Kirjahaku

Teollinen nahanvalmistus alkoi Suomessa Tampereella vuonna 1819, ja nahkateollisuus kohosi merkittäväksi teollisuudenalaksi jo saman vuosisadan lopulla. Kenkäteollisuuden synty ja ensimmäinen maailmansota edesauttoivat 1900 -luvulla edelleen sen nousua, mutta myös ulkomaista kilpailua alkoi esiintyä enenevässä määrin.Toista maailmansotaa seurasivat raaka-ainepula ja säännöstelytalous. Tuotannon painopiste vaihteli kenkä-ja pukinenahasta huonekalunahkaan. Idänkaupan ansiosta Suomen nahkateollisuus selvisi 1980 -luvulle asti muita pohjoismaita paremmin. Suhdanneherkät markkinat ja kiristyvä kilpailu johtivat kuitenkin siihen, että yritys toisensa jälkeen joutui lopettamaan, kunnes tämän vuosituhannen alkupuolella jäljellä oli enää puolenkymmentä pientä yritystä.Kahdensadan vuoden ajan nahkatehtaat olivat monien paikkakuntien suurimpia teollisuusyrityksiä tarjoten parhaina aikoinaan työtä tuhansille suomalaisille.

Miksi sisällissotaan lähdettiin? Minkälaisista oloista taisteluihin osallistuneet tulivat? Kuinka Pohjois-Hämeen hangilta alkaneet taistelut siirtyivät Tampereen porteille?Historiantutkija Tuomas Hoppu maalaa Hämeen rintamalla käydyt sisällissodan keskeiset tapahtumat elokuvallisesti. Kertojan näkökulma ei ole punaisten eikä valkoisten, vaan tuo esiin kummankin puolen sotimisen. Kertomuksissa kulkevat mukana niin Pohjanmaan itsetuntoiset lapualaiset kuin Vesilahden-Lempäälän maalaiskaartilaiset ja vallankumouksen kehdon Helsingin peltisepät."Vilppulasta Tampereen porteille" aloittaa kolmen teoksen kirjasarjan, joka kertoo sisällissodan tapahtumista inhimillisesti ja ymmärrettävästi. Pääpaino on tavallisissa, sodan pyörteisiin joutuneissa ihmisissä.FT Tuomas Hoppu (s. 1967) on Pirkkalassa asuva historiantutkija, joka on kirjoittanut laaja-alaisesti eri historian osa-alueista.

Kranaattitulesta ja tulipaloista saavat osansa niin köyhän väen asumukset kuin teatteritalon kaltaiset arvorakennuksetkin. Vähitellen punaisen kaupungin kohtalo alkaa täyttyä. Kortteli korttelilta jäävät rakennukset valkoisten haltuun. Vallankumoukselliset ovat jo tyhjentäneet pankkien holvit ja suuri joukko kaartilaisia - johtajat mukanaan - valmistautuu jättämään kaupungin. Samaan aikaan kun kaupunki kukistuu, punainen pakojoukko tekee huiman paon Näsijärven, Hämeenkyrön ja Mouhijärven kautta omiensa pariin Vesilahteen. Tampere jää taakse, mutta sota jatkuu.Kaupunkisotaa ja pako Tampereelta on toinen osa historiantutkija Tuomas Hopun sisällissotatrilogiassa.

Sota ei ole vielä lopussa. Saksalaiset nousevat maihin Hangossa ja Loviisassa. Punaiset käyvät kilpajuoksua aikaa vastaan itään. Antautuminen Lahden edustalla epätoivoisten taisteluiden jälkeen päättää sisällissodan.Tien päänä Lahti on kolmas ja viimeinen osa historiantutkija Tuomas Hopun sisällissotatrilogiassa. Aikaisemmin ilmestyneet osat ovat Vilppulasta Tampereen porteille (2022) ja Kaupunkisotaa ja pako Tampereelta (2023).FT Tuomas Hoppu (s. 1967) on Pirkkalassa asuva historiantutkija, joka on kirjoittanut laaja-alaisesti eri historian osa-alueista. Kaikkein omimmillaan hän tuntee kuitenkin olevansa kirjoittaessaan sisällissodan 1918 tapahtumista.

