Johanna Pakola

Laatokalla, lähellä Valamon saariryhmää, sijaitsee majakkasaari nimeltään Hanhipaasi. Tuon pienen majakkasaaren historia nivoutuu vahvasti suomalaiseen merenkulun historiaan. Aikanaan saarella työskenteli majakkamestari ja jokunen majakanvartija. He asuivat saarella perheineen.Millaista elämä pienellä saarella keskellä laajaa Laatokkaa oli? Kirjan sivuilla lukija pääsee - majakoiden historian ohella - aikamatkalle 1800-1900-lukujen vaihteeseen ja keskellä Laatokkaa sijaitsevan majakkasaaren sekä siellä asuneiden ihmisten elämään. Aikamatka kuljettaa lukijan niin Valamon luostarisaarelle, Sortavalaan, Laatokan laineille kuin iloa ja elämää pulppuavalle juna- ja laivamatkalle vuonna 1922 Hämeenlinnasta Hanhipaadelle. Kertojina ovat majakkasaarella asuneet lapset.

”Itäisen Suomenlahden saarten asukkaista on käytetty lukuisia nimiä. Keskeisintä nimissä on ollut merellisyys. Ja sellaista näiden saarten asukkaiden elämä todella oli. Lähes jokaisen talon ja tuvan ikkunasta pilkotti meri. Sen tuoksun aisti jo kotiovelta. Sen ääni vaihteli, ja sen kostea suolaisuus oli läsnä jokaisessa pirtissä ja pihassa. Merestä saatiin elanto ja meri rytmitti vuodenkiertoa. Meri yhdisti ja erotti. Meri, joka vei rakkaita. Meri, jota rakastettiin. Ja meri, jolle lähdettiin - kerta toisensa jälkeen. Syitä merellä liikkumiseen on lukemattomia. Niin ikään kertomuksia merellä olemisesta ja siellä tehdyistä matkoista on tuhansia ja tuhansia.” Näillä sanoilla turkulainen tietokirjailija Johanna Pakola johdattaa lukijat merentuoksuiselle matkalle itäisen Suomenlahden saaristoon, ihmisten arkeen ja elämään meren sylissä 1800-luvun puolivälistä toisen maailmansodan maininkeihin saakka. Suomenlahti on ollut aina tärkeä kaupan valtatie, joka on vaikuttanut elämään itäisten alueiden karuilta saarilta Pietariin, Tallinnaan ja Suomen rannikkokaupunkeihin saakka. Vaarallisilla vesillä on matka sekä saaristolaisten elämään että yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja maailman tapahtumiin, joihin ihmiset sopeutuivat kukin tavallaan. Merestä saivat elantonsa kalastajat, hylkeenpyytäjät, luotsit, majakanvartijat ja monet muut. Seprakaupassa saaristolaiset vaihtoivat kalan ennen kaikkea viljaan mutta myös muihin hyödykkeisiin - silakat ja hylkeenrasva vaihtuivat esimerkiksi voihin, kananmuniin ja vehnäsiin. Merta pitkin liikkuivat myös salakuljettajat, jotka kiisivät veneillään lastinaan useimmiten viinaksia - rikollisten bisnekset kukoistivat etenkin kieltolain aikana. Saaristolaiset alkoivat ajan mittaan saada lisätuloja matkailusta, kun lumoavista ulkosaarista tuli suosittuja matkakohteita. Saarten elämä kuitenkin muuttui ja mullistui toisen maailmansodan seurauksena.Kirjan kuvitus on merkityksellinen osa lukuelämystä. Tekstin rinnalla kulkevat lukuisat arkistokuvat avaavat ikkunan tähän Suomenlahden saariston vaiherikkaaseen ajanjaksoon kiehtovalla ja uudellakin tavalla. Historioitsija Lauri J.S. Kairan johdantoluku täydentää Suomenlahden historiaa aiemmilta vuosisadoilta. Johanna Pakola (s. 1970) on turkulainen tietokirjailija, joka on erikoistunut merelliseen historiaan. Pakola on kirjoittanut toistakymmentä tietokirjaa, joissa hän on dokumentoinut suomalaisia saaristolinnakkeita ja niiden historiaa sekä elämää saaristossa. Lauri J. S. Kaira (s. 1982) on turkulainen merihistorioitsija ja tietokirjailija, joka on erikoistunut vapaa-ajanpurjehduksen ja merenkäynnin historiaan.

