Runoilija, kirjailija, esseisti ja kriitikko Pekka Suhonen oli vapaan kirjailijantyönsä rinnalla yksi 1900-luvun jälkipuoliskon tärkeimmistä ja tuotteliaimmista arkkitehtuuri-, ympäristö-, design- ja kuvataidealojen kirjoittajistamme. Hänen kirjoituksilleen on tunnusomaista laaja-alaisuus, joka tähän kokoelmaan sisältyvien materiaalisten taiteiden lisäksi kattaa yleisen kulttuurihistorian, kirjallisuuden ja musiikin alueet. Lisäksi hän kirjoitti novelleja sekä radio-, elokuva- ja televisiokäsikirjoituksia. Laajasti lukeneen ja monipuolisen kirjailijan kirjoituksissa tulee esiin yllättävienkin yhteyksien ja assosiaatioiden verkosto; niissä on taitava rakenne sekä vivahteikas kirjallinen ilmaisu. Hänen monet kirjoituksensa ovatkin epäilyksettä suomalaista esseistiikkaa parhaimmillaan. ”Hänen varsinainen alansa on essee, kirjallisuuden muoto, joka yhdistää tiedollisen aineksen ja taiteellisen intuition. Esseistille ominaiseen tapaan Suhonen hioi havaintonsa terää, viljeli assosiaatioherkkyyttään ja suosi mielen uhkayrityksiä”, Pekka Tarkka kirjoittaa. Monet Suhosen arkkitehtuurikirjoitukset ovat näkemyksiltään uraauurtavia. Hän kirjoitti mm. ympäristöestetiikasta aikana, jolloin tämä tutkimusala oli vasta nousemassa tietoisuuteen. Hän näki rakentamisen historialliset ja yhteiskunnalliset yhteydet aikana, jolloin arkkitehtuuri alkoi suuntautua ammattikeskeistä teknokratiaa kohti. Hänen arkkitehtuurikirjoitustensa aiheina ovat eräät keskeiset arkkitehtimme, yleiskatsaukselliset tai johonkin tiettyyn historiallisen ajankohtaan, kuten funktionalismiin, liittyvät kirjoitukset sekä yleisempi ympäristö- ja arkkitehtuurikritiikki. Pekka Suhosen kirjoituksissa rakennustaiteen kulttuurinen ja inhimillinen tausta on aina läsnä. Hän kiinnittää arkkitehtuurin ja muotoilun moninaisiin yhteyksiinsä ja tekee siten näiden suunnittelualojen taiteellisetkin tavoitteet ymmärrettäviksi.
