Didier Eribon

Michel Foucault (1926-1984) oli ranskalainen filosofi, joka toimi ajattelun järjestelmien historian professorina Collège de Francessa. Foucault tarkasteli kirjoissaan yhteiskunnallisia järjestelmiä, jotka tuottavat tietoa ihmisestä ja joissa ihminen nousee esille myös oman ajattelunsa kohteena. Hänen kirjoituksillaan on ollut valtava vaikutus etenkin yhteiskuntatieteissä ja historiantutkimuksessa: niissä esiintyy toisaalta ihminen hallinnan käytäntöjen kohteena, toisaalta itseään rakentavana subjektina. Sosiologi ja filosofi Didier Éribonin kirjoittama elämäkerta kuvaa kuuluisan filosofin tunnettuja ja tuntemattomia puolia. Foucault'n kirjallinen tuotanto on kapinaa normien väkivaltaa vastaan. Elämäkerta paljastaa arvoituksellisen ajattelijan ja tämän intohimoisen ajattelun ainutlaatuisuuden sekä käsittelee hänen suhdettaan seksuaalisuuteen ja huumeisiin. Michel Foucault - elämäkerta pohtii, mitä tarkoittaa filosofinen oleminen ja mikä on teorian ja eletyn elämän suhde. Nämä kysymykset esittämällä se pyrkii näyttämään Foucault'in filosofisen perinnön alkuperäisen radikaaliuden. Vastapaino julkaisi teoksen alkuperäisen laitoksen vuonna 1993. Teoksen nyt julkaistava, täysin uudistettu laitos on laajennettu lukuisilla lisäyksillä, jotka koskevat Foucault'n suhdetta Louis Althusseriin, Jacques Derridaan, Pierre Bourdieuhun ja Simone de Beauvoiriin.

'Searingly honest . . . compelling, hard to read and hard to put down' Literary Review'A frank and moving story . . . an urgent plea' Telegraph‘Who speaks? Who is able to make themselves heard? And if this fundamental political gesture remains inaccessible to so many people who figure among the most dominated, the most dispossessed, the most vulnerable, does it not fall to artists, writers and intellectuals to speak of them and for them’When Didier Eribon’s mother began to lose her physical and cognitive autonomy, the author and his brothers were compelled to place her in a nursing home, despite their misgivings. A few weeks later, she died.In The Life, Old Age, and Death of a Working-Class Woman, Eribon embarks on a historical, political and personal meditation on what it means to grow old in our society, and the care we provide for those who cannot afford to pay for better services. Tracing his mother’s rapid decline – and drawing on works by Simone de Beauvoir, Norbert Elias, Annie Ernaux and Michel Foucault, among others – Eribon offers an honest, original and wide-ranging exploration of the relationship between ageing, gender and class, transmuting his own rage, sadness and shame into a strikingly nuanced portrait of the most overlooked human experience.Translated by Michael Lucey

A personal and philosophical reflection on the question of old age as a limit concept of Western thought. A few years ago, Didier Eribon's mother entered a retirement home. Over the course of several months, she lost her physical and cognitive autonomy, and despite his resistance, Eribon and his brothers were compelled to place her in a nursing home. The doctor had warned that she'd rapidly decline. And indeed, refusing the degradation and humiliation of her condition, Eribon's mother died just a few weeks later. In The Life, Old Age, and Death of a Working-Class Woman, Eribon furthers the archeological, historical, sociological, political, and personal reflection he began with Returning to Reims, this time to look at the question of old age. How does our society treat the elderly, especially the very elderly? What are the daily humiliations the elderly are forced to suffer? What are the conditions at the end of life? Threaded through an erudite engagement with the works of Simone de Beauvoir, Annie Ernaux, Albert Cohen, Michel Foucault, Norbert Elias, and many others, the question of old age is shown here as a limit concept of Western thought and political philosophy. What is the place of bodies that can no longer assemble, discuss freedom, or protest? How do we hear those who can no longer say "us"? What does it mean not to project into the future? Can the absolutely dependent speak for themselves--and if not, who can speak for them? Eribon left behind his prejudiced working-class family to become an intellectual. Looking back on his relationship with his mother, he transmutes his rage, sadness, and shame over her death into a portrait of being reunited beyond unbridgeable difference.

