Kirjahaku

Vladimir Lenin (1870-1924) sanoi 1920-luvulla: ”Meille taiteista tärkein on elokuva.” Leninin mielestä elokuvan rooli oli olennainen Neuvosto-Venäjän kulttuurielämässä, sosialismia rakennettaessa."Unohdettu valkokangas" on esseekokoelma ja samalla Neuvostoliitto-nimisen maan elokuvataiteen viimeisiin vuosikymmeniin keskittyvä tietokirja. Teoksen keskeinen sisältö liittyy pääosin aikanaan sensuroitujen ja/tai hyllytettyjen ohjaajien henkilökuviin, haastatteluihin ja tuotantoon. Se kertoo Neuvostoliiton ajasta paljolti tuntemattoman elokuvallisen tarinan - valkokankaalta ja sen takaa.Elokuvaa rahoitettiin avokätisesti, vaikka samaan aikaan käytiin julmaa kansalaissotaa ja nähtiin nälkää: Sergei Eisensteinin ja Dziga Vertovin nimet tulivat tunnetuiksi kautta maailman. Eisensteinin Panssarilaiva Potemkin oli monessa länsimaassa vuosikymmeniä vallankumouksellisuutensa vuoksi kielletty filmi, mutta samalla aitojen elokuvaentusiastien suosikki. Kokeellinenkin elokuva oli 1920-luvun alussa mahdollista.Seuraavien vuosikymmenien aikana ohjaajien mahdollisuudet tehdä elokuvaa vaihtelivat maan johtajasta riippuen. Stalinin ajan (1924-1953) Neuvostoliitossa kulttuurielämää kahlittiin ja sensuroitiin ideologisesti, mutta Stalinin kuolemaa seurannut kulttuuriliberalismin aika eli suojasää palautti elokuvan hetkellisesti arvoonsa. Pysähtyneisyyden aika, brežneviläinen stagnaatio pysäytti tämän kehityksen kuitenkin varsin pian: valtiollinen sensuuri asetti nyt tiukemmat rajat taide-elämälle.Mihail Gorbatšovin valtaantulo 1980-luvulla aloitti kommunistisessa puolueessa avoimen julkisen keskustelun ja vähittäisen yhteiskunnan uudelleenrakentamisen. Toisinajattelu ja jopa julkiset mielenosoitukset alkoivat näkyä katukuvassa ja mediassa.

Elämä kuljettaa nuorta miestä pohjalaisesta maisemasta Euroopan humuun, itäisen suurvallan votkanhuuruiseen opiskelijaelämään, stadin hulinoihin ja päätteeksi Pohjois-Karjalan vaarallisiin maisemiin. Patjat pöllyävät, eritteet valuvat ja viina virtaa. Siinä sivussa lisäännytään, tehdään töitä, vaihdetaan naisia ja asuntoja. Ainoat säilyvät asiat ovat juuret, lapset sekä intoinen ja himoinen suhde elämään.Kirjailija sanoittaa paljaasti, suoraan, itseironisesti ja melkein rehellisesti miehistä matkaansa. Kun takana on lähimain 50 muuttoa, asumisia eri osoitteissa, eri maissa ja erilaisten ihmisten kanssa, elämäntarinaa tuppaa kertymään. Lopputulemana on vauhdikkaan tragikoominen, bukowskimainen ja henriktikkasmainen lukukokemus, jossa elämä pirskahtelee silmiin itkunsekaisena nauruna.Vähän äkkipäinen muuttomies on Pentti Straniuksen neljäs kaunokirja. Siinä tekijä kertoo ronskilla tyylillä nuoruudestaan, ihmis- ja naissuhteistaan, lasten syntymistä rankkojen murrosten, asuntojen ja asunnottomuudenkin varjossa. Kyseessä on puolidokumentaarisen elämäntarinan ensimmäinen, mutta täysin itsenäinen osa.Toimittaja-tulkki-kirjailija Pentti Stranius on syntynyt Kannuksessa, opiskellut Pietarissa, asunut Helsingissä, Joensuussa ja Lieksassa.

Öisinajattelija Pentti Stranius ryhtyy uudessa dokumenttiromaanissaan töihinajattelijaksi. Stranius muistelee tapahtumarikkaan työelämänsä moninaisia vaiheita suoraan, impulsiivisesti ja itseään tai muitakaan säästelemättä. Keksittyjä kohtauksia ei ole.(T)yöelämämuistelmissaan kirjailija lähestulkoon herkistyy muistinsa pulpahtelun myötä. Työyhteisöt (mm. Suomen elokuva-arkisto, Joensuun yliopisto & Pielisjoen linna) innoittavat kirjailijaa muistelemaan ja kuvailemaan ihmisiä, sattumia ja tapahtumia sekä piirtämään myös osuvaa ajankuvaa.Eikä Stranius olisi Stranius ilman vereviä, lähestulkoon myötähäpeää herättäviä seksikohtauksia.”Sovinistista rehentelyä”, kuten kirjailija itse niitä kuvailee.Elämäkerrallinen romaani on usein henkilökohtainen tulkinta, terapeuttinen meriselitys, nostalgiatrippi... Straniuksen teos ei ole lajityypissään poikkeus. Paitsi vilpittömyydessään. Hän ei ylevöitä itseään, vaan antaa ”työläisyydestään” itseironisen omakuvan. Ja nauraa samalla syvästi meille muillekin ”työn sankareille”..Kirjoittajasta: Toimittaja-tulkki-kirjailija Pentti Stranius on syntynyt Kannuksessa, opiskellut Leningradissa sekä asunut mm. Helsingissä, Joensuussa ja Lieksassa.JOUTILAAN TYÖHISTORIA on Straniuksen viides kaunokirja, tekijän elämäkerran dokumentaarinen, väärentämätön työhistoriallinen osa.

