Kirjahaku

Tarinakokoelma Sisäolennoista on rakkaustarina. Intohimon, surun, valon, ilon, varjon ja rakkauden lujittama avoin liitto, jossa ilman muita osapuolia ihminen ei olisi edes olemassa.Tarinoiden henkilöt vaeltelevat haudasta kohtuun kiemurtelevaa kuoppaista tietään kepein mielin. Epäsuotuisissakin keleissä on kauneutensa. Ei pidä hätäillä. Intohimo sykkii väkevänä Rautakeuhkossa, kirjansitojamestari punoo hirttoköyden vaikka omista hiuksistaan. Kirjoittajan vasenkätisyydestä johtuen kirjan elämänkaari piirtyy lopun tuolta puolen kohti aikaa ennen alkua.Yksiselitteiset vastaukset kysymyksiin kuka, kenen, missä, mistä, mihin, miten tai millä antaa äidinkielemme kielioppi, joka on sijamuotoineen kaunis tarina jo itsessään. Kokoelman nimi on kunnianosoitus kieliopillemme.Kokoelma on tyylillisesti jatkoa Sarpon teokselle Olemisen tapaluokkia. Kansi Jussi Karjalainen.

Vajanto on kielioppimme sijamuoto, puhekielessä niukasti tai ei lainkaan käytetty. Vajanto ilmaisee jonkin puuttumista. Olli Sarpon trilogian kuopus piirtelee vapaalla kädellä väkeviä kuvia ihmisten ja olentojen puutteenalaisesta elämästä.Kielettä tai kieliopitta ei olisi Vajantoja - lohdullista kirjaa riemastuttavista puutteista.Vailla puutteita elämästä puuttuisi se kirpeys, joka pitää meidät liikkeessä ja pyörän pyörimässä.Vajantoja puuttuu paitsi puutteisiin myös puutteidensa kanssa painiviin vajavaisiin ihmisiin, eläimiin, ilmiöihin.Kuka sitten on vaaliruhtinas Knapp?Missä on Reesus, Rumalan Poika?Voiko lasimaljakkoa näytellä?Olli Sarpon trilogian kuopus Vajantoja piirtelee vapaalla kädellä väkeviä kuvia ihmisten ja olentojen puutteenalaisesta elämästä.

Silkan väärinkäsityksen vuoksi syytettyjen penkille joutuneen Malte Haavikon puolustuspuheenvuoroja syyllisyydestä, maailmankaikkeuden tilasta ja ihmiskunnan pohjattoman ahneuden seurauksista.Haapajahaapa valottaa sitä, miten sivistyksen leviämisen mahdollistanut paperi muuttui ympäristöongelmaksi, miten kirjoitustaidosta tuli miekka, miten puujumalankuva vaihtui mielikuvaan. Haavikko käsittelee universumin kokoisia olemisen teemoja saatuaan syytteen, vapauduttuaan avioliiton ja työpaikan kahleista. Kenties hän tarttuu suuriin kysymyksiin välttyäkseen omien ongelmiensa ratkomiselta?

Ohimarssi on muunnelma Beethovenin Pastoraalisinfonian teemoista. Rakkauden, salaisuuden, surun, elämisen vimman ja kiitollisuuden kontrapunkti.Autolautta Estonian perämies Andres Tammesin viimeiset sanat ”Todella pahalta, todella pahalta näyttää nyt tässä kyllä...” soivat korvissa, syntymätön lapsi ja rakkain vaipuvat Estonian mukana meren syvyyksiin.Vasta vuosikymmeniä myöhemmin, Utön saaren rantakallioilla Malte Haapa jättää jäähyväiset surulle ja salaisuudelle, sallii kiitollisuuden täyttää mielensä.

Sarjan ensimmäisessä osassa korppi ja norpatti matkustavat Tanskaan ja Hollantiin. Kotona Björnköpingissä ystävykset oivaltavat käyneensä myös sanojen valtakunnassa, Sanasammossa.Onomatopoeettinen iloittelu opastaa lukijaa ennakkoluulottomaan, erilaisuutta arvostavaan sanojen ja tarinoiden maailmaan.

Tuokiokuvia ihmisen elämästä.Onko Jumalalla verkkopankkitunnuksia? Mitä tapahtuu, jos pikkupoika mantelin joulupuurosta saatuaan toivoo maailmanloppua? Löytyykö nimimerkki Rouvan onni sokkotreffeiltä? Olemisen tapaluokkia ei vastaa kysymyksiin, se kysyy vastauksia.Kirjan pienet ja vielä pienemmät tarinat käyvät läpi meidän ihmisten elämää. Arkiselta ja usein niin vähäpätöiseltä tuntuvaa elämää, joka on kuin onkin suurta seikkailua. Ei ainaista ruusuilla tanssimista, mutta sittenkin niin kaunista ja kiehtovaa.Aikakausiin tai maantieteellisiin paikkoihin sitoutumattomia tuokiokuvia voi selailla niin kuin selataan keittokirjaa. Kunhan pitää mielessä, että reseptin ohjeista huolimatta voi sattumalta onnistua valmistamaan hyvän sopan.Kirjailija Olli Sarpo:”Juureni taitavat olla joen jäällä. Minusta västäräkki on mukava lintu. Olen taipuvainen ajattelemaan niin että tyhjäntoimittaja on arvonimi, joka pitää ansaita. Noine eväineni kirjoitan maailmaa omalta osaltani näkyväksi. Lähimmäisiä ilahduttaakseni.”

Aimo Heinämaan ja Toivo Lübeckin tarina on ilmailun tähänastisen historiankirjoituksen puuttuva lehti. Suomalaisen höyrylentokoneen kehitys- ja rakennustyöstä tiesi vain kourallinen ihmisiä, eikä onnistunutta ensilentoa uutisoitu missään. Syyt salailuun selviävät kirjan sivuilta. Hajanaisten tiedonmurusten kokonaiseksi kirjaksi saattamisessa tekijöitä avittivat merkittävästi heidän ennakkoluuloton tapansa tulkita lähdekirjallisuutta, pettämätön vainunsa löytää jo miltei unohduksiin painuneita asiakirjoja, järjestöjä ja yhdistyksiä, sekä ennen kaikkea heidän satumainen onnensa saada elää sattumasta toiseen.Höyrylentokoneen historian koonneet ystävykset, lasimestarinkisälli Simo Heinonen ja kirjailija Olli Sarpo, ovat jo vuosikymmeniä olleet liikuttavan yksimielisiä siitä, että niin kauneus kuin totuuskin ovat katsojan silmissä - ja historiankirjoitus tekijöidensä näköistä.