Kirjahaku

Ensimmäinen ja toinenkin maailmansota oli ja meni. Mutta mitä kuuluu Svejkille? Lopullinen totuus, vihdoinkin, kaivostyöläiseksi muuttuneen sankarin myöhemmistä vaiheista. Mutta onko hän Se Svejk vai aina vain Tämä Svejk? Ja kuinka käy työtoveri Tuuvalle, suomalaiselle? Vaikeneeko Svejk, lopultakin, ja miksi, venäläisen enkelkuoron laulaessa kauneimpia venäläisiä joululauluja? Kysyjälle vastataan, jos se on mahdollista, sekä kertomuksen sisällössä että muodossa. Ote Svejkin Raamatusta: Se, mitä ei ole, on. Se mikä kukkii, ei kuki. Hän joka nukkuu, ei nuku. Se joka puhuu, ei puhu. Minä olen minä, sinä olet sinä. Jos kohtaamme, hienoa, jos emme, ei voi mitään...

Å nosti seikkailijanviittansaharteilleen, heilutti käsiä vähäeleisesti hyvästiksi heille,joita ei ollut oppinut tuntemaan,myöntäen kuitenkin aistineensaroikkuvien pilvien läheisyyden,kunnes taas oli tullut aikahieraista silmiäänjotta pystyisi näkemään kaukaisuudesta jotakin tärkeämpää, kuten aaltojen värivaihtelutaina sinivihreistäteräksenharmaiksi ja lopultavalkojuovaisiksituulen rikkoessa aaltojen kärjet.Å:n hengitys saariston läheisyydessäei kulje meren hengityksen tavoin; kiintopiste pysyy hädin tuskin reimareissa, linjamerkkienjo tuottaessa vaikeuksia.Kuinka mukavaolisikaan raapustaa lyijykynänjälkiäsuunnan tulkkina kartalle.Mieleen juolahtaa Suomi-kansan pinnallistuminen, koneellistuminen...Muupe Horton proosarunollisen kertomuksen Å purjehtii harharetkillään Suomen saaristossa ja pohtii toiseutta, vieraantumista, ihmisen kodittomuutta vieraassa ympäristössä, kielessä, kansassa, maassa ja merellä. Kuka määritteli sydämen ja rakkauden värin punaiseksi?

Koulun käymälän oveen raapustetaan: "Köyhä-Matti asuu täällä, varokaa hajua." Ja niin on Matinkin tuo paholainen, pelko, kohdattava, mutta kuinka hän tulee toimeen pelkonsa kanssa, uskaltaako hän kohdata heikkouden kasvotusten? Kukaan ei katso, kukaan ei ymmärrä, kukaan ei tarjoa vaihtoehtoa, kun kaikki rakastavat häntä kuin Jesusta: ristille vain, ristille vain. "Ne eivät tunne minua", huusi Matti ja solmi pirun kanssa sopimuksen. Ja siitä lähtien oli tapettava, tehtävä mitä tahansa jotta asia tulisi muillekin selväksi: viinaa päivällä ja keskiyöllä, nurkasta oli tultava ulos mokaamaan oikein kunnolla: pirun silmät kiilsivät, verta haaroissaan, kyiden kaverina, Matti pamautteli viikatteella kaikkeen mihin osui. Muupe Horton proosarunollinen kertomus Köyhä-Matti kuvaa köyhyyttä sisältä päin, globaalia sairautta, jota kylmät, talouden numeroita pyörittävät, ihmistä näkemättömät ja ymmärtämättömät päättäjät eivät huomaa. Koulukiusaaminen, syrjintä ja jatkuva paha olo voivat johtaa katkeriin tekoihin, synkkään kierteeseen. Kertomuksessa on kuitenkin myös outoa kauneutta, jota Horton erikoinen, runollinen kieli vahvistaa.

Muupe Horton lauluissa matkataan kohti mystistä kokkosta, joka vertautuu manalaan, tuonelaan tai muihin synkkiin mutta mielikuvitusta kiihottaviin paikkoihin. Horton rock-lyriikka taipuu parhaiten savuisten kapakoiden tungoksissa, kiihkeätunnelmaisissa pubeissa pikkutunneilla, karheaäänisten trubaduurien suuhun, kitaran itkiessä taustalla.

Tornionjokilaaksosta kotoisin oleva Hannes on tullut vapaaehtoisena Suomeen Haaparannan värväys toimiston kautta. Nuorukainen havittelee sankaruutta sodassa. Suomessa Hanneksesta tulee ruotsalainen Hans, jota pidetään ruotsinkielisenä, vaikka hänellä on jo ukilta peritty suomenkielen taito. Hans rakentaa Salpalinjaa Kuusamossa, vartioi kalustoa ja joutuu sotavangiksi Neuvostoliitossa, jossa joutuu tappamaan suomalaisen toverinsa. Silloin hän tutustuu sarvikaisiin, jotka eivät jätä häntä enää rauhaan. Hansin palautus kotimaahansa ja evakkomatka saavat uuden käänteen Nivalassa, jossa lapsensa menettänyt nainen satuttaa hänen sydäntään, ja hän ruokkii tämän laihalla ahvenkeitolla. Kuusamoon palaa Hannes, joka lopulta löytää sielulleen jonkinlaisen rauhan.Muupe Horton Eväs ei ole perinteinen sotaromaani. Joukkotaistelujen sijasta se kuvaa Hanneksen sisäistä sotatannerta ja hänen mielensä kamppailua vihollista vastaan. Yksityisen ihmisen eväät eivät riitä maailman konfliktien ratkaisemiseen, kun oma sisikuntakin on sodassa.Eväs on maagisen, mystisen pohjoisen sävyttämä, outo tajunnanvirta, jossa ajatukset sinkoilevat ällistyttävällä ja välillä absurdilla tavalla. Romaani kiehtoo lukijaansa ennen kaikkea monitulkintaisella kielellään ja uusiin yhteyksiin viittaavilla kielikuvillaan.

