Sakari Katajamäki

Kun tutkimme uskontoa, tutkimme ihmistä ja yhteiskuntaa. Kirjoitus hengellisyydestä on tässä kirjassa yleistajuista mutta pohjautuu tieteelliseen tutkimukseen. Mukana on niin kognitiotieteen, aivotutkimuksen, feministisen uskontofilosofian, valtio-opin kuin kirjallisuustieteenkin näkökulmia. Kirjoittajat tavoittelevat sitä, mitä ihmisessä ja elämässä on laitostuneen uskonnonharjoituksen taustalla, sitä syvempänä. Kirjassa kysytään muun muassa, miten rukous toimii ja miksi se auttaa. Esille tulee myös tietoisuuden vaikea ja kiehtova ongelma.Niin kirjailijat kuin tieteenharjoittajat kritisoivat monesti uskontoja ja kirkkoja. Miten uskonto voi edistää mustavalkoista maailmankuvaa ja lisätä eriarvoisuutta? Miksi kristinusko on usein vallanpitäjän puolella ja konservatiivinen, vaikka Kristuksen oppi ei sellaiseen neuvo? Näitäkin kysymyksiä pohditaan. Mukana on myös monelle uutta naisnäkökulmaa kirkkoon.

Aleksis Kiven (1834-1872) viisinäytöksistä murhenäytelmää Karkurit (1867) pidettiin sen ilmestymisen aikoihin onnistuneempana kuin kirjailijan edeltäviä näytelmiä Nummisuutarit ja Kullervo. Myöhemmin arviot näytelmästä muuttuivat jyrkän päinvastaisiksi ja teosta kutsuttiin muun muassa literääriseksi aivokummitukseksi. Vasta 1960- ja 1970-lukujen onnistuneet teatteritoteutukset avasivat näytelmän ansioita uudelleen.Näytelmätekstin ja kommentaarien lisäksi Karkurien kriittinen editio tarjoaa uutta tietoa näytelmän monitasoisesta dramaturgiasta sekä teoksen julkaisu- ja teatterihistoriasta. Lisäksi editiossa valaistaan näytelmän suhteita eurooppalaiseen draamaperinteeseen, taustoitetaan sääty-yhteiskunnan murrosta 1800-luvun Suomessa sekä analysoidaan Kiven tapoja käyttää silosäemittaa näytelmässään.Editioon sisältyy Kirjallisessa Kuukauslehdessä 1866 julkaistu Karkurien katkelma sekä katsaukset teoksen ensimmäisiin ruotsin- ja suomenkielisiin näyttämösovituksiin.

Lauri Viidan (1916-1965) runoelma Kukunor. Satu ihmislapsille (1949) on suomalaisen runouden klassikko ja yksi kaunokirjallisen nonsensen varhaisimmista tienraivaajista Suomessa. Tämä väitöskirja tarkastelee Viidan monitasoista runoelmaa eurooppalaista nonsensekirjallisuutta vasten ja selvittää, millaisia suhteita Kukunorin unipiirteillä on nonsensen lajitraditioon. Vertailukohtina ovat lajin tunnetuimmat eurooppalaiset mestarit Edward Lear, Lewis Carroll ja Christian Morgenstern. Nonsensekirjallisuuden ja unen suhteista on kirjoitettu alan ensimmäisistä tutkimuksista lähtien, mutta tämä teos on ensimmäinen aihepiiriin keskittyvä tutkimus. Teos toimii suomenkielisenä johdatuksena länsimaiseen nonsensekirjallisuuteen sekä kirjallisuuden unipiirteiden tutkimukseen. Se osoittaa, että Viidan rakastettu mutta outona pidetty Kukunor avautuu uudella ja kiehtovalla tavalla nonsensekirjallisuuden perinnettä vasten. Samalla teos antaa näkökulmia Lauri Viidan koko tuotantoon.

Genetic criticism investigates creative processes by analysing manuscripts and other archival sources. It sheds light on authors' working practices and the ways works are developed on the writer's desk or in the artist's studio. This book provides a cross-section of current international trends in genetic criticism, half a century after the birth of the discipline in Paris. The last two decades have witnessed an expansion of the field of study with new kinds of research objects and new forms of archival material, along with various kinds of interdisciplinary intersections and new theoretical perspectives. The essays in this volume represent various European literary and scholarly traditions discussing creative processes from Polish poetry to French children's literature, as well as topical issues such as born-digital literature and the application of forensic methodology to manuscript studies. The book is intended for scholars and students of literary criticism and textual scholarship, together with anyone interested in the working practices of writers, illustrators, and editors.