Jenni Grönqvist

Mitä tapahtuu, kun vastahaudattu vainaja ilmaantuu kahvilaan? Tai kun ajan jatkumo menee hetkellisesti sekaisin ja menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat läsnä samaan aikaan? Tai kun kämppiksesi ei olekaan olemassa? Tai kun taulusi varastaa sukkasi.Tyhjöset tarjoaa uuden ajan kummitustarinoita kaikille, jotka ovat joskus kuulleet outoa kolinaa vintiltä tai pelästyneet tyhjässä, pimeässä huoneessa seisovaa hahmoa. Kuoleman edessä, kuten myös sen takana, on hankala paeta perimmäisiä kysymyksiä.

Tötteröpingviinin höpinöitä - runoutta ruuvimeisselin kokoisilleMikä painaa Diu diu -pupun mieltä, kuka oikein on pimeyden Kingi ja miksi Viltti lähti Italiaan? Entä miten rupsu ryhtyy runolle?Kokoelma riipiviä, raapivia, sydäntä keveästi kutittavia otteita pienen maailmasta - suunniteltu yhteisiin runotteluhetkiin lapselle ja aikuiselle. Hauskuutusta kirjan selailuun tuottaa kaikkialle nokkansa työntävä vekkuli tötteröpingviini.Silti kaikesta ilosta huolimatta ei elo ole ruuvimeisselin kokoisellekaan aina kovin helppoa:Einarin pollassa suruisa miete, pikisen mustaon pienimmän elo vain kompastustamilloin kutsuu asfaltti polven nahkaamilloin äiti kaupassa jahkaa ja jahkaa ei usko; voi pienellä olla aikatauluhypellä naru, laulella lauluMilloin saavut oi kaivattu isous sen pyöräsi päälläAjelet sutia liukkaalla jäälläOjennat Eikulle isouden mitanLaudan ja lahkeet, skeitin ja skitan

Oletko koskaan miettinyt miksi kissa ei naura?Tämä teos lupaa olla vastaamatta kysymykseen, mutta valaisee kissojen ja ihmisten myötä- ja vastakarvaisia välejä todellisuuden rajoilla tassutellen.

Jenni Grönqvist (s. 1975) on kotoisin Pohjois-Pohjanmaan tuulisimmasta kaupungista, Raahesta. Utelias ikiopiskelija, kirjoittamalla hengittävä Grönqvist on havannoinut elämää Rovaniemeltä käsin vuodesta 2000. Hänen esikoisrunokoelmansa ”Mestauskalliolta mereltä” ilmestyi toukokuussa Väyläkirjat-kustamolta. Runoilija esittelee kokoelmaansa: Runoja rantakaupungissa, tehdaskaupungissa, kasvaneelta. Mereen on piilotettu salaisuuksia, taloihin tarinoita, kaduille kaikuja. Tuulee, aina vain tuulee. Tuuli ei voi olla tarttumatta ihmisiin. Ihminen taipuu, käy kaareksi, tarttuu betoniin, ei katso silmiin, ei muista haaveilla. Ihminen halaa puhelinpylväitä kesällä ja oppii jo lapsesta puhumaan huuto kielen alla. Väsyneen puutarhassa joku, jonka nimeä ei kukaan muista, niistää hihaansa. Elämä on tuulitakin alla rutussa, polvilumpiot rikki.Aina joskus joku muuttaa pois kysyen itseltään kuka olen ellen aito gatans endan kasvatti, mistä tulen ellen tuulen ikeestä, tehtaan saasteista. Tyrnimarjahaltija tanssii saaressa, näkee kaiken

Ero ei ole pelkkää lyriikkaa, se on ex-puolison parittomia sukkia ja ranteidenviiltomusiikkia radiosta. Kokoelma ei kaunistele, eikä liioin kauhistele, se yksinkertaisesti marssittaa esiin eron jälkeisiä arjen koruttomuuksia. Maanantaiaamun iltana kello kymmenen ja yksitoista voi matka huomiseen, ystävän lupaamaan parempaan päivään, tuntua loputtoman pitkältä sarjalta vääriin paitoihin itkettyjä nurinperinsuruja.Sillä:Kuolla voi niin monella tapaa. Fyysinen on niistä helpoin.