Larin-Kyösti (1873-1948), oikealta nimeltään Karl Gustav Larson oli aikansa maineikkaimpia suomalaisia runoilijoita, jonka runot ovat hienosti ”soivia”. Harrastihan hän itse harrasti myös musiikkia ja soittamista. Larin-Kyöstin runot olivat Joel Lehtosen mukaan enemmän sävellettyjä runoilijan eläessä, kuin kenenkään muun suomalaisen aikalaisrunoilijan; esim. Keinulaulu, Suvisia suruja, Tuulan tei, Itkevä huilu, Heilani on kuin helluntai jne. Larin-Kyöstin suku oli kotoisin Ruotsista, mutta hän itse syntyi Hämeenlinnassa, opiskeli Hämeenlinnan lyseossa sekä myöhemmin Helsingin yliopistossa. Hänelle myönnettiin useita Valtion kirjallisuus- palkintoja sekä Aleksis Kiven palkinto. Kuismasta ja Helinästä on tehty elokuvia, ja hänen teoksiaan on käännetty useille kielille. Hämeenlinnan lyseossa kiinnitettiin tuohon aikaan paljon huomiota kieliin ja kirjallisuuteen, olihan myös lyseon kirjastoon hankittu maailman- kirjallisuuden suuria teoksia, samoin kuin Elias Lönnrothin jäämistön teoksia. Aleksis Kiven teoksia pidettiin koulussa erityisessä arvossa, ja jonka teoksia myös näyteltiin. Eino Leino oli Larin-Kyöstin luokkatoveri ja elinikäinen ystävä, mutta he olivat myös toistensa kilpailijoita lyyrikkoina. Eräs samaa koulua käynyt muisteli heistä aikoinaan, että Leinosta tuli runoilija, koska ei muuta voinut – ja Larin-Kyöstistä, koska ei muuta osannut! Larin-Kyöstin runoudessa voi aistia hänen omakohtaista tunne- ja kokemusmaailmaansa elämästä. Nyt kun hänen syntymästään on kulunut 150 vuotta, julkaistaan tämä äänikirja, johon on koottu valikoima Larin- Kyöstin kauneimpia runoja.
