Kirjahaku

”Rautatietä ja sivistystä ei voi erottaa toisistaan”, sanoi J. V. Snellman. ”Rakentamalla rautateitä ja siten parantamalla liikenneyhteyksiämme edistämme maanviljelystä, teollisuutta sekä kauppaa.”Kouvola on puhtaasti radan synnyttämä. Kummina hääri Kotka, jonka nokkamiehet yhdessä paperipatruunoiden kanssa junttasivat Kouvolasta Savon radan risteysaseman (1889). Kotkalla oli lehmä ojassa, sillä risteysaseman paikka määräsi, mihin radan jatkopätkä päättyy. Samasta syystä haminalaiset ajoivat hampaat irvessä Kaipiaista risteysaseman paikaksi. Tokkopa Kouvolassa kunnolla edes ymmärrettiin, kuinka merkittävä päätös oli sen valinta risteysasemaksi. Kuivakiskoisesta nimestä huolimatta Sakari Viinikainen selailee kirjassaan historian lehtiä pilke silmäkulmassa. Humoristisen näkökulman luo monesti jo aikaväli, sillä omana aikanaan iso ja vakavasti otettu asia voi tänään näyttää kovastikin koomiselta. Kirja koostuu pienistä jutuista. Niiden kautta valottuu, miten rautatie on vaikuttanut ihan tavallisten ihmisten elämään. Jutut etenevät kutakuinkin aikajärjestyksessä. Oleellinen osa kirjaa ovat kuvat, joita on jokaisen jutun yhteydessä.

Yhden rykmentin ja sen värikkäiden persoonien kautta kerrottu tarina Suomen armeijan kehittymisestä sisällissodan tyrskyistä talvisodan taisteluihin.Keski-Suomen rykmentin tarina ei ole perinteinen rykmenttihistoriikki. Se on pala Suomen sotaväen historiaa, jossa rykmentin mukana kuljetaan sen perustamisesta lakkauttamiseen syksyllä 1940 - oman tehtävänsä historian pitkässä ketjussa täyttäneenä.Itsenäisen Suomen sotaväki muodostettiin sisällissodan valkoisesta armeijasta, ja Keski-Suomen rykmentti oli yksi sen yhdeksästä jalkaväkirykmentistä. Rykmentissä palvelivat mm. Erik Heinrichs, Valo Nihtilä, Armas Kemppi, Alvar Aalto ja Aimo Lahti.Rauhan ajan varuskunta pystyttiin ällistyttävän nopeasti muuttamaan sotakelpoiseksi taistelupataljoonaksi. Keski-Suomen rykmentissä oli talvisodan alla noin 900 miestä. Talvisodassa siitä muodostettu pataljoona taisteli Muolaanjärven kupeella. Sen vastuulla oli myös Suursaari, josta tuli jään vahvistuttua suorastaan vihollisen silmätikku. Suurhyökkäyksen kiivaimpina päivinä tappiot nousivat yli sataan mieheen päivässä.Sakari Viinikainen on kouvolalainen opetusneuvos ja paikallishistorioitsija, joka on kirjoittanut lukuisia kiitettyjä historiateoksia. Viimeisimpiä ovat Rautatiesota 1918 (2017) ja Teatterikuninkaan sota - Kustaa III:n ja Katariina Suuren taistelu Kymijoesta (2015).

Sakari Viinikaisen toinen ”historiaa hymy huulessa”-kirja paneutuu Kymenlaakson roistoihin ja poliiseihin. Kirjan nimi viittaa poliisien käyttämään pamppuun, joka 1920-30-lukujen taitteessa syrjäytti visakoivuisen patukan. ”Missä ei sana auta, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua”, mainosti Suomen Gummitehdas Oy Poliisimies-lehdessä vuonna 1932. Pehmeät pamput koostuu sarjan ensimmäisen kirjan tapaan pienistä tarinoista, joihin liittyy valokuva aikakaudelta tai tapahtumapaikasta. Jutuissa liikutaan Kouvolassa, Kotkassa, Haminassa ja pienemmillä kylillä, joihin hurjastelijoiden ja pirtutrokareiden jäljet johtavat. Jutut etenevät aikajärjestyksessä, joten ne antavat hyvän kuvan niin roistojen kuin poliisien toimintakentän muutoksesta. Puutteellinen ammattitaito ja valvonnan puute saattoivat 1900-luvun alussa johtaa virkamiehetkin lain rajan väärälle puolelle.