Kauko Kämäräinen

Vladimir Putin on julkisesti ihmetellyt vanhempiensa kykenemättömyyttä vihata vihollisiaan mutta on osoittanut kykenevänsä siihen siihen itse. Hänestä on tullut vihaaja omasta ja muiden puolesta, vihan kantaja ja kartuttaja maailmassa, jossa moni vihaa häntä. Putin tarvitsee muita vihansa kohteiksi, mutta tekee niitä mielikuvissaankin. Paha on muissa ja muualla. Pahoista pahin on länsi, joka Putinin kauhukuvissa mielii nielaista ensin Ukrainan ja sitten itsensä Venäjän. Tämä pieni mies Pietarista on sotkenut maailman asiat, eikä sotku ota selvitäkseen. Lopulta kysymys on tästä: Maailma ei ole Venäjä eikä ihminen venäläinen, mutta Venäjä on maailmassa ja venäläinen on ihminen. Kirjan kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori, joka tutunoloisten ilmiöiden selvittelyn sekä yliopistotyön ohella ja siitä jo sivuun jättäytyneenä on perehtynyt muutamien merkittävien ihmisten katsomukselliseen ajatteluun. Heitä ovat mm. yli 2500 vuotta elänyt Laotse ja suomalaiset Pentti Linkola, Jouko Turkka ja Antero Rinne idealistisen maailmankatsomuksen puolustajana. Heidän kaltaisiinsa perehtyminen raottaa ymmärryksen ovia myös Putinin sulkeutuneeseen maailmaan, joka näyttäytyy Venäjän suuruuden unelmana, ellei pelkkänä päähänpinttymänä.Tämä teos ei ole Putinin vihaaman "lännen" ylistystä, sillä myös se horjuu ja hoipertelee. Maailma kaikkineen alkaa olla paha paikka, omin päin ajatteleville aivan erikoisen paha.Toiseen, kielitarkistettuun painokseen on lisätty henkilöhakemisto.

Vladimir Putin on julkisesti ihmetellyt vanhempiensa kykenemättömyyttä vihata vihollisiaan mutta on osoittanut kykenevänsä siihen siihen itse. Hänestä on tullut vihaaja omasta ja muiden puolesta, vihan kantaja ja kartuttaja maailmassa, jossa moni vihaa häntä. Putin tarvitsee muita vihansa kohteiksi, mutta tekee niitä mielikuvissaankin. Paha on muissa ja muualla. Pahoista pahin on länsi, joka Putinin kauhukuvissa mielii nielaista ensin Ukrainan ja sitten itsensä Venäjän. Tämä pieni mies Pietarista on sotkenut maailman asiat, eikä sotku ota selvitäkseen. Lopulta kysymys on tästä: Maailma ei ole Venäjä eikä ihminen venäläinen, mutta Venäjä on maailmassa ja venäläinen on ihminen. Kirjan kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori, joka tutunoloisten ilmiöiden selvittelyn sekä yliopistotyön ohella ja siitä jo sivuun jättäytyneenä on perehtynyt muutamien merkittävien ihmisten katsomukselliseen ajatteluun. Heitä ovat mm. yli 2500 vuotta elänyt Laotse ja suomalaiset Pentti Linkola, Jouko Turkka ja Antero Rinne idealistisen maailmankatsomuksen puolustajana. Heidän kaltaisiinsa perehtyminen raottaa ymmärryksen ovia myös Putinin sulkeutuneeseen maailmaan, joka näyttäytyy Venäjän suuruuden unelmana, ellei pelkkänä päähänpinttymänä.Tämä teos ei ole Putinin vihaaman "lännen" ylistystä, sillä myös se horjuu ja hoipertelee. Maailma kaikkineen alkaa olla paha paikka, omin päin ajatteleville aivan erikoisen paha.