Pentti Straniuksen esseekokoelma Häivähdys Venäjää kertoo Venäjän kulttuurielämän murroksesta Neuvostoliiton hajotessa. Mikä on ollut intelligentsijan, älymystön rooli? Kuinka perestroikan ja glasnostin toiveikkuudesta siirryttiin Putinin Venäjään? Esseet käsittelevät myös laajalti Venäjä-tutkimusta, kirjallisuutta, elokuvaa, kielipolitiikkaa ja karjalaisuutta.Venäjä-kuvaa ovat Suomessa sävyttäneet 2020-luvulla uhkakuvat, päiväpolitiikka ja ennakkoluulot. Suhtautuminen Venäjään ja venäläisiin, jopa venäjän kieleen ja kulttuuriin on harvinaisen kielteinen. Häivähdys Venäjää tarjoaa toisenlaisen näkökulman naapurimaahan, sen historian käänteisiin, kulttuurivaikuttajiin ja ihmiskohtaloihin.Pentti Stranius on historioitsija ja pitkän linjan Venäjä-tutkija. Hän on kirjoittanut Venäjän älymystön virallisesta ja epävirallisesta elämästä, Venäjän elokuvahistoriasta, kirjallisuudesta ja Karjalasta sekä toimittanut muistelmakirjan opiskelusta Neuvostoliitossa. Lisäksi hän on julkaissut useita omaelämänkerrallisia romaaneja.

Kuolema, tuo syntymässä saatu pakkotuliainen, on Öisinajattelija Pentti Straniuksen novellikokoelman teema. Elämältä maistuvia kuolemanovelleja yhdistää se, että kirjailija lähestyy kerronnan kohteitaan lämpimän surumielisen ilkikurisesti. Kertomuksissa liikutaan suomalaisella maaseudulla, Suurella Kirkolla ja myös itänaapurissa. Ihmiselo on toisinaan ihan tahtomattaan haudanvakavaa. Siksi kuolemallekin voi nauraa, vaikka kuinka tekisi kipeää. Makaaberi nauru vapauttaa meidät elämään. KIRJAILIJAN ESITTELY: Pentti Stranius syntyi Lahdessa 1951, mutta kasvoi aikuiseksi Keski-Pohjanmaalla. Sittemmin hän opiskeli 1970-luvulla kuusi vuotta Neuvostoliitto-nimisessä utopiassa. Tuo olematon todellisuus oli ryysyköyhälistön kasvatille riemukkaan monitahoinen elämänkokemus: toisinajattelijatkin tulivat tutuiksi. Työt ovat vaihdelleet arkisto- ja koulumaailmasta yleisradioon ja sosiaalialan hommiin. Pisimmät putket täyttyivät elokuva-arkistossa Helsingissä ja Karjalan tutkimuslaitoksella Joensuussa. Sittemmin pätkätyöläisen, lisensiaatti-freelancerin niukka elämä on opettanut Straniuksen vaatimattomaksi sivulliseksi. Nykyinen kotipaikka Lieksa on tarpeeksi syrjässä aitoon öisinajatteluun ja outoihin mielipiteisiin: kun muuttaa pienempiin ympyröihin, maailmankuva saattaa laajentua. Stranius on toimittanut tiedekirjoja ja lehtiä, kirjoittanut satoja lehtiartikkeleita, runoja ja nyttemmin siis novellejakin. Jokunen radio-ohjelma ja dokumenttielokuvan käsikirjoituskin on väsätty. Hän on myös laiskansitkeä blogikirjoittaja nimimerkillä Öisinajattelija.

Kannattaako lukeminen aina? Kirjoittavatko naiset toisin kuin miehet? Miten pelastaa maaseutukirjallisuus? Onko Suomi siirtomaavalta? Muun muassa tällaisia kysymyksiä ruotii kirjassaan tutkija Pentti Stranius. Kirjaan sisältyy muutama kymmenen tekstiä hänen suositusta Öisinajattelija-blogistaan vuosilta 2010-2025. Moni niistä on kasvanut alkuperäisen julkaisemisensa jälkeen laajemmaksi artikkeliksi tai esseeksi. Tekstit kertovat pääosin kulttuurista, kirjallisuudesta, elokuvasta, journalismista ja toisenlaisesta suomalaisuudesta. Silloin tällöin aiheena ovat olleet myös fasismi, rasismi, militarismi, feminismi, seksismi, nationalismi, taistolaisuus, sota ja rauha sekä Venäjä ja toisinajattelu koko maailman mitassa. Kirjan itseironinen nimi ja motto tulee aikanaan kielletyn, sittemmin arvostetun venäläiskirjailijan Andrei Platonovin lausahduksesta: ”Ilman minua kansakunta ei olisi täydellinen”.