Johan Bargum

Johan Bargumin novellien tunnelma on kuin Chopinin etydeissä. Surumielinen, haikea ja luopumisten värittämä muttei kuitenkaan alistunut; mukana on myös elämänvoimaa, huumoria ja hehkuvaa lämpöä. Tarinan keskiössä on usein lapsi. Vanhemmat ovat rakastavia, he eivät ryyppää eivätkä lyö. Mutta he eroavat, muuttavat pois, hylkäävät. Kyse on naisista, äideistä jotka lähtevät. Lapsi jatkaa elämäänsä isänsä tai vuorotellen vanhempiensa kanssa. Jää muisto, joka ei häviä koskaan.Aikuisena hänet jättää nainen, joka rakkauden haivuttua löytää toisen. Elämä jatkuu, myös hän löytää uuden kumppanin, ja vaikkei löytäisi elämä jatkuu siitä huolimatta. Arki on harmaampaa mutta ei merkityksetöntä. Kirjan henkilöhahmot ovat Helsingissä asuvia suomenruotsalaisia, jotka eivät kuulu yläluokkaan mutta eivät myöskään työväenluokkaan. Isällä on usein oma, melko velkainen yritys, muttei niin huonossa jamassa, että ratkaisuna olisi itsemurha.Bargum kysyy, mitä muistamme. Muistammeko, mitä ajattelimme jossain tietyssä tilanteessa? Emme, sillä yksityiskohdat unohtuvat. ”Mutta me muistamme tuskan.”

Johan Bargum on jo viisi vuosikymmentä osoittanut olevansa novellistiikan mestari. Uudessa kirjoituskokoelmassaan Lyhykäisiä hän on ottanut käyttöön vielä lyhyemmän muodon:lyhimmät tekstit ovat parikymmentä riviä ja pisimmätkin vain muutaman sivun mittaisia. Mukana on muutama runokin. Myös lyhykäisissä teksteissään Bargum loistaa. Ääneen sanomattomat tunteet asettuvat rivien väliin, ja tilanne tai kohtaus voi kannatella kokonaista elämänkohtaloa. Pikkupoika istuu autossa isänsä kanssa ja tajuaa isän valehtelevan. Mikään ei ole sen jälkeen ennallaan. Nuori mies odottaa rakastettuaan kesäisellä terassilla. Iltapäivän mittaan käy selväksi, ettei nainen tule - mutta mies odottaa ja alkaa vähitellen liueta olemattomiin. Eräässä kertomuksessa pariskunta istuu tutussa ravintolassa allekirjoittamassa avioeropapereita ja nainen päättää pidättää kyyneleitä - itkeäkseen tyhjässä, pimeässä lastenhuoneessa.Kokoelma on Bargumille tyypilliseen tapaan ihmisen kokoinen yhdistelmä luopumisia, alkuja ja käännekohtia. Se myös muistuttaa meitä hymyssä suin mutta ehdottomasti elämän rajallisuudesta, merihevosten kauneudesta ja purjehtimisen tärkeydestä.

Johan Bargum har under fem decennier gjort sig känd framför allt som mästerlig novellförfattare. I sin nya bok tar han i bruk ett ännu kortare format. Vissa av berättelserna behöver bara tjugo rader, de längsta går på ett par, tre sidor. I Bargums Korta stycken är det ofta någon som reser och någon som stannar kvar. Det är en samling berättelser om hopp, besvikelse och försoning.

Finlandssvenske Johan Bargums bästa noveller finns nu samlade i en volym. "Här finns den intellektuella klarheten och den språkliga konkretionen, men också de absurda vändningarna, relationsproblematiken och de ständigt återkommande avskeden. Livet innebär en ändlös räcka skilsmässor eller framstår som en 'absurd separationscykel'." Ur efterordet av Eva Kuhlefelt.

Det är i år 50 år sedan Johan Bargum debuterade som författare. För att fira det ger vi ut en volym med Bargums bästa: från Svartvitt till Avsked. Inkluderat finns dessutom två helt nyskrivna noveller. >>Bargums plats inom finlandssvensk litteratur etablerades tidigt. Hans böcker har i årtionden utkommit i finsk översättning, på originalspråk i Sverige och dessutom på åtskilliga utländska språk. Bargum hör till de författare som ställer höga krav på och lämnar stort utrymme för sina läsare. Den medskapande läsaren tvingas ta på sig det moraliska ansvar som egentligen är absolut förpliktigande - tröttsamt att bära, lätt att skaka av sig.Föreliggande novellurval är representativt för Bargums författarskap. Här finns den intellektuella klarheten och den språkliga konkretionen, men också de absurda vändningarna, relationsproblematiken och de ständigt återkommande avskeden. Avsked och uppbrott förekommer i så gott som varje novell: ett parförhållande rinner ut i sanden, en resa avslutas, sommaren övergår i höst. Den drabbade står inte sällan handfallen - livet innebär en ändlös räcka skilsmässor eller framstår som en 'absurd separationscykel'. Protagonisten i novellen Solgatan sammanfattar: 'Hur man än stretade och jäktade fanns det alltid någon som tog tåget, någon som flög sin kos, någonting att börja minnas, ända tills man blev det själv'.>>- Ur efterordet av Eva Kuhlefelt

Biggles äter en banan av Petri Salin. En hop övergivna leksaker besluter sig, under ledning av den enögda isbjörnen Biggles, för att "erövra världen" så att barnen ska komma ihåg dem igen. Det går bra tills utomjordningen Zorg dker upp i samma ärende."