Kirjahaku

Sie mie, tie vie tunturiin hiljaisuuden temppeliin.

Tämä kirja on kolmen lapinpöllön kirja, varsinainen lintukirja. Tekstit eivät ole yksinomaan luontoon ja lintuihin liittyviä, mutta ne ovat putkahtaneet julkisuuteen pöllöjen puputellessa, tai kirvespohjapakkasten paukutellessa metsäkämppien seiniin, poikien; Valtsun, Tapsan ja Ollin viettäessä hykerryttävän hilpeitä takkailtoja.Eräät tarinat on kerrottu kevätaamuna suonreunassa, tai salskealla mäntykankaalla kahveja keitellessä. Tärkein tarinoiden muistelija on ollut vuosikymmenten tuulet ja tuiskusäät kokenut Olli Mustajärvi. Me nuoret miehet, Tapani Keskitalo ja minä olemme nakelleet sekaan jotain täytemausteita. Tekstit perustuvat tositapahtumiin, tosin osa henkilöiden nimistä on muutettu.Toivon lukijoille mieluisia lukuhetkiä Köyryrannan riekon seurassa.

Vuonna 2018 tapasimme Aineen taidemuseon taidebasaarissa ja huomasimme, että meillä on paljon yhteistä huolimatta kieli- ja 50:n vuoden ikäerosta. Olemme luontoa rakastavia romantikkoja. Ja siitä alkoi meidän yhteistyö. Vuoden päästä syksyllä 2019 julkaisimme mahtavan Neitoperho-kirjan upeista ja koskettavista luontohetkistä. Mukavan ja onnistuneen yhteistyön jälkeen päätimme jatkaa yhteistyötä, kun Varvaran toiveena oli kuvittaa sadunomainen teos ja Valdella oli kuin tilauksesta valmiina runoja Pekan satumatkasta.Tässä on meidän mielestämme hyvin onnistunut tulkinta. Kirja on kovakantinen ja tarkoitettu alle 10 v. lapsille.Nautinnollisia hetkiä toivottavat: Varvara ja Valde

Kirja Kevään toivo sisältää karunkilaisen Valde Ahon runoja ja ylivieskalaisen Virpi Jokitalon maalauksia. Valden runoissa on syvyyttä ja herkkyyttä. Erilaiset tunteet elämästä, sekä rakkaus Lapin luontoon ja erityisesti lintuihin toistuu sointuvissa riimeissä. Runojen kielikuvat ovat rikkaita ja humoristisia, eikä niistä puutu satumaisia keijuja, maahisia ja peikkoja. Virpille luonnon seuraaminen ja Lappi ovat tärkeitä. Hänen herkässä ja vahvassa kuvituksessa värit ja tunnelma ovat usein pääosassa. Elämän hetket, tunteet ja satumaisuus ovat antaneet inspiraatiota intuitiivisesti syntyneille abstrakteille näkymille. Lukijan mielikuvitus antaa mahdollisuuden kokea runot ja kuvat omasta näkökulmasta oikein. ”Rakensimme yhteistuumin runomajan hupaisan, surut suolle kärräilimme, ilon toimme tupahan. Me muurahaiset kipitämme, korret kekoon kannamme, ajatusten aarteistamme lohdutusta annamme.” Tulevaisuuden toivoa ja elämän valoa jokaiselle toivotellen.

Vanha tonttu Vanha tonttu, punapipoloikoelee tuijottaa,hiipan päässä veitikallajoulun tiuku kilajaa. Lamppu sammuu, väki nukkuutonttu kertoo tarinaa,satuhenget, vanhat tututjoulunviettoon vaeltaa.

Muistan kuinka vuosikymmeniä sitten edesmenneen isäni kanssa ruohikoiden reunasta savuahvenia ongittiin. Erään kalaretken jälkeen koivunoksat höyrysivät sateen jäljiltä ja ilmaan levisi palvauspöntön alla olevasta nuotiosta sinertävä savu. Isäni istui koivunkannolla ja tuijotti savustuspöntön reunaa nuoleskelevia liekkejä. Vaaran takaa kantautui vaimea ukkosen jylinä. Minä poikanen odottelin jännittyneenä kalojen valmistumista. Viimein isä kohotti savustuspöntön kantta, jolloin pöntöstä lemahti sieraimia kutkuttava herkullinen tuoksu. Silmä tarkkana seurasin, kun isä otti savustuspihdeillä ritilältä kullanruskeaksi paistuneen ahvenen, halkaisi kalan sormilla ja antoi siitä puolet minulle. Me kalamiehet, isä ja minä napostelimme suurella mielihalulla savukalaa, herkullista makupalaa.

