Kirjahaku

Rakastetun underground-miehen värikkäät varhaisvuodetErään eloisan nuoren miehen kasvutarina sodanjälkeisessä Suomessa eli kuinka Mauri Anterosta kehkeytyi M.A. NumminenEnnen taiteilija M.A. Nummista oli Mauri Antero Numminen. Ensihenkäyksensä hän veti Osuusliike Oraksen yläkerrassa Somerolla päivää ennen talvisodan päättymistä. Ihan tavallinen ei Mauri Antero poikanakaan ollut. Kun hän ei räjäytellyt omatekoisia pommeja tai jahdannut kavereineen vankikarkureita Someron metsissä, hän luki kaiken käsiinsä osuvan, Pravdasta Pikkujättiläiseen. Nuoren M.A.:n vilkasta mielikuvitusta ja ensyklopedista tiedonjanoa ruokkivat ja rohkaisivat sivistystä arvostavat, Someron Osuusliikettä pyörittävät vanhemmat. Jazzkärpäsen puraisun Mauri Antero sai viritettyään omatekoisen radionsa Voice of America -kanavan taajuudelle. Laulaa M.A. ei sanan perinteisessä mielessä osannut, mutta rumpuja hän paukutti siinä määrin, että päätyi soittajaksi Unto Monosen bändiin.Keppostelua ja kulttuuria on M.A.Nummisen muistelmateos vuosilta 1940-1960. Se kertoo materiaalisesti niukasta mutta henkisesti rikkaasta ajasta ja paikasta, jossa Mauri Anterosta vaivihkaa kehkeytyi kulttuurin renessanssimies ja underground-ikoni.M.A.Numminen (s. 1940) on suomalainen pitkän linjan muusikko, taiteilija ja kulttuurin monitoimimies. Hänet tunnetaan erityisesti omaperäisestä lauluäänestään sekä lastenlauluistaan. Numminen on toiminut uransa aikana muun muassa laulajana, säveltäjänä, sanoittajana, kirjailijana, runoilijana, näyttelijänä, tuottajana ja lyhytelokuvien ohjaajana

Jos arvelette tietävänne lähes kaiken M.A. Nummisesta radion, TV:n ja lehtien haastattelujen perusteella, yllätytte tämän kirjan sisällöstä.M.A. Nummisen muistelmat pääosin vuosilta 1965-1989 ovat vauhdikasta luettavaa. Ne alkavat opiskelusta Helsingin yliopistossa, mutta myös opiskelijaelämä saa kuvauksensa näillä sivuilla.M.A. Numminen kertoo tuntemistaan tangosäveltäjistä, Unto Monosesta ja Toivo Kärjestä ja myös 1960-luvun kiihkeästä väittelystä iskelmän ja klassisen musiikin kulttuurisesta arvosta. Numminen aloitti oman säveltäjän uransa loihtimalla sävelet otteisiin maailmankuulun filosofin Ludwig Wittgensteinin kirjasta Tractatus Logico-Philosophicus. Hän esitti myös elektronimusiikkia keksimällään Sähkökvartetti-laitteella.Kirjassa kerrotaan Jyväskylän Kesä -festivaalilla vuonna 1966 tapahtuneesta skandaalista, jossa M.A. Numminen ja Rauli Badding Somerjoki olivat osallisena.Runoilija Pentti Saarikoski kuului Nummisen ystäviin, ja heidän yhteisistä hetkistään kirjassa kerrotaan värikkäästi.Suomalaisen underground-kulttuurin alku ja Suomen Talvi-sota 1939-40-ryhmän performanssit kuvataan perusteellisesti. Underground Rock -LP on yhä suomirockin kulttilevy.Riemukkaan Uusrahvaanomaisen Jatsimusiikin synty ja sen myötä levy Kissa vieköön! kuvataan tavalla, josta ei ole ennen tiedetty. Samaan aikaan 1970-luvun alussa Numminen levy-yhtiö Love Recordsin nosti musiikkituottajana ystävänsä Rauli Badding Somerjoen kuuluisuuteen.Rock-musiikin rinnalla Numminen kuului suomalaisen lastenmusiikin uranuurtajiin. Ja aivan samaan aikaan hän tutustui kirjailija ja elokuvaohjaaja Jörn Donneriin, jolle hän sävelsi musiikkia tämän elokuvaan Perkele! Kuvia Suomesta. Miehet tekivät yhteisiä kepposia sekä Suomessa että Ruotsissa.Kirja tutustuttaa lukijan Nummisen valtavaan työtahtiin, joka huipentui yli 300 keikkaan vuodessa 1970-luvun lopulla. Siihen kuului myös Saksan liittotasavalta, jonka Numminen otti seuraavaksi ”valloituskohteekseen”.1980-luvun alussa M.A. Numminen tutustui filosofi Esa Saariseen ja kuinka ollakaan, syntyi yhteinen Terässinfonia-kirja, joka herätti laajaa huomiota. Kirjassa vilahtelee tunnettuja henkilöitä yhteiskunnan huipulta.

Novellikokoelma Lastuja on Nummisen ”Juhani Aho -näköisnimitrilogian” toinen osa, jatkoa Helsinkiin! -opiskelijaromaanille. Kolmatta osaa, Papin rouvaa, intomieliset lukijat odottavat yhä. Lastuja vilisee nummismaisia hauskan älyllisiä oivalluksia nykymaailman menosta, joka kummasti osoittautuu samaksi armojen wuosina 1971 ja 2025. Se, mitä Ksenofenomenologisen Seuran varapuheenjohtaja Albert Kivinen yli puoli vuosisataa sitten teoksesta kirjoitti, pätee edelleen: ”Hra Nummisen novellikokoelma Lastuja edustaa kirjallisuudessamme vähän viljeltyä aluetta: hillittyjä hillittömyyksiä. Ajatelkaamme vaikkapa neuvoksen tittelin saannin vaikeutta (novellissa Autonkorjaaja), rakastavaisille soveliaita keskustelunaiheita (Elokuun ilta), teen valmistuksen hienouksia (Teen todellinen maku) ja monopolikapitalismin valtaa äänilevyteollisuudessa (Monopoli). Hra Nummisen eräissä novelleissa vilahtava henkilöhahmo ”Numminen” sisältänee omaelämäkerrallista ainesta, joskin lopullisen vastauksen voi antaa vasta myöhempi Nummis-tutkimus.”

