vienyt aikaa kirjojen lukemiselta. Lukupiirin avulla lukemismotivaatio voi parantua. Kirjoittamisesta valitetaan KARVIn tilastointia ja esitetään opettajien valitukset facebookissa yo-kokeesta. Kirjallisuudessa oli Seitsemän veljeksen juhlavuosi, joten Aleksis Kivi -tutkimus ja häneen liittyvä kirjallisuus on laajasti esillä. Merkkivuosi oli myös Väinö Linnalla ja Eeva Joenpellolla. Suomalainen teatteri täytti 150 vuotta, joten sen vaiheita tarkastellaan. Teatterikohut tuovat lukijalle dramatiikkaa.Suomalaisista väitöskirjoista esitellään Anna Kajanderin (2020), Liisa Näpärän (2019), Satu Erran (2020) ja Tuija Leena Viirretin (2020) väitöstutkimus, ruotsalaisista Camilla Forsberg (2021), Gustav Borsgård (2021), Simon Wessbo (2021) ja Spoke Wintersparv (2019). Ruotsalaisissa väitöskirjoissa on paljon pohdintaa kirjallisuuden opetuksesta, Simon Wessbo syventyy kirja vai elokuva -problematiikkaan. Mia Scotsonin (2020) väitöksessä tuli esiin, että suomalaiset puhekumppanit vaihtavat puheen englanniksi ja hidastavat maahanmuuttajan kielen oppimista.Suomen kielen tulosta oppiaineeksi on luettelo, joka olisi syytä ottaa oppikirjoihin, jotta oppilaat ja opettajat tuntisivat äidinkielen historiallisen taustan. Tutkimustiedon välittymisessä opettajalle on liian suuri kuilu.

Katja Karasman kuudes runokirja kertoo korona-ajan ahdistuksesta ja rentoutumisesta mökillä Kivinokassa. Jotkut runot on kirjoitettu ennen koronaa, esim. Juhannus Kivinokassa on vuodelta 2018. Katja Karasma seurasi kunnallisvaaleja 2021, EU-keskustelua ja maailmantapahtumia. Hän asuu Tapiolassa ja kertoo sen puistojumpasta ja amfitorin tanssiharjoituksista. Hän on harrastanut klovneriaa ja miettii loppurunossa, mitä on olla klovnina.Ensimmäisen osaston Mitä ei tajuta runoissa Katja Karasma nostaa esiin suomalaisten orjuudestavapautumisen verrannaiseksi suomen kielen tulon oppiaineeksi. Sen merkitystä ei tajuta nyky-yhteiskunnassa, koska se on itsestäänselvyys. Vasta kun oma kieli menetetään, sen tärkeys huomataan. Nyt sen uhanalaisuus englantiin nähden on pimennossa.

Lukemisesta esitellään sen opetusmenetelmät: Domanin menetelmä, lukuleikit, kirjain- ja äännemenetelmä, tavuittain liukuminen, LPP- ja Käts-menetelmä, lukustrategiat, lukudiplomi, lukupiiri, kirjavinkkaus, ihmettelylaput, digitaalinen lukeminen ja lukemisen ymmärtämisen teoriat.Kirjoittamisesta esitellään prosessikirjoittaminen, kokonaisvaltainen, yhteisöllinen ja itsenäinen kirjoittaminen sekä genrepedagoginen lähestymistapa. Koulukirjoittamisen tekstilajeista määritellään aine, aineistoaine, essee, blogi, yleisönosastokirjoitus ja luetellaan mediatekstejä. Kirjallisuuden analyyseista esitellään novelli-, runo-, satu-, näytelmäja elokuva-analyysi.Kirja ottaa esille vähälle huomiolle jääneen opetuksen tutkimuksen ja sen tutkimusmenetelmät. Ylioppilaskokeen kehittäminen on omana artikkelina, samoin kuin sen tutkimus. Kirja noudattaa perinteisen ja aikuisten kieliopin mukaisia käsitemäärittelyjä, jotka ovat paljolti samat kuin Tieteen termipankissa. Niitä on pyritty selittämään mahdollisimman ymmärrettävästi. Ne on tarkoitettu tiedoksi opettajalle.Toiminnallisen kieliopin tavoite on oppilaskeskeisyys ja oppilaan oman sisäisen kieliopin hyväksi käyttäminen. Kielioppia harjoitellaan draamamenetelmin.

Adolf Iwar Arwidsson oli kansallinen herättäjä ja monessa edelläkävijä. Hän toi Suomeen romantiikan väitöskirjallaan keskiajan romantiikan luonteesta. Hän oli runoilijana kokeilija. Sanomalehtimiehenä hän oli poleeminen ja joutui ristiriitaan viranomaisten kanssa. Hän ei hyväksynyt Suomen venäläistämispolitiikkaa vaan vaati Suomelle omaa kansallisuutta. Hän keräsi kansanrunoja, käänsi niitä ruotsiksi ja teki niitä tunnetuksi kansainvälisesti.Arwidsson perusti 1821 oman lehden Åbo Morgonbladin, joka lakkautettiin samana vuonna. Viranomaiset loukkaantuivat hänen artikkelistaan Mietteet, jossa hän oli vihjaissut armeijan puutteisiin. Suomelta oli lakkautettu oma sotaväki. Arwidsson erotettiin yliopistosta ja hän joutui muuttamaan Ruotsiin. Siellä hän jatkoi Suomen puolesta kirjoittelua.Arwidsson esitti lehdessään: ”Ruotsalaisen täytyy ajatella ja toimia ruotsalaisena, ranskalaisen ranskalaisena ja suomalaisen historiallisen kutsumuksensa mukaan.” Snellman muotoili siitä iskulauseen ”Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme voi tulla, olkaamme siis suomalaisia”, jonka hän toi esiin Arwidssonin esittämänä.