Varhain lauantaiaamuna 18.9.1948 moottorikaljaasi Verna irrottaa kaikessa hiljaisuudessa köydet Uudessakaupungissa ja suuntaa ulkomerelle. Kyydissä on yhteensä 25 aikuista ja lasta.Seuraavana aamuna Ahvenanmaan rannikolla sijaitsevan Getan vesiltä tehdään karmea löytö. Merestä löytyy aluksi yksi nuoren pojan ruumis ja etsintöjen jälkeen kaksi lasta lisää. Vellova vesi tuo rantaan myös hylkytavaraa, jonka todetaan kuuluneen kaljaasi Vernalle. Meri on kätkenyt 22 ruumista, laivan pirstoutuneen hylyn ja paljon salaisuuksia.Miksi 25 ihmistä hankki laivan, jolla lähteä vaaralliselle merimatkalle? Keitä lähtijät olivat? Miksi kaikki tapahtui salassa? Missä on hylky ja matkustajat?Kirja pureutuu Vernan traagiseen kohtaloon ja sotien jälkeiseen aikakauteen, jolloin tavalliset suomalaiset monista eri syistä päättivät jättää Suomen taakseen ja aloittaa elämän alusta muualla. Monet etsivät parempaa toimeentuloa, jotkut eivät luottaneet tulevaisuuteen Neuvostoliiton naapurina, toisilla taas oli syytä pelätä punaista Valpoa.Osalla lähtöhalukkaista ei ollut asiakirjat kunnossa, eikä lähtö näin ollut luvallinen. Siksi moni poistui maasta salaa. Myös Vernan matkustajien lähtövalmistelut tapahtuivat salassa. Osa matkustajista lähti kertomatta edes perheelleen.Matka Suomesta Amerikkaan edellytti osakkuutta laivaan ja maksoi n. 160 000 markkaa matkustajaa kohden. Monista perheistä vain perheen pää lähti matkaan aikomuksenaan ansaita rahaa, jotta muu perhe voisi tulla myöhemmin perässä.Kirja on pitkän tutkimustyön tulos tapahtumista, joista kukaan ei jäänyt kertomaan. Vernan ainutlaatuinen tarina pohjautuu tekijän kymmenen vuoden tutkimuksiin, lähtijöiden sukulaisten haastatteluihin, Valtiollisen poliisin ja Suojelupoliisin arkistoihin sekä onnettomuudesta kertoviin uutisiin.

Isonkarin saaren tunnetuin maamerkki on majakka. Saarelta löytyy muitakin maamerkkejä: siellä on yhä jäljellä jatkosodan aikana sijainneen linnakkeen bunkkereita, tykkiasemia ja monia muita linnakkeen historiasta muistuttavia rakenteita. Tämä historiikki avaa lukijalle Isonkarin linnakkeen ja lähiympäristön vaiheita sotavuosina ja kertoo saarella yhä olevien linnoitusrakenteiden merkityksen. Historiikki liikkuu sekä Kustavin että Uudenkaupungin vesillä.

Korppoon pääsaari sai 1960-luvulla hieman lisää pinta-alaa, kun Gyltön saarelle tehtiin pengertie. Gyltöhön perustettiin rannikkotykistön linnake, joka toimi aktiivisesti vuodesta 1967 vuoteen 2006. Tämä historiikki kertoo taustoja Gyltön linnoittamisesta, elämästä linnakkeella, linnakkeen toiminnasta ja Gyltön merkityksestä Korppoolle. Oman lukunsa kirjassa saa Korppoon keskustassa pirtukauppiaan talossa 1940-luvulta 1960-luvulle toiminut esikunta.

Kustavissa sijaitseva Katanpään linnake rakennettiin sata vuotta sitten osana Pietari Suuren Merilinnoitusta. Rakentamisajasta liikkuu yhä värikkäitä huhuja, ja itsenäisyyden ensimmäiset kuukaudet olivat linnakkeella ja Kustavissa hyvin levottomia. Rannikkotykistö aloitti toimintansa linnakkeella vuonna 1921, ja 1930-luvun ajan linnakkeella asui sotilaiden sijasta suomalaisvangit. Sodanuhan myötä vangit vaihtuivat jälleen sotilaiksi, ja linnake toimi aina vuoteen 1999 asti. Kirja kattaa linnakkeen koko historian. Kirja noudattelee vuonna 2004 julkaistua ja vuosien ajan loppuunmyytynä ollutta Katanpää: Linnake ja vankila-kirjaa. Vanha sisältö on päivitetty, sitä on täydennetty haastatteluilla ja kuvitus on myös kokenut uudistuksen. Kirja on värikäs ja tiiviisti taitettu "suuri sisältö pienessä paketissa". Näin kirja on helppo ottaa mukaan - vaikkapa retkelle Katanpäähän.

