Pohjanmaan porvariston vuosisadat 1700-1800 : Borgarliv i Österbotten 1700-1800

Kirjan Pohjanmaan porvariston vuosisadat 1700-1800 : Borgarliv i Österbotten 1700-1800 (2023) on kirjoittanut Johanna Ilmakunnas. Kirjan kieli on ruotsi, ja sen on kustantanut K.H. Renlundin museo. Kirja on laajuudeltaan 252 sivua ja se on sidottu.

Pohjanmaan porvariverkostoja 1700-1800-luvulla tarkastelevan kirjasarjan viides osa, joka samalla toimii sarjan päätösosana, tarkastelee porvariston elämän juhlahetkiä ja työpaineistavapaata ajanviettoa. Säädynmukaisuus määritti keskeisesti ylemmän porvarisluokan kulttuuria ja elintapoja ja se välittyi myös vapaa-ajaksi koettuihin hetkiin. Silloin aikaa vietettiin rannalla veden äärellä kalastaen, veneillen tai luonnossa pyörä- ja eväsretkillä tai puistojen promenadilla. Myös kulttuurin harrastaminen oli soveliasta ja suosittua ja niitä tapahtumia sekä yhteisiä juhlahetkiä varten tarvittiin tiloja. Tässä palvelivat raatihuoneet ja seurahuoneet, toisinaan kuitenkin myös yksityisistä kodeista tuli näihin tarpeisiin tilannekohtaisesti puolijulkisia tiloja. Nautinnot olivat keskiössä ja tavoiteltuja; elämässä piti olla kohokohtia, sitä la dolce vitaa. Lopuksi tämän porvariston varakkuuden mukanaan tuoman ihan elämän viimeinen näytön paikka olivat hautajaiset omintakeisine tapoineen ja runsaine tarjoiluineen. Kirjasarja Pohjanmaan porvariston vuosisadoista (osat I-V, julk. 2013-2023) on rakentanut erinomaisen tutkimuksellisen yhteistyön Pohjanmaan rannikkokaupunkien museoiden keskuuteen. Yhteinen hanke on rikastuttanut niin tekijöitä ja museoita kuin toivon mukaan myös lukevaa yleisöä. Antologiasarjan artikkeleissa on eri tavoin nostettu esiin aikakauden keskeisiä käsitteitä sekä kaupunkien yhteistyöverkostoja historiallisena ilmiönä ja analyyttisena työkaluna, joka auttaa meitä paremmin ymmärtämään myös nykyisyyttä. I den femte och samtidigt sista boken om Borgarlivet i Österbotten under 1700-1800-talet, behandlas borgerskapets fritidsrelaterade verksamhet, där trycket från vardagens huvudsysslor avtog åtminstone tillfälligt, bland annat till förmån för allehanda festliga evenemang. Det ståndsenliga levernet präglade det högre borgerskapets kultur, seder och bruk, vilket också avspeglade sig på tillfällen som upplevdes tillhöra den lediga tiden, fritiden. Det kunde handla om att tillbringa tid på stranden, vid vattnet, kanske göra en fisketur med båten, eller välja cykeln som transportmedel till ett gemytligt picknickmål, eller att helt enkelt promenera ute i parken eller den vilda naturen. För den kulturella verksamheten, som också den var populär och ansågs proper behövde man ändamålsenliga samlings- och festlokaler. Societetshusen och rådhusen svarade mot detta behov, trots att även privata hem tillfälligt och situationsanpassat också användes som halvoffentliga samlingsplatser. Njutningarna var attraktiva och intog en central roll; livet skulle bjuda på sina höjdpunkter, sitt la dolce vita. Slutligen innebar begravningarna så att säga det ljuva livets sista uppvisning, då det välbärgade borgerskapet förmådde bjuda till ett evenemang kännetecknat av säregna seder och rikliga serveringar. Bokserien om Borgarlivet i Österbotten (delarna I-V, publ. 2013-2023) har bidragit till ett gott forskningsmässigt samarbete mellan museerna inom det historiska landskapets kustliga områden. Det gemensamma projektet har berikat såväl dess medverkare, museerna som förhoppningsvis också en läsande allmänhet. Antologiseriens artiklar belyser på olika sätt tidsperiodens centrala begrepp samt samarbetsnätverken som ett historiskt fenomen och tillika också ett analytiskt verktyg som hjälper oss att bättre förstå vår samtid.