Rikossäännökset kirjoitetaan lähtökohtaisesti niin, että tekijöitä on vain yksi. Oletuksena on, että yksi tekijä, säännöksessä nimetön "joka", täyttää kaikki rikossäännöksen edellyttämät tunnusmerkit. Lähtökohta antaa rikollisuudesta ja rikoksien tekemisestä kuitenkin yksinkertaistetun kuvan, sillä hyvin usein rikoksen tekemiseen on osallistunut useita eri henkilöitä. Hyvin usein he ovat myös myötävaikuttaneet rikoksen toteutumiseen varsin erilaisin toimin.Usean eri henkilön osallistuminen rikoksen tekemiseen, mahdollisesti merkittävästi toisistaan poikkeavin toimin, herättää kysymyksen kunkin rikoksen tekemiseen osallistuneen rikosoikeudellisesta vastuusta. Rikosoikeudessa kysymykseen vastaaminen on osallisuuden ja osallisuusopin tehtävä: ne määrittävät eri tavoin rikokseen osallistuneiden henkilöiden rangaistusvastuun sekä sen rajat. Selkeän ja yksinkertaisen vastauksen antaminen kysymykseen on kuitenkin osoittautunut erittäin haastavaksi tehtäväksi.Teoksessa tutkitaan yhden rikoslain 5 luvussa säännellyn osallisuusmuodon, avunannon, rangaistavuuden edellytyksiä. Tutkimustehtävä on määrittää avunannon rikosoikeusteoreettinen perusta, joka on tällä hetkellä määritelty vain epämääräisesti suomalaisessa doktriinissa. Lisäksi tutkimuksessa tuotetaan lainkäyttäjälle argumentatiivisia välineitä, joiden avulla rajanvetotilanteet avunannon ja sen lähi-instituutioiden välillä voidaan ratkaista. Tutkimuksessa keskitytään erityisesti avunannon alarajaan eli siihen, miten avunanto erotetaan kokonaan osallisuusvastuun ulkopuolelle jäävästä myötävaikuttamisesta, sekä avunannon ja rikoskumppanuuden väliseen rajanvetoon.