M.A. Nummisen muistelmien toinen osa, On syytä muistaa, etenee alusta asti yhtä vauhdikkaasti kuin sen edeltäjä, Kaukana väijyy ystäviä.Heti vuonna 1990 Numminen on vaimonsa kanssa Lontoossa, jossa mies osallistuu kansainväliseen seminaariin British Museumissa. Miehen 50-vuotispäivää vietetään Pariisissa. Mutta eihän Numminen olisi Numminen, jos hän malttaisi vain juhlia. Ei. Syntymäpäivänään hän on ranskalaisessa levy-yhtiössä neuvottelussa.Tässä kirjassa M.A. Numminen kuvailee, kuinka hänen esiintymisensä laajenivat yhä useampiin maihin. Saksassa hänestä tuli kulttuuripiirien suosikki. Hänen taiteellinen työnsä laajeni suuriin näyttämöteoksiin ja tyyli muuttui. Kirjoittaminen lisääntyi, ja hän loi teoksiaan myös vierailla kielillä. Ilmestyi tangoromaani, josta saksankielisenä käännöksenä tuli hitti. Se ilmestyi myös italiaksi, ja miehen tie vei Roomaan ja Venetsiaan.M.A. Nummisen runot saivat entistä suuremman aseman lavaesiintymisissä, ja niitä alettiin säestää elektronisesti. Myös toinen moderni kanava aukesi: hän osallistui musiikkivideoihin, jotka saivat kansainvälistä menestystä.Kaukana väijyy ystäviä avasi lukijoille monta tuntematonta polkua M.A. Nummisen uralta. On syytä muistaa kuvaa kiihkeää työtempoa, joka hämmästyttää tekijää itseäänkin: olenko minä tehnyt kaiken tämän?

Omaleimainen sukupolvien kestosuosikki M.A. Numminen kertoo kokemuksistaan nuorena jazzharrastajana ja –valokuvaajana – ja omasta suhteestaan jazziin ja jatsiin. Somerolla Unto Monosen tangoyhtyeessä uransa aloittanut Numminen oli todistamassa, kun Duke Ellingtonin ja Count Basien legndaariset big band -orkesterit vierailivat Suomessa. Hän oli kameroineen paikalla myös vuonna 1961, kun vanhanaikaisimmat jazzin ystävät poistuivat Kulttuuritalolta kesken John Coltranen ja Eric Dolphyn konsertin. Nuori Ylioppilaslehden reportteri Numminen oli itseoikeutettuna haastattelijana myös silloin, kun jazzin kauhukakara Theolonius Monk antoi haastattelun Sokoksesta ostettu karvalakki päässään. Vuosien kuluttua Monk ja muut New Yorkin legendaarisen Village Vanguard -klubin kestotähdet olivat päästä nauttimaan vastavierailusta. Nummisen ja Hietasen ”Amerikan valloitus” jäi kuitenkin aikataulusyistä sillä kertaa toteutumatta. Suomessa parivaljakon ja Uusrahvaanomaisen Jatsiorkesterin ”meining” sen sijaan on kaikkien rakastamaa historiaa.

Maalla kasvanut nuorukainen Juho Niitty saapuu pääkaupunkiin syksyllä 1960 aloittaakseen sosiologian ja filosofian opinnot. Hänen tavoitteenaan on kasvaa sivistyneeksi ihmiseksi, mihin valtavan kulttuurisen murroksen keskellä elävä Helsinki tarjoaa oivat mahdollisuudet. Jazz soi Mäyränkolossa, ja välillä vaelletaan Vanhan kuppilasta Sea Horseen - ja päädytään ihanan naisen syliin.

M. A. Nummisen Baarien mies iski 80-luvun puolivälissä yhden sukupolven tajuntaan ja siitä tuli kulttikirja, joka kourassa kierrettiin keskiolutkuppiloita ympäri Suomen nauttimassa tunnelmasta ja kolmannen veroluokan oluesta. Kirja on jo kauan ollut loppuunmyyty, mutta sen maine elää ja kasvaa. 30 vuotta alkuperäisen julkaisunsa jälkeen Baarien mies ilmestyy nyt uudella esipuheella varustettuna juhlapainoksena. Se on yhä ”tosiofiktiivinen romaani” ja veijaritarina 132 keskiolutbaarista, ja päähenkilö on yhä nimeltään Numminen. Keskiolutbaarit ovat Suomesta liki kadonneet, ja tämä kirja on elävä muistomerkki niille ja niiden ihmisille. Yhtymäkohdat uusien sukupolvien olutkulttuuriin ovat silti selvät: oluen nauttimiseen liittyy aina hyvä seura. Nostetaan siis sille olut, pieni kahvi ja munkki! Mauri Antero Numminen (s. 1940) on suomalaisen kulttuurin suuria hahmoja, joka ei ole pelännyt loikkia korkea- ja kansankulttuurin rajan yli. Muusikkona, taiteilijana ja kirjailijana tunnettu ja rakastettu Numminen on sekä Åbo Akademin että Helsingin yliopiston kunniatohtori.