Heleena Lönnroth

Homopariskunta Pena ja Vilhelmi haluavat lapsen. Se ei ole kuitenkaan yksinkertaista. Samaan aikaan katoaa vauva ja vaunut Keskustieltä kirkon pysäköintipaikalta. Saivatko Pena ja Vilhelmi vauvan ja löytyykö kadonnut vauva?

Serkukset Liisa ja Pirkko ovat kasvaneet kiinteässä suhteessa. Aikuisiällä alkaa tulla erottavia asioita. Miehet, opiskelu, ura, perhe. Suhde muuttuu. Siihen alkaa tulla kilpailua ja outoja piirteitä.

Satakunnasta on jäänyt paljon nimistöä Etelä-Pohjanmaan jokivarsille. On käyty turkisten pyynnissä ja lohia kalastamassa. Saman sukunimiset maahanmuuttajat tapaavat Michiganissa ja menevät naimisiin. Heidän jälkeläisensä muuttavat takaisin Suomeen ja tapaavat Pohjanmaalla. Jonni ja Eetla päättävät perustaa perinneruokaravintolan Härmään. Sukujen kesken on monia koukeroita ennenkuin kaikki on valmista.

Soinin Emäntä ja Myrkyn Martta ovat eläkeläisiä ja ovat tutustuneet "Rahat vai rakkaus" kirjassa, jossa ovat kokeneet dramaattisia tapahtumia. He päättävät vuokrata yhteisesti talon maalta ja ryhtyä vielä vanhoilla päivillään etsiviksi. He kirjoittavat Kotkaan Kaakonetsiville ja pyytävät päästä harjoittelijoiksi. Hakkaraisen vastaus on myönteinen, koska emäntien asenne näyttää olevan kohdallaan.Siitä alkavat monipolviset tapahtumat, joissa ruumiiltakaan ei vältytä.

Kaksi vankilasta vapautunutta, siellä tutustunutta rosvoa hankkivat kuorma-autot. Toinen alkaa myydä käytettyjä sohvakalustoja ja toinen ostaa teuraseläimiä varsinaisena ajatuksena kummallakin tutustua naisiin, jotka ovat miehen tarpeessa, leskiä, eronneita tai vanhoja piikoja.Hankkia luottamus, teeskennellä rakkautta ja huijata omaisuus.

Kolme tuttavaperhettä, kaksi naisleskeä ja yksi miesleski muodostavat tiiviin yhteisön. Heillä on suunnitelma perustaa osuuskuntamuotoinen asumisyhteisö, johon voitaisiin palkata myös hoivahenkilöitä. Ennen kuin ollaan siinä vaiheessa, tapahtuu paljon Ihastumisia ja rakastumisia. Mustasukkaisuudeltakaan ei vältytä. Kaikki ei ollutkaan niin helppoa kuin luultiin.Tässä kirjassa päästään vasta kolmiin häihin ja entisen kansanopiston ostamiseen tuleviksi yhteistiloiksi. Kuinkas sitten kävikään jää seuraavan osan kontolle.

Johanna Saure ja Jukka Petäjä, nyt yli kuusikymppiset, ovat muuttaneet Pyhtäälle, taloon, joka on sillankorvassa ja josta Johanna aina haaveili. Petäjää puhutellaan Nimismieheksi, vaikka hän on eläkeläinen ja hoitanut vaikuttavampiakin posteja. Johanna on entinen toimittaja. He auttavat harrastuksekseen Kaakkois-Suomen poliisilaitoksia murhajutuissa. Nyt on meneillään niin sanottujen "mummomurhien" selvittely.Mummot on hirtetty ja pantu veneeseen seilaamaan kohti Suomen lahtea. Hirtettyjä mummoja löytyy muualtakin kuin Pyhtäältä. Juttu muuttuu kammottavaksi. Valkoiset arkut alkavat vilistä Johannan silmissä.

Oli Reetta ja Leena. Olimme tavanneet Kappelin terassilla eräänä aurinkoisena iltapäivänä. Elämä oli ihanaa. Hän oli ihastunut minuun, tiesin sen. Meillä oli lapsia yhteensä viisi, mikä oli aika paljon. Pian hän kosi minua ja vastasin myöntävästi.Menimme naimisiin, koska hän halusi, mutta sitten alkoi kiusaaminen. Minun oisi pitänyt olla naisellisempi eikä kuluttaa niin paljon aikaa lasten kanssa.Sitten se tapahtui.

Maakunnan alueella tapahtuu eri puolilla ruokavarkauksia. Sekä suurissa marketeissa että pienemmissä kaupoissa. Ketään ei ole saatu kiinni. Mysteeri on, miten vartijat tai kameratkaan eivät ole onnistuneet pyydystämään ketään. Liekö rosvoilla jonkinlainen häivesuoja kuten uusilla hävittäjäkoneilla?