Antero Rinne (1896-1950) oli taitaja ja vaikuttaja usealla alalla: filosofiassa, estetiikassa, kuvataidekritiikissä, sosiologiassa, osuustoiminnassa sekä valtionhallinnon ja järjestöjen tehtävissä. Kirjallisesta jäämistöstä on julkaistu myös Jeesuksen ajatteluun ja teologiaan keskittyvä teos ”Unelma kauneimmasta ihmisestä”.Rinne osoitti lyhyen elämänsä aikana samankaltaista monipuolisuutta ja mielen rikkautta kuin Leonardo da Vinci ja muut hänen korkealle arvostamansa ”renessanssi-ihmiset”, joille juuri mikään ei ollut vierasta. Hän ylitti tavanomaisuuden rajoja. Häntä inspiroi enemmän ajattelun ja ideoiden voimaan luottava idealismi kuin materialismi dogmeineen. Sen vuoksi hänen ajattelunsa täytynee tuntua vieraalta näinä aineen palvonnan aikoina.Rinne ehti toimia muutaman vuoden Yhteiskunnallisen Korkeakoulun sosiologian professorina ja rehtorina ennen kuolemaansa vuonna 1950. Hänen kaltaistaan intellektuellia olisi tartarvittu myöhemmin, kun puoluepolitiikka soluttautui yliopistomaailmaan ja hämärsi käsityksiä tieteestä ja sen riippumattomuudesta. Nyt onkin vaikeaa välttää hänen vertaamistaan 60-luvun lopun ja 70-luvun vaikuttajiin yhteiskuntatieteissä. Esille nousee etenkin marxismi-leninismin kannattajaksi julistautunut Antti Eskola, joka ei voinut ymmärtää eikä hyväksyä Rinteen päätelmiä idealismin merkityksestä historiassa ja yhteiskuntaelämässä. Rinne oli ”liian suuri suppeaksi” ajan ahtaudessa. Tämä kirja ei ole elämäkerta vaan yritys ymmärtää tätä arvoitukselliseksi koettua tutkijaa kirjallisen tuotantonsa perusteella. Kirjoittaja YTT Kauko Kämäräinen on julkaissut teoksia myös muista arvoituksellisista hahmoista kuten Pentti Linkolasta, Jouko Turkasta ja Kiinan vanhasta viisaasta Laotsesta.”Ihmisen on aika taas palata esineiden valtakunnasta hengen valtakuntaan. Hukkaan on kulunut elämä, jolle elämän korkeimmat arvot ovat jääneet tuntemattomiksi. Eräiden kehityksen tuotteiden kuten orkidean ja paratiisilinnun kauneus ylittää vitaalisen tarkoituksen, mikä puhuu idealismin puolesta.” (Antero Rinne)

Antero Rinne oli vaikuttaja usealla alalla: filosofiassa, estetiikassa, kuvataidekritiikissä, osuustoiminnassa sekä valtionhallinnon ja järjestöjen tehtävissä. Hänen aikaansaannoksensa ovat mittavat ja hänen älyllinen liikkuma-alansa poikkeuksellisen laaja. Tämä teos ei ole elämäkerta. Se keskittyy Rinteen ajatteluun hänen kirjallisen tuotantonsa perusteella. Siitä välittyy kuva omaperäisestä ajattelijasta, joka tahtoi edistää ihmisten keskinäistä ymmärrystä. Hän oli perimmältään humanisti sekä sivistyksen tutkija ja puolustaja. Hän ehti toimia muutaman vuoden Yhteiskunnallisen Korkeakoulun sosiologian prfessorina ja rehtorina ennen kuolemaansa vuonna 1950. Syystä voi sanoa, että hänen työnsä jäi kesken. Hänen kaltaistaan intellektuelliä olisi tarvittu myöhemmin 60- ja 70-luvuilla, kun puoluepolitiikka soluttautui yliopistoihin ja pilasi vuosiksi niiden älyllisen ilmapiirin erikoisesti yhteiskuntatutkimuksen alalla. Tieteen riippumattomuus oli Rinteelle korkea arvo, mutta ei enää hänen työnsä jatkajille, joista monia suorastaan elähdytti toisinajattelijoiden mitätöinti. Se koitui myös ihmisen henkisyyttä ja idealismin historiallista merkitystä korostaneen Antero Rinteen osaksi, jonka työn aliarviointiin rohkaisi varsinkin palvotun auktoriteetin Antti Eskolan ymmärtämätön kirjoittelu Rinteen ajattelun perusteista. Marxistisen hurmoksen vuosina viimeistään kävi toteen Rinteen väite, että maailmassa pyritään enemmän väärin kuin oikein ymmärtämiseen. Tämän kirjan tekijä tri Kauko Kämäräinen puhuu tuosta tympeästä episodista vuosikymmenten yliopistokokemuksen rohkaisemana ja opettamana.

