Kirjahaku

LAPIN LUONTO LUO OUTOA TAIKAA, ja se on myös laulun sanojen mukaan kaunis ja ihmeellinen. Lapissa jo taivas tuntuu olevan lähempänä maata ja ihmisiä kuin missään muualla. Siellä leimuavat parhaiten matkailijoita kovin houkuttelevat pohjanpalot eli revontulet ja yötön yö. Lapissa on vielä selvät vuodenajat, ja pohjoisen ankaraan luontoon hyvin sopeutuneet kasvit ja eläimet. Sopeutumisen mestari on tunturipeurasta kesytetty poro. Lapin luonto, sen erämaat, vaihtelevat valot ja värit ovatkin synnyttäneet ja houkutelleet kautta aikojen kulkijoita, tutkijoita ja taiteilijoita. Luonto on synnyttänyt kuin pakosta myös erikoisia persoonia, mahtimiehiä ja tulisieluisia taiteilijoita. Ja Lappi on täynnä tarinoita, jotka ovat vähintään totta ja tarua.Tämä kirja kertoo sanoin ja kuvin laajasta Lapista, sen luonnosta, ihmisistä ja heidän elämästään. Kirjoittaja on yli 40 vuotta porotutkimuksen parissa työskennellyt biologi, tutkimuspäällikkö sekä Oulun ja Kuopion yliopiston dosentti. Työ ja asuminen Lapissa, Inarissa Muddusjärven rannalla on antanut mahdollisuuden tutustua laajemminkin Lappiin, sen luontoon, historiaan, elinkeinoihin ja ihmiskohtaloihin. Toivotan mukavia lukuhetkiä, elämyksiä Lapin luonnon, ihmisten ja tarinoiden sekä laulujen ja joikujen parissa.

Vanhoissa tarinoissa poroja on kutsuttu auringon karjaksi, jonka itse aurinkojumala on lahjoittanut Lapin ihmisille, jotta he eivät tuhoutuisi tunturien ankarissa oloissa. Poro onkin sopeutunut hyvin selviytymään pohjoisen talven kovista pakkasista ja kaivamaan jäkälää jopa metrisen hangen alta. Keväällä tämä ”arktinen pintaliitäjä” tulee toimeen jo lähes pelkällä auringonpaisteella, mutta kesällä kuumuus ja räkkä kiusaavat kovin poroa. Poro on edelleen tärkeä eläin lähes 30 pohjoiselle ja arktiselle kansalle. Se tuottaa lihaa, sarvia ja lämpöisiä taljoja, ja sitä voidaan käyttää tiettömillä taipaleilla myös kestävänä kanto- ja vetoeläimenä. Porolla voidaan jopa ratsastaa. Porossa on muutakin vetovoimaa. Vuosittain jo tuhannet matkailijat tulevat Lappiin, nähdäkseen edes vilahduksen tästä Joulupukinkin mainiosta reenvetäjästä, Petteri Punakuonosta.Kirjassa kerrotaan poronhoidon historiat, monet poron erikoispiirteet ja mestarilliset selviytymiskeinot. Kauniit kuvat täydentävät asiantuntevaa tekstiä. Lukijalle tulevat tutuiksi poron käyttäytyminen laitumilla ja liikenteessä sekä syksyn kiihkeänä kiima- eli rykimäaikana. Miten vaadin hoitaa ja puolustaa vastasyntynyttä vasaansa? Onko porolla todella ilmalämpöpumppu, turbo, pakkasnesteet jaloissa, terveelliset rasvat ”pintana” nahan alla ja kuinka pitkä on poronkusema? Nämäkin tärkeät asiat selviävät porosta kiinnostuneille. Poron kasvavissa verisarvissa uskotaan yhä olevan ihmeaineita, ehkäpä siksi Lapin tarinoissa vanha jätkä kuoltuaan muuttuukin sarvipää poroksi.Partly written in english.

Pitkäkoipinen metsäpeura (Rangifer tarandus fennicus) saapui pohjoisen Euroopan havumetsiin idästä ja kaakosta yli 10 000 vuotta sitten. Tuhat vuotta sitten tätä Suomenpeuraa oli meillä lähes koko maassa, ja vielä 1600-1700 -luvuilla se oli monin paikoin tärkein riistaeläimemme. Peurahirvaan liha olikin niin hyvää, että se antoi makunsa jo ”etukäteen”. Liiallisen metsästyksen seurauksena metsäpeura tosin väheni, ja viimeiset peuralaumat nähtiin Suomenselälläkin 1800-luvun lopulla. Lähes 30 vuoden poissaolon jälkeen metsäpeura palasi kuitenkin Itä-Karjalasta Kuhmoon ja vuosien 1979-80 palautusistutuksen myötä myös Suomenselälle, Salamajärven kansallispuistoon. Karulla mutta kauniilla Suomenselällä metsäpeura on viihtynyt hyvin, sillä sen kanta on jo yli 1 100 yksilöä.Yli 40 vuotta poroja ja myös villipeuroja työkseen tutkinut, yli 500 tieteellistäkin artikkelia julkaissut tietokirjailija, dosentti ja tutkimuspäällikkö Mauri Nieminen on syntynyt Kyyjärvellä, nykyisellä Suomenselän metsäpeura-alueella. Hän tuntee metsäpeurat, ja kertoo valaisevalla tavallaan niiden värikkäät historiat Kuhmossa ja Suomenselällä sekä selvittää monet metsäpeurojen erikoispiirteet ja elintavat. Kauniit kuvat täydentävät asiantuntevaa tekstiä. Lukijalle tulevat tutuiksi metsäpeurojen käyttäytymiset suo- ja talvilaitumilla, pelloilla ja liikenteessä sekä syksyn kiihkeänä kiima- ja kevään lyhyenä vasonta-aikana. Miten peuravaadin hoitaa vastasyntynyttä punavasaansa, ja mitä tarkoittaa tänään vanha tuttu sanonta Suomenselällä: Meni kuin mehtäpeura? Nämä ja monet muutkin Suomenselän ja sen metsäpeurojen asiat ja salat tulevat tutuiksi lukijoille.