"Punapäällikkö Hugo Salmelan elämäkerta kuvaa hänen kasvunsa vallankumoukselliseksi ja toimintansa kaartilaisjoukkojen johtajana Kymenlaaksossa ja Tampereella."Kymenlaaksolaisen Hugo Salmelan elämänkaari jäi hieman yli 30 vuoden mittaiseksi. Tuona aikana hänestä muokkaantui vallankumouksellinen, josta on piirtynyt jälkipolville kuva ennen kaikkea vuoden 1918 sisällissodan punakaartilaispäällikkönä. Kymenlaaksolaisittain ja hieman laajemminkin tarkasteltuna kuva Hugo Salmelasta on paljon monisyisempi. Hän oli esiintyvä taiteilija, kulttuurivaikuttaja ja ammattiyhdistysmies.Historialliselta näkökannalta Salmelaa voidaan pitää köyhälistön etujen puolustajana, mutta yhtä hyvin hänen voidaan katsoa yrittäneen kukistaa Suomessa vallalla olleen demokraattisen valtiojärjestyksen. Näin Hugo Salmela voidaan luokitella joko vapaustaistelijaksi tai kapinalliseksi. Määritelmään vaikuttaa usein kunkin asiaa tarkastelevan oma näkökulma vuoden 1918 tapahtumiin. On kuitenkin syytä kysyä, tekeekö näin tiukka lokerointi oikeutta yksilölle, joka kulkee ajan virrassa Suomen historian kenties ristiriitaisimpana ja vaikeimpana ajanjaksona. Vallankumouksellinen Hugo joka tapauksessa oli. Mutta kuka lopulta oli Hugo Salmela? Kuinka hänestä muokkautui punakaartilaispäällikkö?

Lähes 1900 suomalaista sai Saksassa sotilaskoulutusta vuosina 1915–1918, samalla kun Venäjän keisarikunta kävi sotaa Saksaa vastaan. Jääkäriliikkeen tavoitteena oli irrottaa Suomi Venäjästä. Se oli uhkayritys, jonka kohtalo riippui maailmansodan lopputuloksesta. Mitä pidempään sodittiin, sitä raskaampi taakka painoi jääkäreiden hartioita.Kirja kertoo jääkäreiden vaiheista ja keskittyy heidän henkilökohtaisiin kokemuksiinsa Saksan vuosien aikana. Nuoret sotilaat kirjoittavat syvimmistä tunnoistaan, toivosta ja epätoivosta, pettymyksestä ja ilon hetkistä. Päiväkirjoista ja kirjeistä välittyy joukon tunnelmia ja mielialoja koulutuksessa, rintamalla ja vapaa-aikana. Jääkärit olivat huolissaan kotiväestä ja omaisten kohtalosta. Ilman yhteyttä kotiin moni jääkäri ei olisi jaksanut. Kotiväelle oli tärkeää saada tieto, että lähettäjä oli vielä elossa. Kirjeet kulkivat Saksan ja Suomen välillä salaisten postijärjestelyjen avulla.Kirja kertoo myös venäläisten jääkäriliikkeeseen kohdistamista vastatoimista sekä jääkäreiden asemasta Suomessa maaliskuun 1917 vallankumouksen jälkeen. Venäläisittäin tarkasteltuna jääkäriliikkeen toiminta oli maanpetoksellista toimintaa, mutta kotimaan viranomaisten mielestä tuossa vaiheessa jo puolilaillista. Pfadfinder-kurssilaisten hajaantumisen, Saksassa vankileireille joutuneiden jääkäreiden ja viimeisenä kotiin palanneiden miesten osalta kirja sisältää myös historiantutkimukselle uutta tietoa.Jääkäripalvelus oli raskasta. Rintamalla kärsityt tappiot ja epäily siitä, taisteltiinko lopulta Saksan vai Suomen puolesta vaikuttivat siihen, että kaikki jääkärit eivät kestäneet henkistä painetta.