INTERNATIONELL FÖRFATTARSCEN I STOCKHOLM 8/10!"En unik och kollektiv berättelse som skildrar ålderdomen som ett personligt och politiskt skeppsbrott."LE JDD"En engagerad, gripande och uppriktig essä."Le TempsNär Didier Eribons mor flyttar in på äldreboende förlorar hon gradvis sin fysiska och kognitiva självständighet. Chocken över flytten blir stor och bara några veckor senare avlider hon. I denna bok återupptar Didier Eribon det personliga och teoretiska utforskande som han påbörjade i Tillbaka till Reims efter faderns död. Han reflekterar kring moderns yrkesliv som städerska och fabriksarbetare och fångar henne i all sin komplexitet, från deltagandet i strejker till de rasistiska utfallen. Didier Eribon analyserar våra relationer till äldre och upplevelsen av att bli gammal och gör ålderdomen till utgångspunkt för en politisk reflektion: Hur kan människor mobilisera när de inte längre har rörlighet eller förmåga att tala och därmed säga "vi"? Vem gör deras röster hörda? Didier Eribon (f. 1953) är en fransk författare, sociolog och filosof. Han blev känd 1989 med sin uppskattade biografi över Michel Foucault. Den banbrytande boken Tillbaka till Reims (Verbal, 2018) har gjort ett stort intryck på debatten om högerpopulistiska framgångar inom arbetarklassen och satts upp som pjäs på bland annat Dramaten.

”Suljin kirjan silmät kyynelissä ja toistin mielessäni: tämä kirja on minun elämäntarinani. Kun luin Paluu Reimsiin ensimmäistä kertaa, en ollut elämäni aikana lukenut yhtäkään kirjaa.”Edouard LouisPaluu Reimsiin kertoo ranskalaisfilosofi Didier Eribonin ristiriitaisesta ja tunteikkaasta matkasta työväenluokkaiseen menneisyyteensä.Eribon käsittelee kirjassaan omaa intellektuellin tehtäväänsä ja homoseksuaalisuuutensa suhdetta työväenkulttuuriin ja populismiin. Omakohtainen kirja on yhdistelmä muistoja, sosiologista tarkkanäköisyyttä ja poliittista analyysia.Didier Eribon on todiste siitä, että työväenluokasta voi kasvaa kansainväliseksi kirjailijaksi ja ajattelijaksi, mutta työväenluokka ei koskaan jätä ihmistä.Teoksen on suomentanut näyttelijä Timo Torikka, ja jälkisanat on kirjoittanut professori Juha Suoranta. Vastapaino julkaisi filosofi ja sosiologi Didier Eribonin arvostetun Michel Foucault -elämäkerran vuonna 1993.

'A deeply intelligent and searching book, one that makes you re-consider the narrative of your own life and reframe the story you tell yourself' Hilary MantelA Guardian reader's Best Book of 2018 "There was a question that had come to trouble me a bit earlier, once I had taken the first steps on this return journey to Reims... Why, when I have had such an intense experience of forms of shame related to class ... why had it never occurred to me to take up this problem in a book?"Returning to Reims is a breathtaking account of one man's return to the town where he grew up after an absence of thirty years. It is a frank, fearlessly personal story of family, memory, identity and time lost. But it is also a sociologist's view of what itmeans to grow up working class and then leave that class; of inequality and shifting political allegiances in an increasingly divided nation. A phenomenon in France and a huge bestseller in Germany, Didier Eribon has written the defining memoir of our times.'I was overwhelmed by this book. I felt I was reading the story of my life' Edouard Louis, author of The End of Eddy'A book about self-invention and belonging' Colm Toibin

Etter farens død, vender Didier Eribon tilbake til barndomsbyen Reims. Det blir også et gjensyn med et arbeiderhjem han brøt med nærmere 30 år tidligere. Han bestemmer seg for å gå fortiden i sømmene og gjenfortelle sin egen og familiens historie. I Hjem til Reims blandes barndom, skam og klassereise, med analyser av seksualitet og politikk. Denne blandingen av den individuelle og den kollektive historien, er svært tankevekkende. Det er blitt en både rørende oppvekstroman og en sylskarp samfunnsanalyse.

I Tillbaka till Reims (Retour à Reims) söker sig Didier Eribon tillbaka till hemstaden för att reflektera kring den sociala skammen. På vägen till frigörelse har författaren förträngt sin uppväxt och arbetarbakgrund.Mer än halva livet har den franske sociologen levt som öppet homosexuell i kosmopolitiska storstadsmiljöer, på betryggande avstånd från den nordfranska arbetarkultur han flydde i sin ungdom. I sina akademiska arbeten om sexuell skam har han med tiden etablerat sig som en av Frankrikes ledande queerteoretiker. Men genom resan till Reims inser han hur lite han under alla dessa år velat befatta sig med en annan typ av skam: den sociala skammen.Didier Eribons banbrytande essä hyllades av Le Monde, Libération, L Express och andra tidningar när den gavs ut 2009. Den har gjort stort intryck på debatten om högerpopulistiska Front Nationals framgångar inom arbetarklassen och getts ut på en rad andra språk.