Kirjahaku

"Tampereen kaupunginkirjaston johto on paiskinut lujasti töitä, jotta saisi lapset kirkumaan kirjastossa, mutta ei ole vielä onnistunut täydellisesti. Läheskään kaikki eivät huuda vieläkään. Mutta kirjaston rauha ja kirjaston ilo on jo viety myös niiltä lapsilta, jotka ovat yhä hiljaa. Kirjasto ei ole enää heille eikä kenellekään muullekaan mikään millään tavalla erityinen paikka. Siellä ei enää ole hiljaisuutta eikä siellä voi enää syventyä kirjoihin. Yhteisöllisyyden vallassa olevat ihmiset tekevät siellä samaa kuin muuallakin. Huutavat puhelimiinsa." Miksi kirjastoihin on ryhdytty tuomaan melua? Miksi niistä hävitetään kirjoja ja hakuohjelmat vaikeuttavat niiden löytämistä? - Pertti Julkunen, journalisti, kriitikko, yht.tri ja kirjastofriikki, kysyy ja vastaa terävästi: autenttiseen päiväkirjaan pohjaava teos laajenee tutkielmaksi monista ehkä hyvinkin vaarallisista trendeistä ympärillämme. Kokoavia ajatusvälineitä ovat mm. myytti, keskinkertaisuus ja ideologia, mutta lukija oppii jotakin myös Avignonin kaskaista ja vapaan tahdon ongelmasta.

Teatteripäiväkirja on itsenäistä jatkoa Pertti Julkusen Kirjastopäiväkirjalle (ntamo 2013). Tekijä kertoo teatterikokemuksistaan ja keskustelee julkisuuden ja teatterin filosofiasta, journalismista ja politiikasta - ja edelleen myös edellisen teoksen huolenaiheestaan, kirjastojen kohtalosta. Keskeisinä syväteemoina ovat empatia ja ideologia. Teatteri hahmottuu paikkana, jossa yhteiskuntaa katsotaan "ulkopuolelta", mutta joka myös rinnastuu moniin sen "esityksellisiin" rakenteisiin. "Teatterin poliittisuus ei ole niissä aiheissa, joita se valitsee, eikä varsinkaan niissä tiedoissa, joita se mahdollisesti välittää. Poliittisuus on näyttelijässä ja näyttämössä. Se on siinä tavassa, jolla näyttelijät astuvat yleisön ja yleisön kautta koko sen yhteiskunnan eteen, josta he ovat esityksen ajaksi karanneet pois.""(...) sanomalehden numero on näyttämöteos, (...) toimittajalla on oltava oma mielensisäinen journalistinen näyttämö (...)"

Kolmas päiväkirja (työnimeltään "Ideologiapäiväkirja") jatkaa ja kehittää journalisti, yht.tri ja kriitikko Pertti Julkusen Kirjastopäiväkirjan (ntamo 2013) ja Teatteripäiväkirjan (ntamo 2014) aloittamaa itsenäistä minigenreä. Kantavana teemana on edelleen "modernia maailmaa" hallitseva jatkuva liike, liikkeen ja uudistamisen pakko, jota tutkitaan niin tanssin teorian kuin teatteri- ja varsinkin journalismikritiikin kautta. Kolmas päiväkirja on - jos mahdollista - edeltäjiäänkin poliittisempi, ja samalla henkilökohtaisempi, koskettavampi.

Nomenklatuurapäiväkirja on Pertti Julkusen Kirjastopäiväkirjasta (ntamo 2013) käynnistyneen sarjan neljäs jäsen – ja ensimmäinen, jonka näkökulma on tekijän mukaan ennalta päätetty. Yht.tri Julkunen palaa akateemisen väitöskirjansa teemaan käsitellen sitä mahdollisimman epäakateemisesti – lähtien ”tarpeista, jotka minulla on kirjoituspäivänä sattunut olemaan käsillä ja sen mielialan vallassa, jonka kulloisenkin kirjoituspäivän aamu on minuun virittänyt”. Julkusella on edelleen paljon sanottavaa myös kirjastoista, teatterista ja journalismista.

Kaupunki suoristaa rivinsä ja nousee nöyryyttämään kaupunkilaisia Tampereella. Pyynikin pieni Heinäpuisto on hävitettävä! Kaupunkilaisten mielestä esivallan käytös ei ole kaunista.Rakentamiseen liittyvät kauneuskäsitykset eivät ole viattomia. Heinäpuiston hävittäjien mukaan "elävä kaupunkitila" syntyy, kun puiston elävät olennot tapetaan. Tappaminen on elämää. Näin ei ole vain Tampereella. Hallinnon käytös rumentaa kaupunkilaiselämää useassa Suomen taajamassa. Tietokirjailija Pertti Julkusen pamfletti Rivit suoriksi, saatana! on avoin kirje. Hän pyytää kuntapoliitikko Kalervo Kummolaa vaikuttamaan kollegoihinsa. Nätti käytös antaisi tilaa hyvälle kaupunkielämälle. Pamfletti avaa samalla uuden näkökulman yhteiskunnallisten konfliktien esteettisiin motiiveihin sekä estetiikan, etiikan ja politiikan dynamiikkaan.