Mona Mannevuo

”Ihmisten liikarasittuneisuus on nykyajan tavallisimpia ilmiöitä.”Havainto 1920-luvun Terveydenhoitolehdestä on edelleen ajankohtainen. Moderni yhteiskunta toi mukanaan kiihkeän elämänmenon, teknologisen kehityksen ja edistyneen terveydenhuollon - mutta myös väsymyksen, stressin ja aivosumun. Mitä väsymys oikein on, ja miten väsyneisiin pitäisi suhtautua?Väsymyksen aika sukeltaa ikävän vieraamme historiaan. 1880-luvun lopulta toiseen maailmansotaan asti teollisen yhteiskunnan, vauhdin kiihtymisen, kellojen ja liiallisen touhukkuuden katsottiin rasittavan ihmisten hermoja. Sodan jälkeen kansalaisten sydänhermojen ajateltiin kuormittuvan kulutusyhteiskunnasta, kunnianhimosta, kiireestä ja stressistä. Ylivirittyneessä nyky-yhteiskunnassa puolestaan huolehditaan aivojen jaksamisesta.Teos johdattaa lääketieteen historiaan mutta kuvaa samalla työelämän muutosta, terveyskansalaisuutta ja arjen lääketieteellistymistä. Uupumisella on myös poliittinen ulottuvuus: onko se yksilön, yhteiskunnan vai lääketieteen ongelma?

Pyöröovi pyörii! Politiikan ammattilaisia, journalisteja ja muita yhteiskunnallisia vaikuttajia värvätään yhä enemmän viestintätoimistoihin - ja sama pätee myös toiseen suuntaan.Viestintätoimistobisnes perustuu uuden viestinnällisen vallan verkostoihin. Mutta millaista valtaa viestintätoimistoissa käytetään? Miksi viestintä kannattaa? Millaisia viestintäpalveluja toimistoista ostetaan ja myydään?Kirjassa tarkastellaan haastattelujen, media-aineistojen, tietopyynnöillä hankittujen materiaalien ja tutkimuskirjallisuuden kautta politiikan uusien pelureiden toimintatapoja. Vivahteikas aineisto kertoo suomalaisen yhteiskunnan murroksesta kohti poliittista järjestelmää, jossa viestintätoimistot toimivat viestinnällisen vallan solmukohtana.Tutkimukseen perustuva kirja on ajankohtainen puheenvuoro demokratian puolesta keskellä muutosvoimia. Teos pohtii sitä, keiden ääni pirstoutuneessa mediamaisemassa kuuluu. Vievätkö voiton taitavat viestijät ja parhaat pelurit - sekä he, joilla on näiden palveluksiin varaa?

Omien suoritusten ja elintoimintojen mittaaminen, terapeuttinen kulttuuri ja asiantuntijavalta mielletään uusiksi ilmiöiksi, mutta tunteiden hallinta ja kansalaisen koko elämän normittaminen, mittaaminen, arviointi ja optimointi korostuivat jo sotienjälkeisessä Suomessa. Ihannetyöläinen oli tasapainoinen ihmiskone, jonka toiminnoissa ei ollut mitään poikkeavaa eikä mitään liikaa tai liian vähän. Työpsykologia oli voimajärjestelmiä tutkiva luonnontiede, työlääketiede koneoppia ja työn rationalisointi luonneoppia.Ihmiskone töissä tarjoaa näkökulman suomalaisen tehokkuusajattelun historiaan. Teoksessa tarkastellaan sotienjälkeistä Suomea modernisoineita työlääketieteellisiä ja työnjohdollisia oppeja, joilla kansalaisia valistettiin ja muovattiin sivistyneen yhteiskunnan tavoille. Näistä opeista sotakorvausteollisuuden työnjohto etsi vastauksia siihen, mitä tehdä työkansalaisille, jotka eivät olleet sairaita eivätkä terveitä vaan vääränlaisia.Oppineen eliitin näkemyksissä Suomi oli kuin kasvitarha, jonka tuottavaa kukoistusta edellytti jatkuva rikkaruohojen kitkeminen. Lorvimista, uupumusta ja liiallista tunteellisuutta hoidettiin paitsi ankaralla kurilla myös terapeuttisella otteella. Työelämän läpäisi ajatus siitä, että ihmiskone on muovattava ja plastinen: sitä voi aina parantaa ja optimoida.