Ilkka Malmberg

Table Rock valokuvateos syntyi, kun valokuvaaja Markus Jokela ja toimittaja Ilkka Malmberg matkustivat Yhdysvaltoihin, ensin vuonna 1992 ja myöhemmin 2009-2016. Heidän työnantajansa, Helsingin Sanomat, oli pyytänyt kaksikolta juttua amerikkalaisen pikkukaupungin elämästä. Table Rock valikoitui kohteeksi sattumalta: Malmberg tökkäsi sokkona sormensa Yhdysvaltojen kartan keskikohtaan. IImasta katsottuna öisellä preerialla näkyi pieniä valoryppäitä. Lennettiin jonnekin kauas, sivuun ja syrjään. Toimittajan sormi osoitti pieneen maalaiskaupunkiin Pawneen maakunnassa, Nebraskan osavaltion kaakkoiskulmaan alueelle, joka sijaitsee keskilännen sydämessä. Kaupunki oli nimetty jo tuhoutuneen, ainutlaatuisen kivimuodostelman mukaan, joka sijaitsi kaupungin liepeillä, lähistöllä virtaavan Nemaha-joen lähellä. “Se oli täysin sattumaa. Halusimme pieneen paikkaan, joten se oli täydellistä. Siihen aikaan kaupungissa asui 308 ihmistä, nyt enää 245.” ”Table Rockissa meitä viehätti pysyvyys tai hidas muutos. Vertailimme omaa kaupunkilaista elämäntapaamme Table Rockin verkkaiseen elämään. Vuonna 2009 Ilkka kirjoitti toisen reportaasimme pikkukaupungin elämästä, mutta samalla hän kirjoitti ajan kulumisesta ja ikääntymisestä. Table Rock oli siihen hyvä mittatikku. 1992 otin kuvan kolmekuisesta Kelly Freemanista isoäitinsä Patin sylissä. 2013 olimme Kellyn häissä,” Jokela kertoo. Amerikkalaisissa pikkukaupunki herättää kaipuun menneeseen. Mielessä läikähtää lämpimästi: pikkukaupunki merkitsee viattomuuden ja turvallisuuden tyyssijaa, paikkaa, jossa elää vielä usko kovaan työhön, tasa-arvoon ja keskinäiseen kiltteyteen -hyveisiin, jotka tekivät Yhdysvalloista suuren. Turmeltuneet suurkaupungit tuntuvat näistä ihmisistä suorastaan epäamerikkalaisilta. Table Rockissa, kaikki muistuttavat, ei ovia lukita ja autoihin jätetään virta-avaimet. Valokuvaajana Markus Jokela on kiinnostunut arkielämän arkipäiväisistä aspekteista: ”Journalismi on taipuvainen sivuuttamaan marginaaliset aiheet. Minua on aina kiinnostanut kuvata arkea, tavallista arkea. Arjen kuvaaminen on kaikkein haastavinta. Sitä, jossa mitään ei tapahdu."

Kun Suomi itsenäistyi 6.12.1917, se oli mitätön tapahtuma. Eduskunta teki päätöksen muiden päätösten ohessa, ja Helsingin Sanomissa asiasta mainittiin lyhyesti kahdella palstalla. Mutta muualla tapahtui jännittävämpiä asioita.Alkuvuodesta Snappertunassa unissasaarnaaja Maria Åkerblom ennustaa kauhistuneelle kuulijakunnalleen myllerrysten ja sekasorron aikojen olevan kohta tulossa. Samaan aikaan Zürichissä kirjaston ja kolkon kotinsa väliä vaeltaa knallipäinen Lenin. Hän on masentunut, sillä vallankumous tuntuu karkaavan yhä kauemmas. Tuskin hän pääsee sitä eläissään näkemään. Myös Mannerheimiä masentaa. Hän täyttää 50 vuotta, Moldovassa, ja kaikki jännittävä tuntuu olevan kohta ohitse. Hän on jo vanha mies. Leninin kanssa samassa korttelissa järjestävät dadaistit päättömiä näytäntöjään, parin sadan kilometrin päässä tykit jauhavat Verdunia muusiksi. Franz Kafka haluaa rintamalle, pieni Edith Piaf on heitteillä nälkää näkevässä Pariisissa, pulleaa pikku Frank Sinatraa lellitään, Arvo Ylppö innostuu imetyksestä, Donald Trumpin isoisä on rikastunut perustamalla bordelleja kullankaivajille Klondykessa ja on nyt parturina Manhattanilla, ja Heinolassa nuori runoilija Uuno Kailas kärsii syyllisyyttä masturbaatiosta.Helsingin Sanomien toimittaja Ilkka Malmberg kertoo, mitä kaikkea vuoden 1917 aikana oikein tapahtui.

Helsingin Sanomien ja sen edeltäjän Päivälehden etusivuja ja pääuutissivuja 125 vuoden ajalta. Suurikokoisessa kirjassa on myös kiinnostavimpia uutiskuvia tuolta ajalta sekä Unto Hämäläisen, Ilkka Malmbergin, Kaius Niemen ja Ritva Liisa Snellmanin tuosta ajasta kertovia esseitä.