Eero Marttinen

Det är en regntung sommar i Stockholm. En far ligger döende. Sonen Thomas försöker att ignorera det och vägrar att träffa fadern. De har legat i bitter strid med varandra sedan många år och är varandras motsatser. Bägge brinner för vad de tror på och försvarar till det yttersta vad de uppfattar vara sanningen. Fadern är en internationellt känd hjärnforskare och debattör, sonen en okänd mim- och gatuartist. Detta är en Kafkaartad historia som tilldrar sig i ett, som sonen tycker alltmer mentalt, konstlat och naturstridigt Stockholm som han ogillar. Han anklagar fadern och hans gelikar för att bidra till en känslolös och död framtid och gör allt för svärta ner faderns goda renommé. Samtidigt ansätts han på ett mer omedvetet plan alltmer av skuld över att inte kunna förmå sig till att träffa sin far ens när han ligger för döden. Skulden påverkar Thomas så starkt att han inte längre kan utföra sina nummer på gatan och som han lever för. Här finns också en kärlekshistoria där en ung kvinna står mellan fadern och sonen och en berättelse om ett medvetande som vill expandera bortom denna världs gränser, och om längtan efter det yttersta och tidens alltför snabba gång samt om ett besynnerligt institut och en grupp olyckliga som behandlas där med ovanliga medel.

Suomalaisten rakastaman suosikkikirjailijan Veikko Huovisen (1927-2009) syntymästä tulee tänä vuonna 90 vuotta. Metsänhoitaja Huovinen ponkaisi julkisuuteen toisella teoksellaan Havukka-ahon ajattelija vuonna 1952 ja heittäytyi vapaaksi kirjailijaksi vuonna 1957. Uran aikana syntyivät muun muassa kirjat Veitikka, Lampaansyöjät, Joe-setä, Konstan Pylkkerö, Hamsterit, Koirankynnen leikkaaja ja Lentsu.Ihmisenä Huovinen jäi kuitenkin tuntemattomaksi, vaikka joutuikin julkisuuteen kirjailijavuosinaan. Hän sai kulkea vaikkapa Helsingin kaduilla huomiota herättämättä ja pystyi seuraamaan sivusta ihmisten tekemisiä. Hiljaisen hymyn mies piirtää henkilökuvan Veikko Huovisen elämästä alusta loppuun. Tässä kirjassa Huovinen esiintyy omin sanoin ja lisäksi häntä valotetaan tuttujen, ystävien ja kavereiden näkökulmasta.Eero Marttinen on kulttuurijournalistiuransa lisäksi toimittanut kulttuurialan antologioita ja kirjoittanut ja toimittanut parikymmentä kirjaa, joista tunnetuimmat kertovat Kalle Päätalosta, elokuvaohjaaja Mikko Niskasesta, olympiavoittaja Heikki Savolaisesta ja korpikirjailija Ilmari Kiannosta. Huoviseen Marttinen tutustui vuonna 1967, ystävystyi hänen kanssaan ja ystävykset pitivät yhteyttä kirjailijan kuolemaan saakka. Suuri osa kirjan valokuvista on Eero Marttisen kotiarkistosta.

