Kirjahaku

Kuinka voi säntillinen, raitis ja ahkera mies tehdä konkurssin, jonka tuloksena menettää maatilansa? Miksi on vuosikymmeniä väitetty, että tapausta koskevat asiakirjat on julistettu salaisiksi, vaikka ne koko ajan ovat maanneet arkistossa vapaasti nähtävänä, jos vain joku olisi huomannut kysyä?Seitsemänkymmenen vuoden takaisiin tositapahtumiin perustuva romaani Elovalkeat kertoo tarinan siitä, mitä ehkä on tapahtunut ja mitä olisi voinut tapahtua meidänkin aikanamme. Uskomattomat tosiasiat ja huikea fantasia sekoittuvat keskenään karun pohjalaisen huumorin ja syvän tragiikan kudokseksi. Arkisen tavanomaisuuden takana jylläävät arvaamattomat voimat. Pohjalaissyntyisen kirjailijan Leo Suomelan (s. 1935 Korteisjärvellä) laajaan tuotantoon kuuluu mm. romaaneja, nuortenkirjoja, näytelmiä ja elokuvakäsikirjoituksia.

"Kanttilan seurakunta muistuttaa uivaa sorsaa. Päältä katsoen se liukuu hyvin, mutta pinnan alla käy aikamoinen molske." Mielenkiintoiset ajat odottavat pientä seurakuntaa, kun rahat ovat loppu, kirkkoherran ylipaino hajoittaa saarnastuolin ja lasten kesäjuhla pitäisi järjestää. Kirkkoneuvosto tekee radikaalin päätöksen, mutta mitä ajattelee seurakunta? Juorut vyöryvät, ja pian iltapäivälehden toimittajakin kyselee. Onko totta, että Kanttilassa opetetaan kymmenvuotiaille juomatapoja ja annetaan naiskentelun ohjausta? Että sakaristossa lyödään korttia? Mikäpä parempaa mainosta! Ja niin käy, että Kanttilan taikayö tempaa pyörteeseensä sekä pirut että enkelit. Vaan jos kerran sulkansa karvoihin vaihtaa, niin mistä ne takaisin saa? "Jokainenhan vastaa valinnoistaan täällä ja ikuisuudessa. Armo on sitten jo kokonaan toinen asia. Ja syvä asia." Leo Suomelan sanassa on särmää ja ymmärrystä, huumorissa syvyyttä. Leo Suomelan laajaan tuotantoon kuuluu näytelmiä, romaaneja ja nuortenkirjoja. Hän on koulutukseltaan filosofian tohtori ja toimi äidinkielen lehtorina Joutsenossa. Hän asuu nykyään Turussa. Uusin näytelmä Mannerheim ja kettu esitetään Seinäjoen kaupunginteatterissa syksyllä 2013.

7-vuotiaan Timpan kesäpäivä ei oikein kulu, kun ei ole sopivaa leikkikaveria, äiti joutuu lähtemään töihin, isä on jossain ja vaari sairaalassa. Niinpä Timppa keksii lähteä kalaan... Semmoista hirviötä Timppa ei ollut aikaisemmin nähnyt. Kita ammollaan, vahva pyrstö vedessä se näytti yli metrin mittaiselta. Sen kitaan hän olisi voinut työntää päänsä. Ja se jättiläinen tiesi voimansa. Se kosahti ilmoille ihan tuossa rannassa, hänen edessään. Se alkoi peuhata pintavedessä tuonne ja tänne, oikealle ja vasemmalle, syvyyksiin ja pintaan. Timppa näki koko ajan sen kaamean pään ja valtaisan pyrstön iskut. Hän kastui roiskeista ja huojahteli rajuista nykäisyistä. Syvyyksien hirviö ei aikonutkaan laskea leikkiä eikä leperrellä. Timppa tajusi karmean totuuden. Tämä pyöritys ei kulkisikaan kevyesti kuin pehmeä pieraisu molskihousuissa. Hän oli tosi sodassa.