Kirjahaku

Irvine Welsh julkaisi 30 vuotta sitten romaaninsa Trainspotting, joka sijoittuu Edinburghiin. Mutta osataan sitä elää muuallakin - esimerkiksi Savo-Kainuussa. Tarjolla on mustanpuhuvaa huumoria, murteellista kieltä, armottoman vikkelää menoa - ja rosoista, elämänmakuista romantiikkaa.Toni Hynynen, on yläsavolaisella kirkonkylällä 1976 syntynyt tilastovirhe. Oppivelvollisuuden päälle hän on kouluttautunut niin, että on työskennellyt Turku-Kajaani välillä sekä hitsaajana, että perinteisenä käsityömetsurina. Näinä vuosina myös kadut ovat opettaneet sen, mitä hamppi siellä selvitäkseen tarvitsee ja heille, kaikista hyljeksityimmille, Hynynen kirjoittajana äänensä omistaa.Nykyään hän asuu Sukevalla jossa jengiläisiä edustavat sudet. Metsät ja vesistöt kutsuivat metsästäjä-keräilijää. Sienestys, marjastus ja kalastus takaavat hänelle hyvän päivän ja lopulta elämän. Hän harrastaa pyörävaellusta ja on pisimmillään sotkenut aina Jäämerellä saakka. Hän myös juoksee ja käy kuntosalilla.Hullut Jumalat on esikoinen, mutta jatkoa seuraa.

Alussa on loppu, se miten ja mihin tarina päättyy. Kolmen miehen kertomus, jossa piri pieni pyörii ja siinä syrjäläiset hyörii.Keskellä on alku, joka kertoo, millaisista pojista on nämä kolme miestä tehty. Kun elämä silittää kivikovalla nyrkillä. Kun unelmat pilkataan häpeäksi. Kun pienet pakotetaan liian varhain liian isoksi. Kun aikuiset ovat hukkuneet humaliinsa ja jumaliinsa.Lopussa on se, mikä on aina lopun ja alun välissä. Kosketusta vailla vapisevat miehet on nimensä mukainen kirja. Se kertoo meistä kaikista melkein kaiken, riittävästi ainakin. Romaani on todiste siitä, että miehiä ei pitäisi tekemällä tehdä eikä mieheksi pitäisi kasvattaa. Miehiksi pitäisi saada kasvaa omalla tavallaan ja ajallaan.Toni Hynynen kirjoittaa elämästä kuin itsestään. Kieli on karhea, sanat sivaltavat ja silti kerronta sivelee. Ei säälien vaan ymmärtäen. Kosketusta vailla vapisevat miehet on suorasanaisinta kotimaista proosaa sitten Arto Salmisen.Tämän romaanin lukematta jättäminen on häpeäksi.