Martti Issakainen

Tositapahtumiin pohjautuva sotaromaani Suomen sisällissodan ajoilta. Huruslahden arpajaiset piirtyivät verisenä historiana syntymäkivuissaan kamppailevan kansakunnan historiaan.Varkauden ruukinkylä oli syntynyt ja kasvanut koskensa sekä teollisuutensa ympärille. Väestö muodostui kahdesta jyrkästi toisistaan jakaantuneesta ryhmästä – pieni johtava luokka ja suuri työläisten enemmistö. Maailmansota ja Venäjän vallankumous heittivät kipinänsä teollisuuden kasvun lataamaan ruutitynnyriin. Suomen kansakunta etsi uutta olemisensa mallia.Varkaudessa punainen kaarti otti vallan. Sama tapahtui koko eteläisessä Suomessa. Varkauden punaiset kuvittelivat voittavansa yhdessä muiden valtakunnassa vaikuttavien vallankumouksellisten voimien kanssa. Ruukinkylä jäi kuitenkin erilliseksi saarekkeeksi valkoisten hallitseman alueen sisälle.Vahva valkoinen armeija piiritti Ruukinkylän. Tulivat ympäristön suojeluskunnat ja Kajaanin sissit. Nuori lukiolaispoika Urho Kekkonen riensi toimittelemassa valtaajien käskyjä. Lyhyt sota huipentui veriyöhön, jolloin joka kymmenes mies punaisten rivistä Huruslahden jäällä tempaistiin ammuttavaksi. Kansakunnan historiaan piirtyivät sanat Huruslahden arpajaisista.Heinävedellä asuva Martti Issakainen on tehnyt elämäntyönsä luomuviljelijänä ja kirjailijana. Hänen tuotantoonsa kuuluu romaanien ohella mm. matkakirjoja, elämäkertoja ja historiaa. Kiinnostus sotahistoriaan näkyy teoksissa Kollaa – Savon miesten talvisota (2021), Kuormarengin sota (2022) ja Äänislinnan sotakuorolainen (2023) sekä aikaisemmissa kirjoissa, joiden taustoitus on vienyt hänet useille tutustumismatkoille sotiemme taistelukentille. Nämä kokemukset koskettavat mieltä aina.

Tositapahtumiin pohjautuva sotaromaani jatkosodan ajalta ja pioneeriryhmää johtaneen alikersantin sotataipaleesta.Toivon ja veljien ojankaivuun uudispellolla keskeyttää opettaja tuomalla käskyn liikekannallepanosta. Talvisota käytiin, joko jälleen pitää lähteä samalle asialle?Komppaniat kootaan suojeluskuntatalolla, ja juna vie lähtijät kohti tuntematonta. Sota syttyy, mutta nyt puhutaan salamasodasta – heinäntekoon jouduttaisiin takaisin. Alikersantti Toivo johtaa pioneeriryhmää. Petroskoin kaupunki aletaan tuntea Äänislinnan nimellä. Edetään kauas Äänisniemelle, ja kairataan jäämiinoja Kizin saaren rannoille asti.Ei päästä heinälle takaisin. Perustetaan suomalainen kirkko ja kuoro, koulut, hallinto, rakennetaan teitä ja siltoja, hienoja huvibunkkereita. Toivo liittyy kuoroon, joka laulaa Aunuksen radiossakin – missä Pekka Tiilikainen selostaa sodan asioita. Keväällä Toivo kylvää siemenet kasvimaalle, istuttaa taimet ja multaa perunavaot. Hän harjoittelee soittamista pahville piirretyn asteikon päällä kannonpäässä. Hänellä on unelma, mutta valkenee kesä, jolloin Kannakselta kantautuu jyly ja kaikki muuttuu. Pioneerit heitetään valmistamaan perääntymisteitä ja uutta puolustusta. Kotiin palaa kersantti, unelmansa isänmaan alttarille menettänyt mies. Miinoja virittäessä jäykistyneillä sormilla ei soitettaisi urkuja kirkossa. Kestääkö usko, löytyykö rakkaus, alkaako uusi latu? Heinävedellä asuva Martti Issakainen on tehnyt elämäntyönsä luomuviljelijänä ja kirjailijana. Hänen tuotantoonsa kuuluu romaanien ohella mm. matkakirjoja, elämäkertoja ja historiaa. Kiinnostus sotahistoriaan näkyy teoksissa Kollaa – Savon miesten talvisota (2021) ja Kuormarengin sota (2022) sekä aikaisemmissa kirjoissa, joiden taustoitus on vienyt hänet useille tutustumismatkoille sotiemme taistelukentille. Nämä kokemukset koskettavat mieltä aina.

