Petri Lauerma

Aleksis Kiven (1834-1872) viisinäytöksistä murhenäytelmää Karkurit (1867) pidettiin sen ilmestymisen aikoihin onnistuneempana kuin kirjailijan edeltäviä näytelmiä Nummisuutarit ja Kullervo. Myöhemmin arviot näytelmästä muuttuivat jyrkän päinvastaisiksi ja teosta kutsuttiin muun muassa literääriseksi aivokummitukseksi. Vasta 1960- ja 1970-lukujen onnistuneet teatteritoteutukset avasivat näytelmän ansioita uudelleen.Näytelmätekstin ja kommentaarien lisäksi Karkurien kriittinen editio tarjoaa uutta tietoa näytelmän monitasoisesta dramaturgiasta sekä teoksen julkaisu- ja teatterihistoriasta. Lisäksi editiossa valaistaan näytelmän suhteita eurooppalaiseen draamaperinteeseen, taustoitetaan sääty-yhteiskunnan murrosta 1800-luvun Suomessa sekä analysoidaan Kiven tapoja käyttää silosäemittaa näytelmässään.Editioon sisältyy Kirjallisessa Kuukauslehdessä 1866 julkaistu Karkurien katkelma sekä katsaukset teoksen ensimmäisiin ruotsin- ja suomenkielisiin näyttämösovituksiin.

Moniulotteinen tutkimus porautuu kalevalamittaisen kansanrunouden kieleen. Systemaattisen tarkastelun kohteena on 20 eeppisen runon otos Boreniuksen ja Neoviuksen Larin Paraskelta tallentamasta materiaalista. Parasken runojen kieli osoittautuu yllättävän monenlaisten asioiden synteesiksi. Runojen monitasoisen kielellisen variaation taustalta löytyy esitystekniikan heijastumia, murteen ja sen merkinnän eroja, tallentajien yksiköllisiä ratkaisuja sekä itse keruutyön ja myöhemmän toimitustyön vaikutusta.