Kirjahaku

Mauri Hastin romaanissa kuvataan herrasväen, tilallisten ja maattomien elämää ja ihmissuhteita Kemijokivarressa sijaitsevan Tervolan pitäjän kylissä 1900-luvun alussa. Vuoden 1918 sota Lapissa päättyi jo tammi-helmikuun vaihteessa kahteen lyhyeen taisteluun Tervolassa ja Torniossa, mutta sodan vaiheet ja jälkimainingit ovat vaikuttaneet vuosikymmeniä seudun ihmisten elämään. Hastin kuvauksen keskiössä on pitäjän kirkkoherran ja torpparin kanssakäyminen.Mauri Hast on aikaisemmin julkaissut sotakirjan Pappapataljoona (2011).

Pappapataljoonan 1. painoksen julkaisun (2011) jälkeen aloin saada yhteydenottoja eri puolilta Suomea lähinnä kirjassa mainittujen henkilöiden jälkipolvilta. Yleisesti palaute oli kiitosta, mutta myös tekstiä täydentävää ja osin korjaavaa tietoa. Vierailin Kotkan Kaunissaaressa vuosina 2011 ja 2012. Sain saarelaisilta kuulla paljon lisätietoa niin Lapin papoista kuin poroista. Samoin kaksi käyntiäni Kotkan merimuseossa ja eläkepäiviä viettävän jäänmurtaja Tarmon kannella antoivat minulle uutta tietoa. Toki sain myös kertoa Tarmon oppaille pohjoisen miesten iskujoukosta, jotka potkukelkkoineen matkasivat Tarmon kannella valtaamaan Somerin saarta.Viime kesänä sain erikoisluvalla tutustua pätevän oppaan myötä Kymin linnan alueeseen ja historiaan. Vierailin myös Pyhtään kunnan kulttuurisihteerin puheilla ja sain dokumentteja Mokran kartanon historiasta ja pappapataljoonan olinpaikoista. Mukana oli myös kunnan historiaa tutkiva valokuvaaja, jolta sain käyttööni kirjan liitteenä olevia valokuvia. Näihin mainitsemiini seikkoihin ja muihinkin lisätietoihin perustuen päätin täydentää ja vahvistaa pappapataljoonan vaiheita uudessa painoksessa. Tuleehan maaliskuussa 2015 kuluneeksi 75 vuotta ajasta, jolloin meidän isämme ja isoisämme äärimmäisissä olosuhteissa, kaikkensa antaen puolustivat vapauttamme. Kirja ei ole ylistyslaulu talvisodan voitokkaista puolustustaisteluista, ei sotasankareista eikä sankarivainajista. Se on kertomus noin 40-vuotiaista Lapin pienviljelijöistä ja tukkilaisista, jotka komennettiin pohjoisen saloilta 15.10.1939 Kotkaan linnoitustöihin, kenttävartiotehtäviin ja ilmapuolustukseen. Näissä tehtävissä pataljoona jatkoi yhtäjaksoisesti aina talvisodan viimeisiin viikkoihin asti. Helmikuussa 1940 he joutuivat kokemattomina Viipurinlahden taisteluihin. Muiden mukana heidän tehtävänään oli pysäyttää puna-armeija sen rynnätessä yli jäätyneen Viipurinlahden. Näissä taisteluissa kolmannesta komppaniasta jäi viisi miestä sotavangiksi. Vankien vaihdossa huhtikuun lopulla he palasivat takaisin Suomeen.Pataljoonan kolmannen komppanian rientäessä rintamalle sen vahvuus oli 197 miestä. Kun komppania rauhan tultua hiihteli takaisin Kotkaan, oli sen vahvuus enää alkuperäisestä vain neljännes: 53 miestä.

Kirja on jatkoa ensimmäiselle osalle ajoittuen 1920 – 1940 luvulle. Tälle kaudelle sijoittuvat mm. kieltolaki, lotta- ja suojeluskuntajärjestöjen nousu, talvisota ja poliittisesti kahtia jakautuva nuori Suomi. Ajalle ominaisia olivat jatkuvat sahojen, uittojen ja tukkityömaiden lakot. Pohjoisessa varsinkin Kemiyhtiö ja metsäpäällikkö Sundquist joutuivat kärsivän osapuolen osaan.Ternujoen Tammikämpän lakko 1930-luvulla pysäytti uiton ennen kuin se ehti edes alkaa. Porttikosken yläpuolelle rakennettu tammi oli nostanut tulvivan veden Luudaslehdon laidoille saakka. Kymmenet tukkilaiset vain istuivat ja katsoivat Porttikosken kuohuja…Tervolassa käynnistyi maan pohjoisimman Suojeluskuntapiirin ensimmäiset kesäpäivät, jossa suojeluskunnat ja kyläläiset ottivat mittaa toisistaan eri urheilulajeissa.Ervamaan ja Harilan suvun päämiehet pohdiskelevat huolestuneena Suomen ja Euroopan tilanteen kehittymistä jalat tiukasti maanpinnalla. Talvisodan puhjetessa heidän molempien pojat, Martti ja Erkki, olivat suorittamassa varusmiespalvelua. Sodan jatkuessa sankarihautojen ristien määrä lisääntyi ja kyläläisten huoli ja murhe kasvoi. Itsenäisen valtion tulevaisuus oli jälleen uhattuna.

Mauri Hastin Kymmenen virran maa -trilogia huipentuu kolmannessa osassaan sotavuosiin 1941-1944. Ne myllertävät elämää perin pohjin erityisesti Lapissa, jossa on enemmän saksalaisia sotilaita kun paikallisia asukkaita.Kirjasarjan keskeisten henkilöiden - Tervolan kirkkoherran Gunnar Ervamaan, Setä-Mattina tunnetun torpparin Matti Harilan sekä veturinkuljettajana erikoistehtäviin edenneen Reino Leskelä-Storkin - ja heidän perheidensä elämänvaiheet nivoutuvat sota-ajan murroksen traagisiin tapahtumiin. Sisällissodan 1918 repimiä haavoja hoidetaan paikallisesti hautausmaalle pystytettävällä punaisten muistokivellä.

ORPOPOJAN TIE JA ELÄMÄN VALTTIKORTIT on romaani Kemijokivarren Tervolassa 1920-luvulla syntyneen ”Laurin” (nimi kuvitteellinen) elämästä. Tarina perustuu koettuun ja elettyyn, mutta myös muulla aineistolla täydennettyyn kuvaan kivikkoisesta elämänpolusta. Jo ennen syntymäänsä isänsä ja myöhemmin koulupoikana äitinsä menettänyt orpo Lauri kasvoi isovanhempiensa kanssa. Sotavuosina päättyneen kansakoulun jälkeen työtä oli tarjolla ensin rautateillä. Syksyllä 1944 hän kuljetti kuorma-autolla pohjoisen evakoita turvaan Lapin sodan jaloista. Sotien jälkeen työura jatkui autojen parissa, kunnes työt Oulujoen voimalaitostyömaalla johdattivat sinnikkäällä opiskelulla vaativien sähköasennusten ammattilaiseksi. Pitkä työura päättyi Kemijoen vesivoimaloiden valvomossa. Työn monipolvisten vaiheiden rinnalla nuori mies kipuilee seurustelusuhteissa löytääkseen sitten rinnalleen puolison, jonka kanssa saa viettää seesteistä perhe-elämää vanhuusvuosiin.Mauri Hastin viides kirja on kunnianosoitus sotien jälkeisen Suomen rakentajien sukupolvelle.