Tositapahtumiin pohjautuva sotaromaani jatkosodan ajasta. Sota tarvitsi urheiden sankaritaistelijoiden lisäksi myös lottien, työmiesten, hevosten ja kuormarenkien hiljaista, uhrautuvaa panosta. Jatkosota alkoi rohkealla hyökkäyksellä. Vallattiin takaisin talvisodan sanelurauhassa menetetty Karjala. Saman tien haluttiin liittää myös Itä-Karjala suomensukuisine heimokansoineen Suomeen. Nopeilla sotatoimilla armeija eteni Ääniselle ja Syvärin taakse. Sota vaati uhrinsa, tarvittiin koko kansan työpanosta, asemiesten lisäksi kutsuttiin palvelukseen työvelvolliset, lotat ja hevosmiehet ajokkeineen. Ensimmäisenä sotakesänä Heinäveden pitäjässä koottiin yli kolmenkymmenen hevosen joukko ajomiehineen ja kyydittiin junavaunuissa Laatokan-Karjalaan. Asevelvollisuusikää nuoremmat pojat tai jostain syystä sotilaiksi kelpaamattomat miehet lähtivät kärryineen armeijan kannoille. 17-vuotias Urmas sai ajokikseen laiskan Liinukan. Korjattiin hyökkäyssodan runnomaa tieuraa, kärrättiin soraa ja muita tarvikkeita, rakennettiin kapulasiltoja soiden yli, Kaskanankorpeen peninkulmittain uutta tietäkin. Pelättiin metsissä harhailevia vihollisjoukkojen rippeitä. Edettiin Ääniselle, ylitettiin Syväri. Urmas sai 18-vuotiaana kutsun asevelvollisuutta suorittamaan. Koulutuksen jälkeen nuoret sotilaat heitettiin torjumaan vihollisen läpimurtoa Karjalan kannakselle. Aamu Ihantalan tulihelvetissä hajotti komppanian ja kaatoi kaikki upseerit. Näinä katkerina taistelujen päivinä ratkaistiin koko Suomen kohtalo. Heinävedellä asuva Martti Issakainen on tehnyt elämäntyönsä luomuviljelijänä ja kirjailijana. Hänen tuotantoonsa kuuluu romaanien ohella mm. matkakirjoja, elämäkertoja ja historiaa. Kiinnostus sotahistoriaan näkyy vuonna 2021 julkaistussa teoksessa Kollaa - Savon miesten talvisota sekä aikaisemmissa kirjoissa, joiden taustoitus on vienyt hänet useille tutustumismatkoille sotiemme taistelukentille. Nämä kokemukset koskettavat mieltä aina.

Toinen runokoelmani Rannalla viihtyy luonnon äärellä, metsissä, järvellä. Tärkeää on myös arkinen rakkaus ja läheiset ihmiset. Vöistämättä vanhenevan miehen katse haparoi tulevaa, lyhentyviä askeleita, väheneviä päiviä, kuolemaa, Jumalaa. Riittääkö huumori, kantaako uskon silmä?

”Jos en olis näin häjyvä akkaa saanu.”Näin manasi 1800-luvun alussa Tukholmasta Savoon suutariksi tullut Gustaf Eklund vanhoilla päivillään. Hänen pojantyttärensä Liisa Maria avioitui renki Issakaisen kanssa - itä ja länsi yhtyivät. Kasket, riihet, karhunkaatokin. Työtä, nuotanvetoa, isäntien selänpesua, köyhyyden jakamista. Mutta hiljalleen työ antoi paremman elämän.Kansa rupesi puhumaan Suomesta, itsenäisyydestä. Miten kaikki kävikään? Mitä suojeluskuntapäällikkö ja opettajantytär tekivät kapinatalven yönä luokan penkillä?Punikiksi epäilty ammuttiin hautausmaan aidalle. Miksi kunnanvaltuutettu Happonenmuilutettiin ja murhattiin? Miksi suojeluskuntalaiset ja entiset punikit kumminkin taistelivat rinnakkain Talvisodassa ja Suomi säilyi Suomena?Tässä kirjassa kokijat ja näkijät kertovat meidän maamme tarinan.