- Hei me muutetaan Lappiin! sanoi äiti aamupuuropöydässä.- Ee, ihan totta? kysyi Noora.Mikonkin puurolusikka pysähtyi hetkeksi.- Lähdetäään käymään heti kun kesäloma alkaa, jatkoi äiti.- JIppii! huusi Mikko.- Katsastamaan paikkoja...

Nenättömänluoman pitkässä koskessa heittelehti ruuhi, jossa makasi kalmo. Nenätön kalmo. - Kuin Mooses kaislakorissaan, höpötti vanha Veeti, joka oli kiskomassa puoshaalla ruuhta rantaan. - Toden totta! Nenän paikalla oli vain kolmiomainen reikä, totesi Veeti. - Kuppako lienee syönyt?

Kotkan poliisilaitoksen kanslistin, Mirkun, lapsuudenystävä Susanna, on perustanut hääpukuliikkeen Pohjanmaalle Kurikkaan. Siitä tulee pian suosittu.Mutta sitten alkaa kadota morsiuspukujen postipaketteja, ja lopuksi katoaa kaksi morsianta.Onko joku langettanut kirouksen yrityksen ylle vai mistä on kysymys?Mirkku on epätoivoinen ja ylipuhuu Kaakonetsivät Kotkasta selvittämään juttua Pohjanmaalle.

Mikko ja Noora ovat suvun vanhalla mökillä kesää viettämässä, kun tapahtuu kummia. Noora kohtaa ulkohuusissa yöllä käydessään valkopukuisen hengen, joka on aiemmin asunut talossa. Hän on Miina. Hän kertoo, että lapset voivat eteisen kaapista tulla menneeseen aikaan ja tutustua entiseen elämään hänen opastamanaan.Siitä alkaa seikkailu.

Maakunnan pääkaupungissa paljastuu karmeita murhia. Elma Koistista, 85-vuotiasta, entistä koulunjohtajaa on kidutettu ennen tukehduttamista. Alkoholisoitunut poliisi on surmattu kuin teuraseläin, veri on laskettu viiden litran kattilaan ja jätetty rappuun oven ulkopuolelle.Liittyvätkö murhat toisiinsa vai onko samanaikaisuus vain sattumaa? Kaupunki pelkää uusien tapausten esiin nousemista.Murhien selvittely vaatii paljon jalkatyötä mutta myös mielikuvitusta. Rikoskomisario Mussalo ryhmineen kunnostautuu murhien ratkaisemisessa.

Maan sisäosissa, missä kasvaa metsää ja asuu vähän ihmisiä, on löydetty kuolleena vanha pariskunta, toinen talon sisältä, toinen pihalta. Löydettäessä surmasta oli jo kulunut aikaa. Metsän eläimet ja linnut olivat ottaneet osansa.Kuolinsyyn selvittäminen oli haasteellista, mutta kieliluun murtumasta päätellen nainen oli kuristettu, miehen kallo taas oli painunut sisään toiselta reunaltaan.Talosta ei ollut silmin nähden varastettu mitään eikä paikkoja ollut tuhottu. Poliisi oli ymmällään. Lähimmillä naapureilla, jotka asuivat muutaman kilometrin päässä, ei ollut havaintoja oudoista liikkujista eikä muustakaan poikkeavasta. Talon väki oli ollut syrjään vetäytyvää, eivätkä he olleet seurustelleet naapureitten kanssa.Pariskunnan ainoa poika, joka asui Saksassa, oli tullut järjestämään hautajaiset ja selvittämään viralliset asiat, joita yhteiskunta vaati. - Hän oli päättänyt selvittää, mitä hänen vanhemmilleen oli tapahtunut. Poika, jonka nimi oli Eerik, jäi toistaiseksi asumaan lapsuudenkotiinsa.

Raakel miltei tärisi jännityksestä. Hän oli viimeinkin uskaltanut liittyä face bookiin ja saanut ystäväpyyntöjä heti kaksin kappalein.-Tämä on jännittävää! huudahti nainen ääneen. -Laivanvarustaja ja jalokivikauppias! Voiko se olla tottakaan?Nainen katsoi miesten kuvia. Laivanvarustaja oli vaalea, ehkä viisikymppinen ja harteikas, jalokivikauppias tumma, pyylevähkö ja varmaan kuusissakymmenissä. Nainen päätti uskaltaa vastata! Nyt tai ei koskaan! Loppuelämän viimeinen päivä.Ihme ja kumma! Kumpikin mies oli eronnut. Laivanvarustaja oli viisivuotiaan pojan yksinhuoltaja. Nyt lapsi oli sairastunut johonkin eksoottiseen tautiin, kunto oli huonontunut, lapsi tarvitsi kiireesti erikoishoitoa, jota voi saada vain Lontoossa. Bill oli kysynyt, voisiko hän auttaa. Vain kaksi tuhatta euroa! Mies maksaisi heti takaisin, kun saisi isosta työkeikasta tulevan maksun.Raakel oli lähettänyt rahat lontoolaiseen pankkiin ja selasi huvikseen taas nettiä. Silloin hän törmäsi tutunnäköiseen kuvaan. Amerikan armeijan upseeri!, Mutta kuva oli laivanvarustajan kuva.Tästä oivalluksesta alkoi koston kierre, jossa uhrista tuli säälimätön saalistaja.