Kun jokainen päivä alkaa suukolla, niin sen on myös loputtava. Kiinni on pidettävä hyvästienkin alla. Välittäminen on kauhea ajatus, kun ei mokomaa edes huomaa. Mummo ei kuitenkaan ole mikään ihmeolento, hän ei valokuvia pussaa; hän antaa voimansa elämälle. Ajan kuluessa on hän oppinut hakkaamaan flipperiäkin... Mutta kun mummo on löytänyt sisäisen flipperinsä, hän tietää paljastuvansa. Ida-parka ei ole suosikkityttö: huonoa omaatuntoa pakoon, maailmalle. Valtavia pettymyksiä, suuria onnen hetkiä, ja koko ajan vain paranee. Se jokin liikkuu... Mutta mikään ei tee Eren mieleen mainittavampaa vaikutusta kuin metallikuulan sinkoutuminen niin kuin flipperissä. Muupe Horton tajunnanvirtainen pienoisromaani kiehtoo kielikuvillaan, erikoisilla asiayhteyksillään, mystisellä tunnelmallaan - ajatukset sinkoilevat kuin flipperin kuula. Ere, Ida, pulleaakin pulleampi poliisimestari Osku ja flipperiä pelaava mummo sekä outo Ystävä herättävät kysymyksiä, joita lukija jää pohtimaan. Mistä oikein on kyse?

Kuljen, kuljen mielipiteistä huolimatta kuitenkin. En oikein lämpene ihmisten narinalle enkä sille että pitää mennä aina isomman tyypin taakse piiloon. Mun mielestä kirjalliset tuotannotkin on niin kaukaista ufoa, omakohtaisuus Ei näy. Ei edes tehdä elämässä virheitä? höhSysäyksen kirjoittamiselleni antoi musiikki. Kuuntelin Röyhkää ja Dylania h.. tarkkaan. En voi millään väheksyä myöskään sitä tosiasiaa, että minun on pakkoa kirjoittaa, minun on pakko sanoa. Tottakai Camuksen Sivullinen tai jokin M. Waltarin ajatus koskettaa läheltä, enkä voi välttää H. Milleriltä naisjuttuja jne.. mutta lopulta en voinut estää Muupe Hortoa.

"Mut mä en oo nähny aikoihin noin onnellista ihmistä kuin Onnimanni, se pelaa kieli ulkona suusta, haaraväli puolitoista metriä, lyöntiherkkyyttä ja yläkierrettä... tuollainen onni on niin harvinaista."Muupe Horton Pajatsossa jasso on esityksen stara ja Onnimanni se välttämätön uhri. Kirja on kuin säveltämätön rock-ooppera, joka sukeltaa välillä moraalin mutakuoppaan noustakseen kohta ylös eettisiin korkeuksiin, "sukkana alas, suihkuna ylös".Aikaisempi tuotanto: Runokirja Kenoon (Pilot-kustannus Oy 2004), CD-taltioinnit Secundaa ja Sopeutumattomat (2004) sekä Yleisradion kirjoituskilpailun Arjen oopperaa voitto 2004.

"...Karlin raivatessa kaiken turhuuden ympäriltään, juoden suolamerestä kaiken suolan sisäänsä, jotta sisäinen tyhjyys saisi jotakin, mitä tahansa, uutta ravintoa sulatettavaksi uudelleen tyhjyydeksi, joka näkyisi ulkoapäin kypsänä tuloksena suuremmissa töissä, mestariteoksena kukoistus koristeenaan hän välkkyisi kuin sähköinen joulukuusi, jonka valot voi vain Kutsuja - ylpeydestään tai tyytymättömyydestään - sammuttaa."Muupe Horton kolmas teos on avainromaani - tilitys, sielunkuva, rikkiraastava tai eheyttävä luku kirjoittajan (vai meidänkö?) elämää.Aikaisemmin ilmestyneet Runokirja Kenoon ja pienoisromaani Pajatso (Pilot-kustannus Oy 2004)

Siellä on maailma jossa elämme, täällä on sota ja tehtävämme. Henrikki HoffrénKirjailijalta ilmestynyt myös:Kenoon, Pajatso, Kutsuja, Svejk Vaitonainen, Neil Youngster Rock, Vain Kerran Van Dörf / Henrikus Hoffrenius, Väistäjä