Kirsti Mäenpää

Monet olivat nähneet öiseen aikaan Kukonahossa aarnivalkeita ja kummituksia. Olipa joku kuullut outoja huokauksiakin. Nivalan Kukonahossa kerrotaan sijainneen 1800-luvulta peräisin oleva kolerahautausmaa. Vanhat maakartat osoittivat, että huhu pitikin paikkansa. Kukonahon kolerahautausmaan reunamilla oli myös puukkojokelaisen metsärosvon, Mikko Tappuran asumus. Mikko oli tuomittu rötöksistään Siperiaan, mutta hän karkasi sieltä ja tuli pari vuotta kävellen takaisin koti-konnuille. Puukkojokelaiset olivat tuon ajan Nivalan puukkojunkkareita, metsärosmoja, samanlaisia kuin Etelä-Pohjanmaan puukkojunkkarit. Tässä romaanissa kerrotaan legendaarisen Mikko Tappuran vaelluksesta Siperiaan ja takaisin Kukonahoon sen tarinan pohjalta, jota seuduilla on kerrottu.

Onnelan isäntäparin, Heikki ja Janiika Vilkunan, jätettyä tämän maailman, jatkavat heidän eloon jääneet lapsensa elämäänsä kukin tahoillaan. Saavat lapsia ja suuren määrän lastenlapsia. Kuolevat aikanaan elettyään rikasta, joskus raskastakin elämää. Heikki ja Janiika Vilkunan sukukuntaa on jo satoja ympäri Suomea.

KIRJAA Kohti valkoisten huntujen heimoa voidaan lukea monenlaisena kasvutarinana. Kirja on nyt jo vuosikymmenten takaista historiaa olevaa kaksivuotista kätilökoulua käyvän nuoren tyttöhupakon kertomus mutkallisesta matkasta kätilön vaativaan ammattiin. Samalla voidaan nähdä kasvu ja kehitys tytöstä naiseksi ja äidiksi ammattiin opiskelun ohella. Tuon ajan kätilökoulutus, tavat ja eläminen Suomessa 1960–70-lukujen taitteessa aukenevat lukijalle ihmeteltäviksi kotiin lähetettyjen lukuisten kirjeiden välityksellä. Kirjoittaja Kirsti Mäenpää o.s. Vilkuna on valmistunut kätilöksi 1968. Nykyisin Vantaalla asuva Kirsti Mäenpää on kirjoittanut kaikkiaan parikymmentä kirjaa. Kotiseutua rakastavana hänen useimmat kirjansa käsittelevät syntymäseutua Nivalaa, sen lähialuetta ja historiaa.

Romaani "Anna" kertoo palan Nivalan historiaa perheen näkökulmasta 1800-luvun loppupuolelta. Se on toisenlainen tarina Siperian karkurista Mikosta erityisesti hänen Anna-vaimonsa kokemusten ja unien pohjalta. Kirsti Mäenpää on aiemmin kirjoittanut romaanin Mikko Tappura.Tietoja on kerätty kirkonkirjoista, sukututkimuksista ja läheisten kokemuksista ja edellisiltä sukupolvilta kuulluista kertomuksista fiktion keinoin kerrottuna.Kirjasta piirtyy kuva ihmisten selviytymisestä vaikeina aikoina Suomen ollessa Venäjän vallan alaisuudesta.Tarina on merkityksellinen erityisesti siksi, että kohta näitä tarinankertojia ei ole enää elossa. Romaanin avulla nykypolvet saavat kosketuksen esivanhempien ajan historiaanNivalassa syntynyt Kirsti Mäenpää (o.s. Vilkuna) on valmistunut kätilöksi Helsingin kätilöopistosta 1968 ja psykiatriaan erikoissairaanhoitajaksi 1992. Hän on asunut Ylivieskassa vuodesta 1968, nykyisin Vantaalla.