Suomalaisilla eläkeläisillä oli siirtokuntia Välimeren maissa, varsinkin Espanjassa ja Portugalissa, mutta asui heitä muuallakin sisämeren ympärysmaissa. Verovapauden hiivuttua eläminen ei enää ollut niin edullista kuin alun alkaen, eikä paluu kylmään koto-suomeen houkuttanut. Kekseliäiden oli hankittava tuloa pitääkseen elintasonsa totutulla tasolla. Pelkäämätön riskinottaja Pekka, entinen kiinteistökauppias luuli keksineensä ikiliikkujan, joka takoi rahaa vähällä vaivalla. Eräänä aamuna Pekka löytyi Santa Amalian rannasta pää murskana.

Keskikokoisen maaseutukaupungin keskustassa kenotti vanha säästöpankin talo, joka oli muuttunut asunto-osakeyhtiöksi. Koska siinä asui vain naisia, eri-ikäisiä naisia, taloa kutsuttiin Naisten taloksi. Mikään impilinna se ei ollut, tuskin siellä asui yhtään impeäkään, mutta mielenkiintoista elämää sieltä tihkui aika ajoin ympäristönkin iloksi.Suurimmassa yläkerran asunnossa, joka oli entinen pankinjohtajan huoneisto, asui Ella, eläkkeellä oleva ala-asteen opettaja, joka seurusteli. Toiseksi suurimman huoneiston haltijoina olivat Sisko ja Kaisa, kolmikymppiset uraohjukset, jotka eivät asumisjärjestelystä huolimatta olleet lesboja. Alakerrassa oli kolme yksiötä ja yksi keittiö ja kamari. Keittiön ja kamarin entistä talonmiehen asuntoa hallinnoi Sussu, kaupunkilehden toimittaja. Kahdessa yksiössä asuivat ikäneitosisarukset Kaarina ja Inkeri, jotka olivat yleensä riidoissa keskenään, ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä oli joukon kuopus, Eevastiina, jolla oli musta Mersu. Hän oli taksikuski.

- Haloo? Että mitä?- Antaisitteko dna-näytteenne?Tyrmistynyt hiljaisuus.Janne puristi käsi hikisenä puhelinta.- Miksi ihmeessä? hän sai lopulta kakaistua.- Saattaa olla, että olemme sisaruksia...Puhelimesta kuuluva ääni vaikutti omahyväiseltä.- Ei helvetissä! Kuka sellaista väittää?- Valitettavasti en voi paljastaa.- Sitten ei kuule tipu! mies lopetti vihaisesti puhelun, katkaisipa vielä virrankin.Janne katsoi kädessään olevaa puhelinta. Hän ei muistanut, miksi oli vihainen. Kuka oli soittanut ja miksi. Lähimuisti oli miltei mennyttä. Ellei hän kirjoittanut asioita heti ylös, ne katosivat jälkiä jättämättä. Vain outo levottomuus oli jäi, eikä se tuntunut mukavalta. Toistaiseksi hän oli pystynyt asumaan kotitalossa, kun sisarukset kävivät katsomassa perään, mutta kuinka kauan sitä jatkuisi. Loppu häämötti.

Einar Noreliuksen kuvittama ja riimittelemä noppapeli ”Matka halki Satumaan” oli lapsuuteni aarteita. Reitin varrella odotti sekä onnettomuuksia että suuria myötäkäymisiä, mutta mikä parasta: pelin kulussa ei auttanut ikä eikä järki, ainoastaan lahjomaton Onnetar nopan muodossa.Oskar Nousiaisen suomentamat värssyt kertoivat, mitä noppa kulloinkin lupasi.Kerron elämästäni noudatellen vapaasti Matka halki Satumaan -pelin henkeä.Elämääni on hallinnut muuttajan geeni.Dopamiinireseptoreihin vaikuttava geeni DRD4 on yleinen väestöissä, joiden esivanhemmat vaelsivat pitkien matkojen päähän lähdettyään Afrikasta kymmeniätuhansia vuosia sitten. Tällaiseen ryhmään kuuluvat myös suomalaiset. Geeni on yhdistetty uutuuden etsintään, avoimuuteen uusille kokemuksille, vaihtelunhaluun ja taipumukseen kiinnostua tuntemattomista asioista.