Mirkka Rekola II

”Mirkka Rekola -kirja on elämäkertojen aatelia. ” – Suomen Kuvalehti. ”Mirkka Rekolan (1931–2014) ajattelusta ammentava perinpohjainen ja syvällinen henkilökuva piirtää muodon, jonka Rekolan tuntenut… Lue lisää ”Mirkka Rekola -kirja on elämäkertojen aatelia. ” – Suomen Kuvalehti. ”Mirkka Rekolan (1931–2014) ajattelusta ammentava perinpohjainen ja syvällinen henkilökuva piirtää muodon, jonka Rekolan tuntenut tunnistaa. ” – Helsingin Sanomat. Ylistetyn ja Suomen tiedekustantajien liiton Vuoden tiedekirja 2023 -palkitun elämäkerran toinen osa uppoutuu Mirkka Rekolan elämään 1970-luvulta aina runoilijan kuolemaan vuonna 2014 saakka. Se kuvaa tarkasti Rekolan rikasta sisäistä kokemusmaailmaa, jota kirjailijan runo- ja aforismituotanto sanoittaa. Rekolan 1970-luvun tuotannossa kuultaa rakkaus ”mysteerihenkilö” Maijaan, joka sitoi runoilijaa vuosikymmeniä, vaikka hän elikin sitä ennen muuta näynvaraisesti. Tämä rakkaus tuotti runoutemme merkittävimpiä teoksia, kuten kokoelman Kohtaamispaikka vuosi. Läheisempää rakkautta Rekola eli Mirjam Polkusen kanssa, ja 1980-luvun puolivälissä hänellä oli suhde kääntäjä, Seta-aktiivi Kersti Juvaan – tuohon ajanjaksoon osuvat teokset Puun syleilemällä ja Silmänkantama. Runoilijan sisäistä matkaa tukivat muun muassa kristinuskon mystiset traditiot sekä asuminen ikonikonservaattori Helena Nikkasen talossa Heinävedellä. Äidin vanhuus ja kuolema, Mirjamin muistisairaus sekä oma vanheneminen tuovat sävynsä Rekolan myöhäistuotantoon. Julkista esiintymistä vältellyt runoilija astui 1990-luvulla yleisön eteen ja yllättyi, että häntä oli kaivattu. Rekola iloitsi runoutensa käännöksistä, palkinnoista ja tutkimuksista, mutta koki loppuun saakka, ettei hänen tuotantoaan vielä täysin ymmärretty. Hän kirjoittimaailmanlopun jälkeistä runoutta, jossa minä ja sinä, aika ja paikka yhtyivät kaltaisuudessa. Jonimatti Joutsijärvi on yksi sukupolvensa lahjakkaimmista ja omaperäisimmistä runoilijoista ja kriitikoista. Joutsijärven esseeteos Ei mikään itsessään (2010) edusti ilmestyessään uutta kokemuksellista ajattelua, jota Rekola oli odottanut kirjallisuuteemme vuosikymmeniä.