Liisa Marjatta Järvinen

Tuulen tuiverrus luonnossa saa aikaan liikettä myös ihmisen niveliin ja mieleen.Liisa Marjatta Järvinen liikkuu runoissaan osana luontoa ja kutsuu lukijoita mukaan. Sanojen koreografia piirtää askelmerkkejä elämän moninaisiin pyörteisiin, joista aika ei ole vähäisin, ainakaan ikäihmisellä.- Aina kun olen sillä tuulella, teen pienen aikamatkailun, tanssin kevyesti vuosikymmenien läpi, läpinäkyvänä itsekin.

- Sinusta tulee pappi. Sinun aikanasi toteutuu naispappeus. Ja niin tapahtui.Tästä alkaa tarinani, jonka olen koonnut pienoistutkielmien kimppuna kirjaksi. Se tässä hommassa lumoavaa on, että samalla kun ikävuodet kulkevat lineaarisesti, viivasuorasti eteenpäin, samaan aikaan elämä ympärillä avautuu syklisesti.Kun varpaani uivat lapsuuteni joen virrassa, kurottuu käteni katajaan eläkeläisen kotipihassani. Lapsi minussa laulaa ”Mä olen niin pienoinen” ja aikuinen ”Päivä vain ja hetki kerrallansa” duettona. Rakas ihminen työvuosilta askeltaa samaan tahtiin vapaaherrattaren askelteni kanssa, puhuu runon ja laulun kielellä.Vuodet kuluvat, pappeus ei, piispallinen kätten päälle pano kestää, sillä sitä kannattelee Jumalan käsien siunaus.Olen elävöittänyt tekstiäni hauskoilla piirroksilla, jotka syntyivät työvuosien aikana, kun toimitin työpaikkani tiedotuslehteä lehtorin / papin työn puitteissa.Aurinko nousee, aurinko laskee,kiirehtii nousunsa sijoilleja nousee taas.Srn. 1:5

Pikku keijukainen Pälvikki nimeltään lähtee ihan-itse-retkelle tuntemattomaan paikkaan ja saa monta uutta ystävää: siilirouva Signe, haukiherra Huugo, kivitasku Kivinen, myyrä Matti Kontiainen, käärme Vipera, karhuemo Ursus, jokihelmisimpukka Raakku, kesätuuli Tuulihattu jota ei voi nähdä ja kuitenkin näkee...ja moni muu. Sen jälkeen kukaan ei enää saa sanoa että pikku keijukainen...

Näin unta mieluisasta miehestä kiitämässä kimalaisena kukasta kukkaan, minä se niitty. Koko päivä on sykkinyt tuulen tahdissa niityn yllä pölytyksen pilvet. Ilokseen sellaista unta katsoo, uusintoina ikävissään.Aika ja ikä leikittelevät ehtimiseen ihmisen kustannuksella. Liisa Marjatta Järvisen runoissa ja kuvissa luonto tarjoutuu vertaistueksi ihmiselle - peiliksi silmästä silmään tai viittomalla rivien välistä.

Liisa Marjatta Järvinen ei lakkaa ihmettelemästä myyttien sitkeähenkisyyttä. Kun ne kerran ovat syntyneet, niitä ei tapa mikään. Ne jatkavat elämäänsä niin kauan kuin ihmisellä riittää kysymyksiä. Muuttavat vain muotoaan vesien, vuorten, tuulen, taivaan valojen... käsittelyssä. Erityisesti luomismyytit ovat ehtymättömiä, niissä riittää jatkuvasti ammennettavaa. Tähän mereen, puroon, kaivoon on näiden runojen kirjoittaja ihmetellen työntänyt kätensä taas kerran. Mitä sanotte esimerkiksi siitä, että Jumalalta meni kuusi päivää seitsemästä meren äärellä maailmaa luodessaan. Jokin salaisuus meressä on. Alkumeren laulu kaikuu sitä yhä. Kirjoittaja on kuvittanut runonsa luontoaiheilla.