Suomalaisten rakastaman suosikkikirjailijan Veikko Huovisen (1927-2009) syntymästä tulee tänä vuonna 90 vuotta. Metsänhoitaja Huovinen ponkaisi julkisuuteen toisella teoksellaan Havukka-ahon ajattelija vuonna 1952 ja heittäytyi vapaaksi kirjailijaksi vuonna 1957. Uran aikana syntyivät muun muassa kirjat Veitikka, Lampaansyöjät, Joe-setä, Konstan Pylkkerö, Hamsterit, Koirankynnen leikkaaja ja Lentsu. Ihmisenä Huovinen jäi kuitenkin tuntemattomaksi, vaikka joutuikin julkisuuteen kirjailijavuosinaan. Hän sai kulkea vaikkapa Helsingin kaduilla huomiota herättämättä ja pystyi seuraamaan sivusta ihmisten tekemisiä. Hiljaisen hymyn mies piirtää henkilökuvan Veikko Huovisen elämästä alusta loppuun. Tässä kirjassa Huovinen esiintyy omin sanoin ja lisäksi häntä valotetaan tuttujen, ystävien ja kavereiden näkökulmasta. Eero Marttinen on kulttuurijournalistiuransa lisäksi toimittanut kulttuurialan antologioita ja kirjoittanut ja toimittanut parikymmentä kirjaa, joista tunnetuimmat kertovat Kalle Päätalosta, elokuvaohjaaja Mikko Niskasesta, olympiavoittaja Heikki Savolaisesta ja korpikirjailija Ilmari Kiannosta. Huoviseen Marttinen tutustui vuonna 1967, ystävystyi hänen kanssaan ja ystävykset pitivät yhteyttä kirjailijan kuolemaan saakka. Suuri osa kirjan valokuvista on Eero Marttisen kotiarkistosta.

Den här är den sanslösa historien om en ung man, Karl Svensson, som genom en förväxling får jobb som revisor, utan att ha några kvalifikationer för det yrket och dessutom hamnar mitt i stridsfältet mellan två bittra antagonister, en riksrevisor och en minister. Innan dess har han levt ett något förvirrat, men lugnt liv, utan större framtidsutsikter; hans flickvän har lämnat honom, han har varit kroniskt arbetslös, han har läs- och skrivsvårigheter och andra symptom som placerar honom bland förlorarna i samhället. Dock söker även han vad man kallar ett autentiskt liv. Riktigt vad det innebär vet han inte. Det försöker han reda ut genom att samla på ord och deviser som gjort ett starkt intryck på honom och han lyssnar med hela sin varelse efter vad Paul Celan kallat de egna ordens "andra och åter andra" ton Han gör det på sitt eget och något aviga sätt. Det upprör en envis jobbcoach som Karl har tvingats gå till, och som har svårt att förstå någon som hellre vill syssla med ord än få ett jobb. De följande kapitlen handlar, inte oväntat kanske, om vådan av att väl få ett arbete och svårigheterna för den lilla människan att trassla sig ur det byråkratiska arbetsmaskineriet med värdigheten i behåll. "Det är en skruvad historia för läsare med smak för stolligheter och absurditeter. Det är också en sprudlande satir, som i de bästa avsnitten är vanvettigt rolig." LEKTÖR FRÅN FÖRFATTARCENTRUM

Pirun portaat on Mauri Sariola -seura ry:n jäsenistön toimesta syntynyt jatkojännäri. Dekkarin murha tapahtuu aidossa Mauri Sariola -ympäristössä. Sariolan huvilan takana kohoaa pystysuora kallio, johon kirjailija itse rakensi yhden kesän aikana puiset portaat. Kirjan nimeksi tuli murhaa tutkivan poliisin repliikki. Portaitten jäänteet ovat vielä näkyvissä, mutta kulkukelpoiset ne eivät ole. Pirun portaat on ensimmäinen kirja, johon Maurin puoliso Tuula Sariola on itse ja omalla nimellään kirjoittanut jakson. Tuula kuvaa todellisia Mauri Sariolan aikaisia tapahtumia osittain ensimmäistä kertaa painetussa muodossa. Mauri kuoli vain 60 -vuotiaana ja vaistosi tämän lähtiessään viimeistä kertaa Sammatin huvilalta. Pääosin kirja on mielikuvituksen tuote, mutta mukana on tunnistettavia paikkoja ja henkilöitäkin. Tuula Sariola on itse myös yksi kirjan henkilöistä omalla nimellään. Kirjan tapahtumissa on hyvät dekkarin ainekset yllättävää loppua myöten. Samalla siinä on kulttuuriarvoa Mauri Sariolan ajan ja hänelle rakkaan ympäristön kuvauksena.