Tässä maassa on vallalla neuroottinen herkkyys sanoille, joita ei saisi sanoa ja joiden sanomisia tarkkaillaan. Niiden satunnainenkin kuuleminen laukaisee inhon ja vihan tunteita. Pahimmillaan se on ”kaikkea liikkuvaa ampuvaa” epäluuloisuutta, joka yhdistää mielet enemmän tai vähemmän kuvitellun pahan torjumiseksi. Todelliset syyt ja syylliset eivät silloin kiinnosta. Tarvitaan ja tehdään syntipukkeja inhon ja iskujen kohteiksi, missä media omine tarkoitusperineen on mukana. Joskus tuntuu, että varsinkin politiikassa jokaisen päivän odotettaisiin olevan vihan päivä dies irae ja että vastapuolen häpäisemistä pidettäisiin sankaritekona.Kirjan tekijä tri Kauko Kämäräinen toteaa: ”Hirvittää ajatella, mihin vallalle päässyt verbaalinen hysteria johtaa. Jotain uutta ja pahenevaa on meneillään.” Tähän on tultu: maan asioiden hoitaminenkin vaikuttaa jo kivireen kiskomiselta. Tieten osansa valinneet kiskojat näyttävät traagisilta hahmoilta.Poliittisen elämän ja median tarkkailu laajenee tässä kirjassa yhteiskunnan ja kulttuurin tilan arvioinniksi. Samalla tulee tarpeelliseksi arvioida uudelleen eräitä vanhentuneiksi kuviteltuja teorioita ja tulkintoja, jotka aika on todistanut päteviksi.

Suomeen on syntynyt kyräilyn kulttuuri: toisten tekemisten ja sanomisten neuroottinen tarkkailu. Vallalla on "väärien sanojen" vahtiminen ja suorienkin sanojen epäily, mitä kirjan tekijä tri Kauko Kämäräinen kutsuu verbaaliseksi vainoharhaisuudeksi. Se on pesiytynyt myös politiikkaan ja eduskuntaan, jossa esitetään tekopyhiä näytelmiä. Kirjassa toistuvia aiheita ovat mm. yksilön ja joukon aina vaikea suhde sekä kaikkeen kietoutuva kulttuuri. Esille nousevat myös edustukselliseen demokratiaan ja enemmistöperiaattein tehtävään päätöksentekoon liittyvät vaikeudet, jotka estävät määrätietoista asioiden hoitoa.

Aiheena on vierauden kokemus elämässä ja ajassa. Kirjan tekijä tri Kauko Kämäräinen sanoo tuntevansa sitä omakohtaisesti itse. Hän katselee tavanomaista elämänmenoa kuin kuokkavieras ikään: joukkoon kuulumattomana muukalaisena melkein. "Oikeastaan olen näkymätön", hän sanoo erilaisuuden kokemuksesta kirjoittaessaan ja lisää nyt: "Sen tapaisissa tunnelmissa lienen ollut myös vuosia sitten, kun tulin muina miehinä menneeksi Internetin palstoille, joille olen kirjoittanut niin monta kirjoitusta, etten jälkikäteen tahdo todeksi uskoa. Kirjoituksia on pitkälti toistatuhatta. Olen kirjoittanut aina nimettömänä - enkä ole paljastunut kertaakaan." Tämä kirja ei ole nettikirjoitusten kokoelma vaan niillä havainnollistettu ja höystetty nykyisen elämänmenon suorasukainen tarkastelu. Teoksessa selvitellään myös nimettömänä kirjoittelun merkitystä yleisemmin.

