Kirjahaku

Finlandia-ehdokas 2015Äiti, poika ja isoisä viettävät kesää huvilalla. Merenlahden rannalla suvi on kauneimmillaan. Nuori Kimmo elää sitä kuin päivää, joka toistuu ja on sama ja uusi, kuin aikaa ei olisi.Aikuiset sen sijaan elävät ajan armottomuuden kanssa, kantavat tapahtuneita mukanaan itsessään ja teoissaan; päättyneiden sotien raskaat hahmot kulkevat vehreiden puiden varjoissa. Luopumisen ja luovuttamisen vastavoima on Kimmon kautta kerrottu lapsen maailma täynnä aisteja ja värejä, eikä menneisyyteen voi jäädä tuijottamaan, täytyy "yrittää nähdä edes se vähä, mikä edessä näkyy". Armain aika on romaani lapsuudesta, muistamisesta ja ratkaisuista, jotka määräävät elämän suunnan ja paikan. Lassilan ehjät ja kauniit lauseet pysäyttävät lukijan näkemään ihmisten tekojen jokapäiväisyyden ja pienuuden - niiden vuodenaikojen lailla toistuvan painon.

Kesäinen Hanko on paratiisi, jossa kävellään vehreiden puiden alla, nautitaan kylmää viiniä Belvederen terassilla ja rakastutaan. Mutta jokainen kesä näkee aina loppunsa, pimenevän taivaanrannan, leijailevat lehdet ja myös toisenlaisen lopun: sodan.Ensin on 1910-luvun kesä, jonka loppu merkitsee Elsalle menetyksen sijasta odotusta. Elokuun illan kohtaamisesta syntyy kevään koittaessa tyttö joka saa nimen Taimi. Jossakin taustalla Suomi itsenäistyy ja suomalaiset sotivat keskenään. Mutta sodan kumu on vielä kaukana Hangosta.Taimi kohtaa 1930-luvun lopun Hangossa Eeron. He viettävät pienen hetken suvea yhdessä. Ja kun kesä jälleen tekee tilaa syksylle, Eero komennetaan rintamalle. Talvisota syttyy.Taimin ja Eeron tarinan kautta piirtyvät esiin sukupolvien ja sukupuolien erot ja yhtäläisyydet aikana, jolloin maailma palaa. Lassila kuvaa kauniisti ja tarkasti sen, mikä jää sotakertomusten taakse piiloon.Kesän kerran mentyä on romaani itsenäisistä naisista, rakkaudesta ja rakkauden loppumisesta sekä Hangosta, jonka menetys talvisodan loputtua kytkeytyy sekä Taimin että Eeron kohtaloihin.Lassilan kirja on myös loistelias tarina ajan kulusta, siitä miten kuvaan voi yrittää vangita jotakin, mikä kuitenkin väistämättä muuttuu, kuluu toiseksi. Kuin toisen ihmisen valokuva, jota kantaa mukanaan kuin muistoa, haavetta.

Ihmisen on tiedettävä paikkansa, Suoma ajattelee. Hänen miehensä Heimo on neuvokkuudellaan ja uutteruudellaan noussut vakuutusyhtiössä merkittävään asemaan. Toista oli ennen, kun Suoma oli vain kotiapulaisena tohtorisperheessäja Heimo tuuraamassa äitiään alusvaateliikkeessä. Mutta ajatkin olivat toiset. Alhaalta saattoi neuvokkuudella nousta ylös, mutta ylhäällä on parempi katsoavain ympärilleen eikä alas. Silti on asioita, joita ei voi nähdä edes lähimmässä ihmisessä.Heljä on lähtöisin vaatimattomista oloista, mutta työ kirjakaupassa on hienoa. Vähitellen hän ihastuu Tarmoon, Suoman poikaan, joka oli Saksassa vapaaehtoisena. Tarmo on hänelle hyvä mies, hänen ystävänsä yliopistossa sanoo. Mutta mitä kaikkea tavallinen ihminen voi ymmärtää?Pertti Lassilan Kovassa valossa piirtää äärimmäisellä herkkyydellä esiin kahden naisen elämät 1900-luvun alkupuolen Helsingissä. Se on yksityisen kautta valottuva ristikuva sääty-yhteiskunnasta, avoin kysymys siitä, mikä on oikein sekä kaihoisa kuvaus ajasta - siitä, millaiseksi se voi meidät pakottaa.