”Laulakaa te lapset virsi enkelin,”lapsijoukko laulaa, hiljaa arkaillen.Pukki lahjat jakaa, keppi kopajaa,ovesta käy ulos, joulun toivottaa.

Kelepoo pollotellaKelepoo pollotella,kun on vene. jolla,jolla jollotella.Reppoolliseks olo tulloolaene laalaa ukkonukkuu...Herree, laettaa lieronheettää ongen vetteenlumpeen etteen.Jeäpköön ahven kookkuun,niinkun lintu lookkuun?Siinä sätkii, pärskää, pätkiiläeskii, lätkiivenneen laetaan läjähtää,irti piäsöö, vetteen mäjähtää.Roeskis!Tulukoon toenen samanmoenenThyi!

Lumen alta paljastuu kivi säde lämmittää pinnankivelle laskeutuu neitoperho lekuttelee siipiäänasettaa ne vaakatasoon lepää siinä

Kukkaniityllä sirkat soittaa sitä korvani kuule ei.Ikävuosien vinha kiito keskikesän säkeet vei.Vielä johtaja, hepokatti tahtipuikkoa heiluttaa, kuultosiipiset kimalaiset käy soittoa kuulemaan.Alamaailman rupikonna savikuopalla yksinään.oli joutunut hyljätyksi eroon kauaksi omistaan.Etsi leikkivä päivänsäde surumielisen sammakon, kuivui poskelta helmi karvas iloinen taas veikko on.Kömpii liejuisen kuopan reunaan otus maailman murjoma, keltakullerot vakaat nyökkii sinikellojen tahdissa.Keijukaisten karkelo huumaa konna hyppelee innoissaan.Savikuopalta niitylle loikkii kukkakentälle juhlimaan.

”Hiljaisuus haasteli, kertoi että saavutKuurakoivikon valo.Hanki säteili, taivaan sini syvempi kuin koskaan.”Kun ystävystyimme Torniolaisen runoilijan, Valden, kanssa, päätimme yhdistää taidettamme ja tehdä kirjan. Huomasimme, että hänen runonsa sointuvat hyvin yhteen valokuvieni kanssa ja lopulta syntyi luonnonläheinen sekä harmoninen kokonaisuus. Kansien sisällä lukija näkee vuodenaikoja ja elämän eri sävyjä meidän silmin. Pitkään mielessä ollut haave omasta runokirjasta toteutui kuin yllättäen. Yhteistyö on voimaa, sillä Valden pitkä kokemus runojen parissa on antanut kirjaan paljon eloa. Sivuille on ripoteltu myös muutama runo minulta.

Vanha tonttu Vanha tonttu, punapipoloikoelee tuijottaa. Hiipan päässä veitikallajoulun tiuku kilajaa. Lamppu sammuu,väki nukkuutonttu kertoo tarinaa: Satuhenget, vanhat tututjoulunviettoon vaeltaa.

Tämän kirjan tapahtumat ajoittuvat 1940-50 luvuille, jolloin elämä oli huomattavasti vaatimattomampaa kuin nykyisin. Kun rahaa ei liiemmin ollut, niin isä sai pennoset kasaan tekemällä metsä- ja sekatöitä. Melko laajasti olenkin muistellut metsä-, niitty- ja puintitöitä. Eräs tärkeimmistä töistä oli isälleni kaivojen kaivu. Minä olin yleensä isäni mukana lähes kaikissa työhommissa. Kirjassa piipahdetaan Lapin sodan ajassa, kuin myös ajassa, jolloin elintarvikkeista ja vaatteista oli pulaa. Vaikka toimeentulo oli niukkaa, niin ihmiset olivat huomattavasti lähempänä toisiaan kuin nykyisin. Kun kaikissa taloissa ei ollut esim. radioita, niin naapureissa käytiin ajankohtaisia kuulumisia vaihtamassa. Kun naapuriapu ja talkootyö olivat voimissaan, se auttoi suunnattomasti etenkin vähäosaisia ihmisiä. Lisäksi tämä kirja vie lukijansa entisaikaisiin seurapirtteihin ja muihin tärkeisiin harrastuksiin. Toivon lukijoilleni mieluisia lukuhetkiä kirjani parissa.

