Kirjahaku

Kertomus Pohjanlahden Norrskäristä vuodelta 1899, jolloin kolme hylkeenpyyntiin lähtenyttä majakanvartijaa katosi lumipyryssä talviselle jäälakeudelle. Majakanvartijoilla oli meri aina läsnä. Heidän jokainen päivänsä oli erilainen. Kiirettäkin oli, mutta sitä ei nähnyt. Huolenpito turvallisuudesta ja läheisistä omi tekijänsä. Kaikkialla ympärillä heillä oli tuo aava meri, joka saaren rantaan tyrskysi ja joskus myrskysi.

Aurinko pilkisti pilviverhon takaa, meri oli levoton ja tummat laikut peilautuivat kohisevista aalloista. Meren myrskyistä pintaa halkoi suuren suomalaisen sotakorvauskuunarilaivan Vegan jykevä hahmo. Purjeet paukkuivat tuulessa ja rajujen aaltojen vesimassa ryöpytti kuunarilaivan kantta. Mastoista kantautui tuttua puisen takilan natinaa ja aaltojen pauhuun sekoittui moottorin jyrinää. Meren hegemonia oli ehdoton, kuunarilaivan kannelle ei asiaa. Halssinvaihto ja meno vakavoitui, kilvan ihmiset tulivat ulos, haukkoivat ihastuneina henkeään ja ylistivät pauhaavaa merta, joka valkoisenaan vaahtosi kaikkialle. Meri tyyntyi kolmeen ajastaikaan ja kuunarilaiva kynti nytuljaana mereen vaipuvia aaltoja.