Kirja kertoo Inarin Muddusjärvestä, sen perustiedot ja erikoispiirteet. Muddusjärven historiaa, asutusta, elinkeinoja ja entistä ja elämään myös käsitellään. Kalastus, poronhoito ja pedot ovat myös mukana. Runsas kuvitus kertoo Muddusjärven luonnosta ja maisemista eri vuodenaikoina.

Ilmasto on aina vaihdellut, muuttunut ja puhuttaa myös nykyään. Kirja kertoo 10 000 vuotta sitten päättyneen viimeisen jääkauden jälkeisistä suurista muutoksista ja elämän nopeastakin palautumisesta. Suomi kohosi kilometrien paksun jääpeitteen alta. Vedet väheni, kas-vit, metsät ja eläimet palasivat. Mammutit kuolivat ja Euroopassa paossa olleet esi-isämme tulivat jäänreunaa ja saaliseläimiä seuraten pohjoiseen. Suomi vähitellen asutettiin. Keräilijä-metsästäjät kalastivat ja hyödynsivät suuria, alati vaeltavia villipeuralaumoja. Naiset ja lapset keräsivät kasveja, marjoja ja sieniä. Nuotiolla syötiin riekkoa, hyvää hirveä, norppaa ja majavaa, oikeaa paleoruokaa. Elämä oli silti kivenkovaa, Alussa aseet ja välineet tehtiinkin kivestä, puusta ja luusta. Vesillä liikuttiin itse veistetyillä haapioilla ja veneillä, talvella hiihdettiin epäparisilla suksilla.Vähän maatakin viljeltiin, mutta taiteiltiin silti vielä hirvien kuvia kallioihin. Tuhansien vuosien ajan tarvittiin vielä turkisten ja nahkojen lämpöä ja suojaa. Elettiin kaivattua eräelämää.Kirjassa kerrotaan valaisevalla tavalla suomalaisten historiat ja viedään lukijat vanhoille virkateille, eräpoluille. Kauniit kuvat täydentävät asiantuntevaa tekstiä.

Historiaa Suomenselästä ja asuttamisesta, elämästä.

Kirja kertoo 10 000 vuotta sitten päättyneen viimeisen jääkauden jälkeisistä suurista muutoksista ja elämän nopeastakin palautumisesta. Suomi kohosi kilometrien paksun jääpeitteen alta, vedet väheni, kasvit, metsät ja eläimet palasivat. Suomi vähitellen asutettiin. Metsästäjä-keräilijät kalastivat ja hyödynsivät suuria, alati vaeltavia villipeuralaumoja, hirviä ja lintuja, Naiset ja lapset keräsivät kasveja, marjoja ja sieniä. Nuotiolla syötiin riekkoa, hyvää hirveä, norppaa ja majavaa, oikeaa paleoruokaa. Poro kesytettiin, ja porolappalaisista tuli poronhoitajia, monipuolista kahdeksan vuodenajan väkeä. Porot elivät luonnonlaitumilla petojen keskellä. Poroista oli moneksi. Eränkäynti oli myös yleistä, sillä tuhansien vuosien ajan tarvittiin vielä turkisten ja nahkojen lämpöä ,suojaa, syötiin paljon lihaa ja kalaa. Elettiin vielä oikeaa eräelämää.

Kirja kertoo maailman villipeuroista ja poroista. Villipeura on hyvin vanha laji, alalajeja on seitsemän ja levinneisyys alue sirkumpolaari-nen. Maailmassa lähes 4,5 miljoonaa villipeuraa ja karibua. Poroja on noin 2,5 miljoonaa. Monin paikoin villipeurat ovat tärkeää riistaa. Poronhoitoa harjoittaa noin 30 alkuperäiskansaa, ja sen parissa työskentelee 100 000 poronhoitajaa. Maailmassa tuotetaan vuosittain yli 20 miljoonaa kiloa poronlihaa. Paikoin poroja edelleen lypsetään, kerätään sarvia, taljoja ja nahkoja.