Silja Järventausta

Mikä sitten on tämän kirjan idea? Yksinkertaisesti sanottuna se on kuvitus toisinpäin.Sen sijaan, että teksti toimisi kuvan alullepanijana ja inspiraationa kuten yleensä, tässä kirjassa tekstin inspiraationa ovat olleet nimenomaan kuvat. Ei varmasti mikään uusi idea sekään, mutta mielestäni kirjan arvoinen.Kuvina kirjassa toimivat luonnollisesti minun kollaasi- ja sekatekniikkatyöni. Niistä inspiroituneet tekstintekijät olemme valinneet yhdessä Mikko Rimmisen kanssa, joka on myös toimittanut kirjan.

Puhujan sija on pihassa, tässä saunan rappusten vieressä. Pelto on taas tuossa. Se päättyy pientareeseen, josta ruovikko alkaa, ja voi vain aavistella mitä on järven syvyys, mitä metsän siimes. Sanojen myötä paikan henki tulee ilmi. Ne aitaavat jonkin asian, jonka pysyvää osaa alkaa tajuta ja joka aiheuttaa tunnelmia. Samassa haassa yö on ihmisten aita, ja aamulla jokin toinen henki on kaikonnut. Miten lähestyminen jatkuisi, miten se alkaisi?Pihapiirin muovautuminen on kesän ja talven penelopentyötä, jossa kielessä kuljetaan maastoitse, esimerkillisesti, otetaan esimerkiksi kesäilta, joka kantaa lumen muistoa. Tällaista prosessia tulee valvoa.

On kysymys vuodenajasta. Ensin valitaan kevät ja tehdään tilaa, aletaan irtaantua. Muutos vaatii aikaa, mutta sitähän meillä on juuri sopivasti. Tulisitko kevään kantaesitykseen, vai oletko vain elämässä täällä?Iltapäivä isolla kirjaimella -runokokoelman kieli kytkee puhujan kiinteästi ympäristöön, joka on hänen elämänsä tapahtumien keskipiste. On kysymys sanavalinnoista, jotka saavat aikaan muutoksen. Mutta on myös kysymys muutoksesta, joka tapahtuu sanoitta, vaivihkaa, kaiken kiireen keskellä, ja joka on sanomattakin epäselvää. Vain ajan myötä vuodenajat tulevat tutuiksi, ihmissuhteiden veroisiksi. Niihin kohdistuu odotuksia, kaipuuta, tunteita. Ne alkavat vaikuttaa. Esityksen kestoa ei ole määritelty.

Silja Järventaustan viidennessä runokokoelmassa avataan ympäristö, asetetaan se sanoihin ja annetaan sen asettaa sanoja ja muokata ympäristöään. Puhujat ovat ympäristöllä tienestissä, he ovat vuorovaikutuksessa sen kanssa ja toisaalta luomassa omaa ympäristöään ja puhettaan.Tunteilla on vaikutusta sanomiseen ja luettavaan. Ympäristö avaa mahdollisuuksia ja sulkee katseita sisäänsä. Mutta kun ympäristö on avattu, se ei otakaan omistajaa: Kenen ympäristössä ollaan? Haluaako ympäristö olla ihmisen kanssa? Elämä kuitenkin kehkeytyy ympäristön sisällä. Se sisältää rakkautta, työtä, rakkautta työssään. Se on hetkiä ympäristöä vasten: vaikka luulisimme jäävämme, olevamme tai elävämme yksin, ympäristö on aina meitä vasten. Se näyttää ujuttautuneen meihin. Olemmekin luonnossa. Sataa. Miltä tuntuu olla yhteinen?Ympäristön avajaiset lähestyy lausumattomia kysymyksiä kielestä ja kokemuksesta ikään kuin kertoen tarinaa, mutta mistä sellainen tunne syntyy?