Näillä vainioilla on kansaHerraansa luottanutNäillä vainioilla onkansa polvillaan yksin ja yhdessäHerraansa apuun huutanutkun nälkä on lapset vienytkun sota on kansan kahtia jakanutkun synti on tullut koteihin asumaanNyt on aika täyttää penkitistua liki lähimmäistäKiitokseen kääntää kielikatse avata avaruuteenMusta on muuttunut kirjavaksiLuojan luomia värejä kaikkiNämä runot ovat syntyneet ajatellessani Nivalan seitsemänsiä herättäjäjuhlia heinäkuussa 2019. Moniin niistä liittyy merkittäviä kohtia. Vuonna 1933 osallistuivat vanhempani nuorena avioparina ensimmäistä kertaa yhdessä juhlille. 1946 kesän juhlat olivat kuukausi syntymäni jälkeen. Luultavasti äiti jäi kotiin vastasyntynyttä hoitamaan ja isä pyöräili juhlille veisaamaan. Kuulen korvissani vieläkin hänen äänensä. Vuonna 1966 herättäjäjuhlilla olimme mieheni kanssa muutaman päivän ikäinen aviopari. Monilla juhlilla olemme sitten yhdessä käyneet lapsikatraan kanssa, mutta monet juhlat ovat myös väliin jääneet. Joka tapauksessa Siionin virret ovat jättäneet pysyvän jäljen mieleeni ja kieleeni.Kirsti Mäenpää s.Vilkuna

Tällainen on kirjoittajan Suomi tänä päivänä. "Tunnen olevani kahden maan kansalainen. Toinen on lapsuuteni maailma, josta lapseni ja seuraavat sukupolvet kuulevat vain tarinoina. Toinen on nykyinen aika, jossa elän ja ihmettelen, onko lähimmäinen sukupuuttoon kuollut ihmislaji.Miksi kerron näitä vanhoja tarinoita? Ehkä siksi, etten voi olla vertaamatta nykyistä aikaa entisaikaan. Lapsuuteni ihmiset olivat tyytyväisiä, vaikka miltei jokainen oli katsellut kuolemaa silmästä silmään. Se antoi perspektiiviä elämään. Toivon lukijoiden löytävän ajankuvan tarinoistani."

Kertomus yhden perheen lentopalloharrastuksesta vauvasta vaariin tyylillä. Mitä kaikkea voikaan tapahtua perheessä, jossa lapset harrastavat urheilua kaikissa sen vivahteissa ja vanhemmat höösäävät mukana. Joukkuelajeista tuli kuitenkin lentopallosta ylivoimainen ykkönen, jonka seurassa koettiin monta ikimuistoista hetkeä.Tätä kirjaa voidaan lukea pienimmille iltasatuna ja hieman isommat jo koulussa olevat, lukevat itsekseen ja hymyilevät..

Muhevasta mullasta vieläkin nousee esi-isien kätten jälki hallaöistä huolimatta tähkii ruis ja vainioilta iltaisin kuuluu kuovin kutsu Tämä kirja on kirjoittajan kahdestoista kansissa oleva teos ja kuudes runokirja. Kirjoitettu muistellen edesmenneitä, sodasta selvinneitä vanhempia, sekä omaa kasvua lapsuudesta vanhuuden kynnykselle. Kannen kuva ELISA DROSSOS.

Millaiseksi on sata vuotta itsenäisyyttä maamme muovannut täällä asuville, erityisesti ikäihmisille?Täällä asuu hyväosaisia, huonompiosaisia ja niitä, jotka ovat täysin osattomia. Kaikesta.Onko kutsumusammatti vanhanaikainen, ajat sitten romukoppaan ajettu käsite? Löytyykö vielä ihmisiä, joiden rinnassa kutsumus yrittää pysyä hengissä ajan koventuneista vaatimuksista huolimatta? Nämä helmet ovat monen vanhan, sairaan ja kovaosaisen ihmisen pelastus. He tekevät työtään suurella sydämellä ihminen keskiössä. Kunnes palavat loppuun tai sairastuvat itse.Kirsti Mäenpään romaani näyttää vanhustenhoitomme koko kuvan, peittelemättä ja kaunistelematta, mutta unohtamatta helmien kauneutta.Fiktiiviset tarinat koostuvat tapahtuneista, nähdyistä, kuulluista ja luetuista faktoista, sieltä ja täältä noukituista.Itsenäisen Suomen pelikortit ovat pöydällä levällään, pelaajina on edustajia kotimaisten lisäksi monista kansallisuuksista.

Lunta on satanut hiuksillemmeuurteita kasvoillakaulalla vanteita.Pieni pilke on silmissä vieläkinkompassi elämään.Eipä sitten muuta.