MuuttolintuJoutsen vahvasiipi aavistaa kevään tulevan, tuoksuvan, kuultavan, kirkkaan. Lintu kohoaa siivilleen, suuntaa nokkansa pohjoiseen tuulta vasten. Siivet ovat vahvat, lentää tuuleen, tai tuulesta pois. Tuulen suunta, selkeä tie, harhaanko vie merelle, siintämättömään, kauas. Meressä ei ole paikkaa laskeutua. On vain auringossa kimaltavia jäävuoria, jääkarhuja, hylkeitä, arktisia igluja eskimoiden asua. Ei kotimaata, ei kuusikon valoa, ei myös teerikukon pulppuilevaa iloa? Voiman jäätikkö vei, suojan ja siipien liidon. Eikö joutsenen hopeinen riemu helähdä soimaan? Eikö autereen kajossa, aamuvalossa kuulu kutsuva torvi koota lintujen parvi ja peilautua yhdessä sinisenä kuultavaan tunturijärveen. Kuuluu! Lintu suuntaa ottaa, kääntyy itään, lentää kuin ei olisi tapahtunut mitään. Jäävuorelle ei laskeutua saata. Jäävuoren kristallihohde on kohde, jossa ei ravintoa voimaa saada torvia soimaan. Kuuluttaa avaruuden sanomaa: - Kuule maa, joutsentorvi kajahtaa, suvi on saapunut, kukoistava, tuoksuva, helisevän kirkas. Kuuluu torven törähdys, liitolento, laskeutuminen tunturilampeen. Kotimättäällä suopursu tuoksuu.

Joulurunon etsiminen voi joskus olla vaikeaa. Etsiessä saattaa livahtaa koko joulu näkemättä. Silloin on hyvä pysähtyä kuulemaan vanhan tontun kerrontaa tai katsella kuinka taapero tonttu yrittää kurotella tähteään. Jos kiukussa pieksuntupsu napsahtaa poikki ja mielen puuro palaa pohjaan, voi yllättäen löytyäkin sydämestä tilaa joulutonttujen tarinoille. Joulurunoa etsimässä, on kokeneen runoilija kirjailija Valde Ahon ja vielä kirjailijuudesta haaveilevan S.Waanin ensimmäinen yhteistyön tulos. ”Näkikö kukaankuuliko joku?Salainen on tontun työonhan pian jouluyö.”

Kyllä elämä on ihmeellistä!Sen sain jälleen kokea yli puoli vuotta sitten, kun kohtasin Torniossa Aineentaidemuseon taidebasaarissa Murmanskita kotoisin olevan kuvataiteilijan Varvara Zueva.Kun ystävystyimme, niin aloimme suunnitella kahdestaan runokirjaa. Päätimme tehdä, sekä paperikirjan ja itse lukemani äänikirjan.Näin ollen kirja alkoi hiljalleen muotoutua ja runoni saivat uutta ilmettä Varvaran maalaamien upeiden kuvien ansiosta. Avoimella ystävyydellä on valtaisa voima, kun mielten energiat yhdistyvät tehokkaassa työskentelyssä.Vaikka ikäeromme on valtava, eli puoli vuosisataa, niin se ei ole yhteistyötä hidastanut, vaan kaikki on sujunut mutkattomasti osittaisesta kielimuurista huolimatta. Näin ollen on sanottava, että avoimessa ja pyyteettömässä yhteistyössä on voimaa.Lopuksi sanomme, että saakoon saumaton ystävyys säilyä ihmisten ja kansojen välillä.Mukavia lukuhetkiä.