Kortesjärveltä kotoisin ollut estejuoksun olympiavoittaja Toivo Loukola passitettiin 1920-luvun alussa keuhkotautisena armeijasta kotiinsa kuolemaan, mutta jo pari vuotta myöhemmin hän menestyi erinomaisesti alueensa juoksukilpailuissa. Muutettuaan 1927 Helsinkiin Loukola nousi nopeasti maan parhaimmistoon ja juoksi jo seuraavana kesänä uransa toisessa estekokeilussa SM-kultaa epävirallisella maailmanennätysajalla. Samalla sinetöityi olympiaedustus ja Amsterdamissa Loukola hallitsi lajiaan murskaavalla ylivoimalla parantaen jälleen ME-tulosta - jopa loppukierroksilla parastaan yrittämättä. Hänen voittonsa sekä Paavo Nurmesta että Ville Ritolasta samassa olympiajuoksussa Amsterdamissa 1928 on ainutlaatuinen saavutus. Loukolan ylivoimaisuus siinä finaalissa on saanut monet asiantuntijat vakuuttuneiksi siitä, ettei Loukola olisi Amsterdamin finaalissa ollut lyötävissä, vaikka superkaksikko olisi voinut kilpailla täysin terveinä.Loukola olisi melko varmasti yltänyt Volmari Iso-Hollon takana hopealle seuraavissa olympiakisoissa 1932 Los Angelesissa, mutta kuivaesteeseen kompastumisen aiheuttama kaatuminen ja keskeyttäminen ratkaisevassa olympiakarsinnassa merkitsi kotimaahan jäämistä. Loukolan aktiiviura oli pitkä: hänet nähtiin maratonjuoksun olympiakarsinnoissa sekä 1936 että vielä 1948.Hän saavutti kestävyysjuoksussa yksitoista mestaruutta Kalevan kisoissa, neljä maastojuoksun joukkuekilpailuissa ja yhden viestissä. Kilpailemisen lopetettuaan Loukola toimi vuosikymmenten ajan Suomen Olympiavoittajat ry:n sihteerinä ja lopuksi 14 vuotta järjestön puheenjohtajana. Maamme kahdesta muusta estejuoksun olympiavoittajasta Ville Ritolasta ja Volmari Iso-Hollosta on kirjoitettu useitakin kirjoja, mutta Loukolan pitkä ura on jäänyt tässä suhteessa ja muutenkin paljon vähäisemmäksi. Lauri Järvisen lähes 136-sivuinen teos Loukolasta poistaakin ison aukon olympiavoittajien elämäkertateoksissa.