Metsistä löytyvät seitakivet, uhripaikat ja kalliomaalaukset kertovat arvoituksellista viestiä muinaisen metsästäjäkansan hengenelämästä. Kansanuskon kokemusmaailmaa täytti Ukko-ylijumalan johtama monilukuinen henkien, tonttujen ja maahisten joukko. Lapin samaanit etsivät kosketusta tuonpuoleiseen.Idän ja lännen suunnalta lähestyi kristinusko kalevalaista metsäkansaa. Esikristillinen uhripaikka muuttui kirkonmäeksi. Raivaajakansa veisti karsikoitaan, hautasi vainajia kalmosaariin ja perusti seurakuntia. Sota ajoi Karjalan luostarit evakkotielle ja toi ortodoksisen kirkon sydänsuomalaisten keskuuteen. Hengen maailman etsintä on ihmisen historian mittainen. Kirja Ukonvuorelta kirkonmäelle avaa silmiä seuraamaan tämän pyhiinvaelluksen askelmerkkejä. Ne kertovat merkittävää osaa kansallisesta historiastamme.

Runoja. Luonto, elämä, rakkaus.Vene,purjeetmyötäisessä,tukkasi huiske.Ilman sormetrinnoillasi.Veden kutsu kantaatuulen vuoteisiin.

Ilo elää Karjalassa, ja myös Ortodoksinen Kirkko tuntee ilon, huumorin ja leikinlaskun. Kirja "Munkkeja nauratti" sisältää kirkon ja luostarien piirissä syntyneitä kaskuja sekä huumoriperinnettä. Piirroskuvituksen teki ikonimaalari Sirpa Palvola ja kannen riemukkaan valokuvan nappasi Petter Martiskainen. Tekstin kokosi ja muotoili Martti Issakainen. Arkkimandriitta Sergei valvoi siunaten työtä.

Muistoja ja kertomuksia Heinäveden ja Körmendin välisestä ystävyydestä. Julkaistaan vuonna 2012, jolloin Heinäveden Suomi-Unkari Seura viettää 25 vuotta jatkuneen toimintansa juhlaa ja Körmendin Unkari-Suomi ystävyyspiiri tulee toimineeksi 44 vuotta.

Happosen tapauksesta muodostui yksi 1930-luvun lapualaisajan huomatuimmista kyyditystapahtumista Suomessa. Heinäveden kunnallislautakunnan puheenjohtaja Onni Happonen muilutettiin valtuuston kokouksesta keskellä kirkasta päivää satojen ihmisten läsnäollessa. Silti murha jäi kaikkiaan vaillinaisesti selvitetyksi mysteeriksi, joka elää ihmisten kertomuksissa. Tässä kirjassa näkijät ja kokijat kertovat muistonsa tapahtuneesta.Kirja julkistetaan syyskuun 1. päivänä 2010, jolloin tulee kuluneeksi 80 vuotta tapahtumasta. Tuona päivänä valtiomies Paavo Lipponen paljastaa myös Onni Happosen muistolaatan Heinäveden kunnantalon seinälle.

Heinäveden asukkaat joutuivat koluamaan kosket, soutamaan sokkeloiset vesitiet ja taivaltamaan mutkaiset polut kotiinsa päästäkseen. Kivisten kaskipeltojen viljelijä tarvitsi leikkimieltä elämästä selviytyäkseen.Tälle huumorin kotiseudulle syntyivät Kerman-Kalle ja monet muut savolaisen sanataiteen harjoittajat. Luostarit nunnineen ja munkkeineen tulivat tänne vakavien elämänkohtaloiden ajamina. Mutta niin vain kävi, että ilman taivaallista hymyn sekä leikin lahjaa ei selvitty luostarin puutarhassakaan. Tähän kirjaan on talletettu Heinävedellä kiinni tavoitettua kaskuperintöä. Naatitaan.