Metsän autuus on ensimmäinen kirjallisuushistoriallinen tutkimus, joka käsittelee luontoa suomalaisen kirjallisuuden aiheena ja kirjallisuuden maailmankuvan tekijänä barokista toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Kirjallisuuden luontosuhdetta tarkastellaan yhteydessä kristillis-uskonnolliseen perinteeseen, kirjallisuuden luontokäsitysten ja romantiikan vuorovaikutukseen sekä luonnon maallistumiseen.Teos esittää synteesin siitä, miten suomalaisen kirjallisuuden keskeisaihe on runsaassa kahdessa vuosisadassa kehittynyt ja muuttunut.

Venetsia on kertomus kolmen sukupolven tavallisista helsinkiläisistä 1910-luvulta vuosisadan loppupuolelle. Ilmari ja Alpo tulevat työnhakuun Helsinkiin. Toinen saa toimen rautakaupasta, toinen pääsee talonmieheksi. Kumpikin avioituu. Lapset syntyvät. Vuosien kuluttua nämä tutustuvat toisiinsa ja menevät naimisiin. Haaveet kantavat, aika lupaa, antaa ja ottaa, kun elämä yllättää, ja kuolema. Rakkaus, onni, menetys ja suru kuuluvat yhteen. Romaanin henkilöt huomaavat sen välähdyksestä, vähitellen, tai eivät huomaa eikä mikään muutu. Venetsia on syvästi sydämeenkäyvä romaani. Se kuvaa tarkasti sitä, mitkä ovat onnen edellytykset ja esteet, kun tyydytään siihen, mitä sattuma ihmiselle tarjoaa. PERTTI LASSILA (s.1949) on julkaissut neljä kiitettyä romaania, joista Armain aika (2015) oli Finlandia-ehdokkaana. Hän on kirjoittanut kirjallisuusarvosteluja Helsingin Sanomiin 1973-2013 ja työskennellyt mm. kustannusjohtajana, tutkijana, yliopisto-opettajana sekä vierailevana professorina Saksassa ja Itävallassa.

Kirjailijaksi ei synnytä. Viljo ajautuu opiskelemaan kirjallisuustiedettä, koska on aina pitänyt lukemisesta, eikä keksi mitä muutakaan lukion jälkeen tekisi. Kesätöissä Ahvenanmaalla hän tutustuu kirjailijaan, jonka työ vaikuttaa hauskalta ja hyödyllisemmältä kuin romaanien ja runojen opiskelu.Viljo kokeilee kirjoittamista ja onnistuu saamaan romaanin julki, ja toisenkin. Hänestä tulee kirjailija muiden joukkoon, mutta kirjoitettavaa on vähänlaisesti. Vasta petyttyään rakkaudessa hän aavistaa, että hänellä saattaa olla jotain omaa, josta kirjoittaa. Vuosien mentyä vanheneva Viljo tutustuu nuoreen Suviin, joka rakastuu häneen. Suvista Viljo saa ihailevan kuulijan, mutta vähitellen Suvi huomaa, että suhteessa sanat ja lauseet eivät riitä.Pertti Lassilan kuudes romaani käsittelee täsmällisin lausein rakkauden hetkellisyyttä ja sen ikuistamista kirjoittamalla. Taiteilijaromaani kuvaa, miten yksilön kokemus kasvaa taiteeksi ja sitä, mikä jää ikuisesti omakohtaiseksi.

Muuan Anjan tuttava oli huomannut lehdestä, että ylioppilastalolla dosentti Koskivirta pitää esitelmän elämän mahdollisuuksista maailmankaikkeudessa. Siellä elämyksiä kaipaava Anja kohtaa vakuustarkastusvirastossa työskentelevän Jounin. Heidät vihitään maistraatissa. Huomaamatta Anjan tulevaisuudentoiveet muuttuvat katumuksiksi, kunnes nekin kaikkoavat. Elämännälkäiset ystävät kertovat Italian-matkoista, intohimoinen rakkaus on muisto vain. Jounin mielestä ihmiset pyrkivät turhaan sisälle toiveidensa elämään. Lopulta Jounia ja Anjaa sitoo vain autuas tottumus. Mutta tottumus kangistaa, tekee sokeaksi elämälle, joka on yhtämuutosta.Lassilan harkittu lause tarjoaa hengähdyksen, joka havahduttaa ja viiltää synkällä huumorilla.