"Selvittelen tässä kirjassa erityisesti julkisen sanan käyttäjien tuuliviirimäistä valmiutta ottaa käyttöön uusia ilmaisuja, jotka heti kohta leviävät kaiken kansan keskuuteen. Muotia se on."

Jouko Turkan mielenkiinnon varsinainen kohde teatterimiehenä ja kirjailijana on ihminen, jonka hän pudottaa kulturellien kuvitelmiensa korkeuksista, jotta tämä tunnistaisi ja tunnustaisi biologiset voimat itsessään, seksuaalisuutensa ennen kaikkea. Turkalla on ilmiömäinen kyky havaita ihmismaailman rikkonaisuudesta kieliviä yksityiskohtia ja nähdä ne laajempien yhteyksien aiheina ja alkuina. Tämän tri Kauko Kämäräisen kirjan nimi "Vimmalla ja vereslihalla" viittaa itseä säästämättömän toimintapakon ja mielenherkkyyden hankalaan yhteyteen Turkassa, hänen kujanjuoksua muistuttavaan elämäänsä, mitä hän omaa syytään unohtamatta tilittää kirjoissaan. Omapäinen Turkka on outo ajassaan mutta ajattelun avarammassa maailmassa niin kuin moni, minkä tämä teos osoittaa.

Mikä oli miehiään 2500 vuotta sitten eläneeksi arveltu mies Laotse, joka on lukemattomien legendojen aihe, tavanomaiset mitat kaikessa ylittänyt ihmeolento ja kuitenkin kohtuullisen elämän esikuva? Vastaus piilee hänen kirjassaan Tao te ching, josta on satoja käännöksiä, suomeksikin viisi.Tri Kauko Kämäräinen paljastaa mystikkomielikuvan takaa selväjärkisen ajattelijan. Laotse ei ole vain taolaisuuden taustahahmo vaan myös kaoottista nykyaikaa puhutteleva ajattelija, joka selvimmin vertautuu Pentti Linkolan kaltaisiin yksinkertaisen elämän puolustajiin, "kulttuurin kieltäjänä" kulttuurin puolustajiinkin.Tämän kirjan erikoisuus on Laotsen teoksen kalevalankielinen tulkinta, joka Taon mysteeriä kuvaten alkaa: Tao ei suostu sanaksi, nimetön nimettäväksi, muuttumaton muuttuvaksi.

Teos koskee erikoista aihetta erikoisella tutkimusalalla, käsialantutkimuksessa: sitä että jotkut harvat liittävät käsialassaan tiettyjä erillisiksi tarkoitettuja osia lähellä oleviin kirjaimiin ja tulevat siten paljastaneiksi, että myös mieli on erikoinen. Pelkkä i:n pisteen sitominen seuraavaan kirjaimeen on jo varteenotettava viite kyvystä kokea ja yhdistellä asioita omintakeisesti.Yhdistellen kirjoittavasta voi melkein varmasti sanoa, että häntä motivoi elämässään asioiden yhteyksien ymmärtämisen ja löytämisen tarve. yleensä tähän älylliseen kykyyn liittyy taiteellinen mielenlaatu. Se pätee mm. kaikkiin nyt käsialan perusteella tutkittaviksi valittuihin, jotka ovat: Ludwig Wittgenstein, Karl Marx, Igor Stravinski, Pjotr Tshaikovski, Richard Wagner, Yrjö Kilpinen, Arvi Kivimaa, Eeva-Liisa Manner, Ilmari Kianto ja Uuno Kailas.