Talvisota jätti jälkeensä yli 20 000 pysyvästi vammautunutta suomalaista. Yhteiskunta ei kyennyt huolehtimaan heistä ja heidän tarpeistaan, joten vapaaehtoiset järjestöt ottivat vastatakseen monista valtiolle kuuluvista tehtävistä. Sotainvalidit olivat myös itse valmiit ottamaan vastuun itsestään ja kohtalontovereistaan. Jyväskylässä perustettiin elokuun 18. päivänä 1940 sodassa vammautuneiden oma järjestö, Sotainvalidien Veljesliitto. Talvi- ja jatkosodan seurauksena liitosta kasvoi massajärjestö, johon kuului enimmillään yli 50 000 henkeä. Sotavammaisia oli kaikkialla eduskunnassakin oli parhaimmillaan yli 20 sotainvalidikansanedustajaa.Sotainvalidien Veljesliitto rakennettiin välirauhan ja sodan vuosina tyhjästä. Edes olemassaolo ei aluksi ollut varmalla pohjalla. Perustamisensa yhteydessä järjestö kamppaili siviili-invalidien kanssa sotainvalidien sieluista, kun taas sotavuosia varjosti resurssien puute ja uhka mahtavan aseveliliiton holhouksesta. Sodan jälkeen Veljesliitossa jouduttiin vielä pelkäämään järjestön lakkauttamista tai alistamista kommunistien puuhaamalle Invaliidijärjestöjen Keskusliitolle. Politiikkakin oli jatkuvasti kuvioissa mukana, vaikka järjestö oli jo perustamisensa yhteydessä ilmoittanut pysyvänsä sen ulkopuolella. Vaaran vuosien jälkeen Veljesliitto taisteli uusilla rintamilla. Yhteiskuntaa haluttiin etenkin 1960-luvulta lähtien tasa-arvoistaa ja sen varjolla unohtaa sotainvalidien maan vapauden puolesta antama uhri. Kerta toisensa jälkeen sotainvalidit joutuivat kamppailemaan erityisasemansa puolesta.Sotainvalidit ja heidän liittonsa on antanut merkittävän panoksen suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen. Valtaosa sotainvalideista palasi vammastaan huolimatta työelämään, perusti perheen ja eli mahdollisuuksiensa mukaan normaalia elämää iloineen ja suruineen. Sodassa vammautuneet eivät jääneet yhteiskunnan armoille. He rakensivat järjestönsä kautta mittavan sotavammaisia ja muutakin yhteiskuntaa edelleen palvelevan laitosverkoston, harjoittivat varojen keräämiseksi laajaa liiketoimintaa ja järjestivät sotainvalideille ammattikoulutusta. Olivatpa sotainvalidit mukana myös viemässä Armi Kuuselaa Miss Universum -kilpailun voittoon. Vielä tänäkin päivänä sotainvalidien luoma järjestö huolehtii jäljellä olevien veljien ja sisarien tarpeista.

Sisällissodan tapahtumiin perehtyneen historioitsijan tarkkanäköinen kuvaus sodan keskeisten henkilöiden ja tavallisten paikkakuntalaisten kohtaloista. Alkuvuodesta 1918 Vilppulan maalaispitäjä nousi koko Suomen tietoisuuteen. Sisällissota repi Suomea kahtia, ja Vilppulassa kahtiajako oli erityisen selvä: punaisten ja valkoisten rintamalinja kulki pienen pitäjän läpi. Vilppulan vaihe - Maalaispitäjä sisällissodan polttopisteessä 1918 avaa Vilppulan merkitystä ja kohtalonhetkiä sisällissodan tapahtumissa. Kirja tarkastelee sisällissotaan johtaneita käänteitä ja taustoittaa, miksi juuri Vilppula nousi tuolloin niin merkittävään asemaan ja kuinka sota lopulta laajeni etelään kohti Tamperetta. Teoksen laatimisessa on hyödynnetty laajaa aikalaisaineistoa, joka vie lukijan suoraan Vilppulan taisteluiden tapahtumiin. Aikalaisten haastattelujen, muistioiden ja lehtikirjoituksen myötä kirja kuvaa tarkkanäköisesti niin sisällissodan keskeisten henkilöiden kuin tavallisten paikkakuntalaisten kohtaloita.