Aurinko on jo korkealla, kun Kokko saapuu levennykseen, lienee pienenpuoleinen järvi, josta vesi jatkuu jokena eteenpäin. Kokko katselee ympärilleen ja on tyytyväinen näkemäänsä. Seutu on alavaa ja tasaista, metsikköä ja välillä puutonta, runsasheinäistä maata.Hetken tökkäiltyään ruuhta hän huomaa, että vesi laajenee jälleen isommaksi järveksi kuin äskeinen. Vesirajasta oikealla, hieman korkeammalla paikalla, nousee savujuova kohti sinivalkoisia pilvilauttoja. Kokko antaa ruuhen lipua itsekseen lähemmäksi savua. Samalla hän näkee järven selällä kelluvia pitkäkaulaisia, valkoisia lintuja. Ne koukkaavat välillä päänsä veden alle ja nousevat sieltä pyristelevä kala suussa. Järvessä on siis runsaasti vedenviljaa.Kokko on hengästynyt näkemästään. Hänellä on tunne,että nyt hän on löytänyt paikan, mihin voisi jäädä,ainakin joksikin ajaksi. Mutta mistä savu tulee, siitä onotettava selvää. Kokko rantautuu ja vetää kulkuvälineensä korkeammalle, ettei se lähde veden mukana ajelehtimaan.Kokko näkee majan, jonka edustalla on savua nostattava tuli. Majan oviaukolla seisoo nuori nainen, siis elävä ihminen. Nainen on Kokon mielestä kaunis, kuin korkeuksissa asuvat enkelit, henkiolennot, joista äiti kertoili hänelle iltaisin taljojen alla unta odotellessa. Kokko astelee lähemmäksi ja ojentaa kätensä.- Kukurtaja, sanoo nainen ja antaa oman kätensäKokon suureen kouraan.Nivalassa syntyneeltä, nyt Vantaalla asuvalta, Kirsti Mäenpäältä, (s.Vilkuna) on ilmestynyt toistakymmentä teosta, niin runoja kuin romaanejakin. Omimmalta lajilta tuntuvat nyt historialliset romaanit. Niihin hän usein ammentaa tarinoita lapsuutensa Nivalasta ja purkaa paperille kuulemiaan tosiasioita ja legendoja niin omasta suvustaan kuin pitäjän tarinaperinteestä. Kukurtaja sisältää sekä tutkittua faktaa Erkkisjärven ympäristöstä että puhdasta mielikuvitusta itse tarinan kohdalla.

Tämä runokirja on tekijänsä kuudes kirja ja neljäs runokirja.Runojen aiheet ovat kolmessa osiossa: Haikulaulut, Sydänvirsiä ja Pimeät piilot. Runot kertovat vertaillen luonnon ja ihmisen yhtäläisyyksiä, haikaillen, itkien, ihmetellen ihmisyyden inflaatiota.Keskeisinä teemoina rakkaus kaikissa väreissä, tyhjenevä pesäpuu joka kerran oli niin täysi, ihmissuhteet, hyvät ja pahat.Kirjan omaperäinen kuvitus käy raikasta vuoropuhelua tekstin kanssa. Mikä sanoissa jää piiloon, aukenee kuvissa.

Elämä paistaa läpi on ylivieskalaisen Kirsti Mäenpään neljäs teos ja toinen runokokoelma. Silmät ummessa tuhkaan heitin viimeiset siemenet tyhjäksi menneestä aitastani Herrani hoidettavaksi jätin kaiken itselle kalliiksi, rakkaaksi tulleet ihmiset, tavarat, maallisen mammonan katoavan. Tuhkasta nousevat Fenikseni minunkin ainoat arvokkaat, aurinkokaupunkiin lentoon päästän.

Runoihin on kätketty nuoren tytön haavemaailma, lapsuudenkodista mukaan lähtenyt herännäisvirsien lohduttava voima silloin kun elämä on ottanut ja antanut, aukaissut sinisiä silmiä sekä suojannut mielen pilvipellot.

Syntymässä olevan lapsen sydänäänet olivat huolestuttavat ja äitiä valmisteltiin sektioon. Sairaanhoitaja, joka hallitsi eetterinukutuksen, oli jo työssään, ja minä ojentelin instrumenttihoitajalle asiaankuuluvia vaatetuksia. Sitten saapui kirurgi, talon ylilääkäri, tumppasi sikarin suustaan lavuaariin ja aloitti käsien pesun. Eikä siinä kauan mennyt, kun minulle ojennettiin huutava lapsi vaippaan käärittäväksi ja istukka kaarimaljaan pantavaksi. Nivalassa syntynyt Kirsti Mäenpää (s. Vilkuna) on valmistunut kätilöksi Helsingin kätilöopistosta vuonna 1968. Tehtäväksi annettu on poikkileikkaus kätilön vaativasta ja elämänmakuisesta työstä synnytyssairaalassa ja äitiysneuvolassa.