Heikki Suopohja

George Orwell julkaisi vuonna 1949 romaanin 1984, joka on kauhukuva tulevaisuuden totalitaristisesta maailmasta, jossa Totuusministeriö väärentää historiaa vallanpitäjien haluamaksi. Kouluneuvos Heikki Suopohja väittää meidän elävän juuri nyt vuotta 1984.Työurallaan juristina hänet tunnetaan kirjasta Oikeudellinen vastuu opetustoimessa (2009). Virkauransa jälkeen Suopohja on tutkinut mitä juridiikan takana on sekä perehtynyt historiaan ja löytänyt ”historian kätketyt käsikirjoitukset”. Niiden tuloksena joku muu on hallinnut ja hallitsee edelleen elämäämme kuin me itse. Yleinen käsitys valistuneesta ja yksilönvapauden periaatteille rakennetusta yhteiskunnasta on harhakuvitelma. Historian tulkintansa Suopohja perustaa lähteisiin ja antaa niiden puhua. Hän vetää suuria historian linjoja ja arvostaa antiikin Kreikan ajattelijoita: ”Antiikin henkinen perintö on koko länsimaisen kulttuurin peruskallio.” Tämän peruskallion murenemista hän kuvaa. Elämme vaarallisia aikoja.Suopohja toivoo hyvähenkistä keskustelua kulttuurimme tilasta ja kirjansa väitteistä (suopohja.com).

Kuolema koskettaa meitä kaikkia. Narsistisen erillisyyden tasolla emme voi tietää paljoakaan siitä mitä elämä ja kuolema ovat. Holistinen tietoisuus on yhteiskunnastamme kadonnut. Olemme vieraantuneet yhä etäämmälle kosmisesta tietoisuudesta, mikä näkyy erityisesti länsimaiseen kulttuuriin vähittäin sisäistyneenä juurettomuutena, yhteisötunteen häviämisenä ja yksilöllisenä tarkoituksettomuuden kokemuksena. Kirja avaa uusia, yllättäviä näkökulmia elämän ja kuoleman käsitteistä ja niiden yhteydestä.

Tunne itsesi on kreikkalaisten filosofien jo yli 2000- vuotta sitten eurooppalaiselle kulttuurille tarjoama elämänohje ja haaste itsetuntemuksen kehittämiseen. Lause painottaa ihmisessä itsessään asuvan tiedon ja ymmärryksen merkitystä inhimillisen viisauden lähteenä. Itsensä tunteminen edellyttää kuitenkin enemmän kuin tietoa ihmistä ympäröivästä, aistein havaittavasta todellisuudesta. Aistien välityksellä saatava tieto itsestä jää aina rajalliseksi. Se ei koskaan voi yhdistää ihmistä olemassaolon syvempiin ulottuvuuksiin. Kaksituhatta vuotta on hyvin lyhyt aika ihmisen kehityshistoriassa, eikä hänen itsetuntemuksessaan näytä tapahtuneet tänä aikana kovinkaan merkittävää kehitystä. Huolimatta aistien välityksellä saatavissa olevan empiirisen tiedon valtavasta kasvusta, ihminen ei vieläkään valtavirtaisesti tiedä kuka hän pohjimmiltaan on. Moderni tiede ei ole sitä hänelle kyennyt selvittämään. Tieteellinen tutkimus onkin lähes täysin luopunut tämän tyyppisistä pohdinnoista ja suuntautunut pääosin toisaalle. Valistuksen synnyttämä tiedekäsitys on vähitellen sivuuttanut kaikki antiikin filosofien kiusalliset kysymykset aistihavaintoja syvemmän tiedon olemassaolosta. Tiede on suuntautunut nykyisin pääasiassa erilaisten tietävien koneiden kehittämiseen, joiden se ehkä uskoo joskus kykenevän selvittämään myös sen, mikä ihminen pohjimmiltaan on. Filosofisen viisauden ja itsetuntemuksen tavoittelu on kulttuuristamme samalla kadonnut. Kirja avaa näkökulmia tiedon problemaattiseen käsitteeseen. Se yrittää omalta osaltaan synnyttää uutta vuoropuhelua modernin tieteen ja vuosituhansien takaa periytyvien viisauden traditioiden välille.

"Hyvä elämä" on yksi klassisen etiikan keskeisistä käsitteistä, joka on esiintynyt yhteiskuntien moraalisen pohdinnan "perustyökaluna" vuosituhansien ajan. Mitä "hyvä elämä" tarkoittaa ja mitä vaatimuksia sen saavuttaminen asettaa yhtäältä yksilölle sekä toisaalta häntä ympäröivälle yhteiskunnalle? Modernia hyvinvointiyhtesikuntaa koskevassa keskustelussa hyvän elämän käsite liitetään yleensä vapautta ja erilaisia oikeuksia korostaviin näkökulmiin. Samalla yksilön velvollisuuksista ja vastuista puhuminen on jäänyt vähäiseksi. Pohjoismaista hyvinvointivaltiota on usein pidetty yhtenä maailman onnistuneimmista hyvinvointimalleista, ja siitä on käytetty usein nimitystä "kansankoti". Kansankodin ideana on ajatus kodinomaisesta yhteiskunnasta, "jossa kaikilla on hyvä olla" ja jossa vallitsee tasa-arvo ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Kansankodin ideaan kuuluu myös julkisen vallan laaja vastuu kansalaisten kaikkinaisesta hyvinvoinnista. Vastuun käsite on kuitenkin aina ollut kiistanalainen ja vaikeasti määritettävissä. Siihen avautuu näkökulmia monien tieteenalojen samoin kuin etiikan traditioiden suunnilta. Hyvinvointivaltion laajaa solidaarista vastuuta toteuttavassa yhteiskunnassa käsite on muuttunut entistä ongelmallisemmaksi. "Kansankodin" taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet palauttavat keskustelua vastuun perimmäisestä olemuksesta myös moraalin ja etiikan peruskysymyksiin, joiden tulisi aina antaa suuntaa voimassaolevan oikeuden sisällölle. Voidaan siis kysyä, ovatko kansakodin moraaliset ja lailliset perustukset kunnossa siten, että ne kestävät myös tulevaisuuden haasteita. Kirjassa paneudutaan vastuun käsitteen hyvinvointioikeudelliseen kehitykseen ja sisältöön sekä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien väliseen suhteeseen. Kirja jakaantuu kahteen näkökulmaan, joista ensimmäinen tarkastelee vastuuta moraalisena ja eettisenä käsitteenä. Toinen lähestyy vastuuta oikeuden näkökulmasta ja päätyy tuomaan esiin vakavia ongelmia, joita sisältyy Suomessa nykyisin voimassa olevan Perustuslain hyvinvointivastuuta jakaviin säännöksiin.