Ea Niemi

Jeppe-pappa, sekarotuinen reppana sai oman kodin luonani vasta myöhemmällä iällä, ehdittyään sitä ennen kokea kovia. Me olemme molemmat hitaita tyyppejä, joten yhteiselomme muotoutui leppoisaksi, mutta on siihen mahtunut pieniä seikkailuja ja runsaasti onnen murusia.

Sivistyneellä naisella on outo taipumus joutua yllättäviin kommelluksiin ja seikkailuihin. Hän tarkkailee uteliain silmin ja ilkikurisesti hymähdellen ympäristöään ja sen elämänmenoa. Siinä sitä puuhaa riittääkin, eivätkä arkiset ilonaiheet kesken lopu. Yhteyttä kirjoittajan elämän ja kirjan tapahtumien välillä voi vain arvailla...

Tähän teokseen on koottu runoja monien vuosien ajalta. Aihepiiriin mahtuu niin omia tunnetiloja, tuokiokuvia läheisistä kuin pohdintaa ajan rientämisestä ja maailmantilasta laajemminkin. Huumorikin pääsee vilahtelemaan vakavien mietteiden välissä. Kirja on kokonaisuudessaan kuvitettu runoja myötäävillä valokuvilla, luontoa kunnioittaen, joten tätä voisi jopa kutsua runoilla höystetyksi kuvakirjaksi.

Taloa ostaessani en tiennyt, että elämästäni siinä, tai oikeastaan sen kanssa, syntyisi loputon puuhamaa. Nyt yhteistä taivalta on kestänyt yli kolmekymmentä vuotta, eikä remontille vieläkään häämötä loppua. Onneksi näin, sillä mitä ihmettä minä valmiissa talossa enää puuhailisin.Rintamamiestaloja rakennettiin sodan jälkeisinä niukkuuden vuosina joka niemeen ja notkoon. Näistä rakennuksista löytyi aikanaan kaikki tarpeellinen... ja löytyy yhä. Nämä kodit pitävät isäntäväen puuhakkaana ja kasvattavat joustokykyä. Asumismuoto ei sovi tosikoille.

Kun tämä maailmanmeno tuntuu muuttuneen muutaman viime vuoden aikana arvaamattomaksi, lienee enemmän kuin paikallaan ottaa välillä hengähdystauko. Tämän kirjan tarinoissa katsellaan elämänmenoa lapsellisen uteliain silmin eikä niin vakavaa asiaa taida ollakaan, ettei sille voisi nauraa... tai edes hiukan hymähtää.Impi Tenavuon sanoin: "Onni on sitä, että saa nukkua yönsä rauhassa tarvitsematta pelätä perintötaulun tipahtavan seinältä päähän". Se on joskus pienestä kiinni, se ihmisen onni.

Koti on ikivanhan männyn alla. Tuuli kiertää ukkopuun oksissa ja mustarastas saattaa laulaa. Saunan tuoksu leijuu lauantai-iltaan. Navetalla viipyy yhä lehmien muisto ajalta, jolloin oli noustava varhain ja sytytettävä öljylamppu. Tämä ei ole mikään prinsessasatu.Vanhat tarinat yli sadan vuoden takaa heräävät henkiin. Suomi itsenäistyi, kartanon torpassa uurastettiin pitkiä päiviä, lehmät laidunsivat maailman menosta piittaamatta. Tsaarin ajoista hypätään 50-luvulle, jolloin katsellaan lettipäisen pikkutytön kujeita samaisen maalaistalon pihapiirissä. Jos aika kävi pitkäksi saattoi suunnitella purjehdusretkeä siankaukalolla tai paistaa variksenraatoja salaa viritetyllä nuotiolla.

Uuden koiran myötä elämä sivistyneen naisen talossa kääntyi mullin mallin. Villi meno jatkui, kunnes mystisesti ulvova otus alkoi raottaa salaisuuttaan ja osoittaa jopa kelpo kotikoiran elkeitä. Nannan lisäksi muutama muukin karvakuono kertoo tässä edesottamuksistaan.

Tämä kirja ei ole turistiopas eikä kerro maailman parhaiden matkakohteiden upeimmista nähtävyyksistä. Tässä muistellaan omakohtaisia ihmetyksen aiheita, loistavia ja vähemmän loistavia hetkiä vieraan taivaan alla. Taivaallisen hyvänmakuiset paistetut perunat nautittuna puiston penkillä lontoolaisessa kaatosateessa... tai kyyneleitä nielevä paikallinen seuramies Kainuun korkeudella... tai yö kaltereiden takana irlantilaiseen tapaan tarjoiltuna... nämä kaikki on kannattanut kokea. Metro saattaa olla jonkin kaupungin vavahduttavin nähtävyys, joskus kannattaa siis laskeutua maan allekin ihmettelemään. Eläköön uteliaisuus!