Elias Krohn

Vasemmistolaiset toimittajat kokivat vahvasti Suomen itsenäisyyden ajan ensimmäisten vuosikymmenten kuohut: Työväenliike jakautui kahtia sisällissodan jälkeen. 1920-luvun valkoinen Suomi rajoitti sananvapautta muun muassa painokanteilla ja lehtiä lakkauttamalla. Moni toimittaja joutui vangituksi. Lapuan liike kyyditsi monia vasemmistotoimittajia, ja kommunistilakien myötä radikaalin vasemmiston lehtien ilmestyminen loppui tyystin. 1930-luvun puolivälissä nousivat kansanrintama-ajattelu ja vasemmistoälymystö uusine lehtineen. Jatkosodan aikana moni radikaali vasemmistolainen istui "turvasäilössä" - jossa tehtiin vankilalehtiä. Sotien jälkeen alkoivat uudet ajat, SKDL:stä tuli hetkessä suuri puolue ja vasemmistolehdistö nousi kuin feeniks-lintu tuhkasta.Tämän kirjan asiantuntija-artikkeleissa kerrotaan vasemmistolaisten toimittajien ja lehdistön vaiheista noin vuosina 1919-1956. Keskeisessä osassa ovat myös Neuvostoliittoon siirtyneet toimittajat ja heidän usein synkät kohtalonsa Stalinin ajan vainoissa.

Puhe rauhasta on tarpeen, kun militarismi, nationalismi ja valtapolitiikka vahvistuvat. Sodassa eivät vaikene vain lait vaan myös järkevä vuoropuhelu. Kirja kertoo sen mahdollisuuksista ja tuo keskusteluun humanistisia näkökulmia. Se valottaa kansainvälisten sopimusten vaikutuksia ja sitä, millä eri tavoilla sotia voidaan ehkäistä.Jos tahdot rauhaaottaa kantaa Ukrainan tapahtumien ympäristövaikutuksiin, aseistakieltäytymiseen ja siihen, miten demokratian tila vaikuttaa rauhan mahdollisuuksiin. Esille tulee taiteilijoiden, kirjailijoiden ja tieteentekijöiden toiminta rauhan hyväksi. Kirjoitusten aiheina ovat muiden muassa Erich Frommin ja Arvid Järnefeltin ajattelu.Kirjoittajat esittävät, miten yhteistyö, yhteisymmärrys ja niitä edistävä vahva demokratia voivat rakentua.Teoksen kirjoittajina ovatHenri Hagman, Kari Heino, Katriina Kajannes, Elias Krohn, Arto Köykkä, Tapio Lampinen, Jukka Mallinen, Helena Rossi, Ilpo Rossi, Leo Stranius, Timo Suutarinen, Erkki Tuomioja, Jyrki Vesikansa ja Timo Virtala.