Höyrylaiva Ukkopekka on tuttu näky Turun merialueella. Säännöllisessä reittiliikenteessä oleva höyrylaiva alkaa olla melkoinen harvinaisuus, ja etenkin sellainen, joka murtaa jäätä! Ukkopekka on monessa suhteessa lajinsa viimeisiä. Kesäkaudet laiva liikennöi Turun ja Naantalin välillä. Lapset tuntevat aluksen parhaiten merirosvoristeilyistä, ja aikuiset puolestaan pääsevät sillä illan hämärtyessä laituritansseihin. Kotisatama löytyy Aurajoen rannalta, ensimmäisen kerran laiva oli samassa paikassa kiinnittyneenä jo vuonna 1938. Aina ei laivan elo ole ollut leppoisaa, Ukkopekka valmistui juuri ennen sotia, ja sen historia on vailla vertaa. Laivasta piti tulla nimeltään Luotsi, voimanlähteeksi dieselkone ja sen piti toimia Merenkulkuhallituksen tarkastusaluksena. Vaan kuinkas sitten kävikään! Laiva osallistui molempiin sotiin, operoi sotatoimialueilla ja saattajana sekä toimi valvontakomission tukialuksena. Ukkopekka on viimeisiä molempiin sotiin osallistuneita aluksiamme,joka on yhä säännöllisesti liikenteessä. Kirja kertoo laivan tarinan piirustuslaudalta tähän päivään. Runsas kuvitus on pääosin ennen julkaisematonta. Jos aluksen historia on kiehtova, sitä ovat myös vanhat kuvat! Ukkopekan säilyttäminen matkustajaliikenteessä on suuri kulttuuriteko, ja nyt tuo kulttuuriteko on vahvistunut entisestään laivan historiasta laaditun kirjan muodossa.

Helsingin edustalla sijaitsevalle pienelle saarelle mahtuu monia toimijoita. Harmajalla näitä ovat olleet luotsiasema, majakka ja rannikkolinnake. Tämä kirja kertoo saaren historiaa niin saaren itsensä kautta kuin pureutuen syihin, miksi mitäkin on rakennettu, missä oli luotsiasemia, mitä Harmajalle rakennettiin, millaista oli elämä majakkalaivalla kaukana kaupungin iloista ja mikä majakka kohosi majakkalaivan korvaajaksi. Suomenlinnan majakkaa unohtamatta. Viaporin rakentaminen lisäsi meriliikennettä ja työllisti enenevässä määrin luotseja. Helsingin tultua maamme pääkaupungiksi lisääntyi meriliikenne entisestään. Tämä aikaansai vaatimuksia tehokkaampien merimerkkien ja valomajakoiden saamisesta Helsingin väylälle. Sodat kurittivat niin pookeja kuin majakoitakin, eikä Harmaja ollut tässä poikkeus. Sotavuodet toivat Harmajalle myös kolmannen virkamieskunnan: majakkaväen ja luotsien seuraksi saarelle asettui ensimmäisen maailmansodan aikana myös rannikkotykistö. Tekstiä tukeva runsas kuvitus tarjoaa visuaalisen matkan pääkaupungin vesille.

1939-1944 sotien aikana Itämereen laskettiin kolmen valtion toimesta noin 60 000 miinaa. Osana välirauhansopimusta niiden raivausvelvoite lankesi suurelta osin Suomen vastuulle. Vuosina 1945-1950 Suomenlahden miinanraivaus toteutettiin pitkälti varusmiesvoimin, sillä puolustuslaitos tuli välirauhansopimuksen mukaisesti saattaa rauhanajan vahvuuteen. Kymmenet varusmiehet maksoivat rauhan aikaisesta varusmiespalveluksestaan kovimman mahdollisen hinnan - oman henkensä. Raivaajat kulkivat merialueita jäiden lähdöstä jäiden tuloon kalustolla, joka ei vastannut aina käyttötarvetta. Suurin osa raivaukseen soveltuvasta raivaajalaivastosta oli jouduttu luovuttamaan Neuvostoliitolle. Sotien jälkeinen miinanraivaus on urakka, joka on jäänyt suurelta osin historian hämärään. Raivaajaveteraanien haastattelut ja kaatuneiden tiedot kertovat omalta osaltaan tämän vaietun aikakauden historiaa.