Svetlana Aleksijevitš

He unohtivat olevansa lapsia. Miltä näytti lapsuus toisen maailmansodan jaloissa? Nobelisti dokumentoi ja muistelee Neuvostoliiton historiaa yhtä viiltävän tarkkanäköisesti kuin menestysteoksessaan Sodalla ei ole naisen kasvoja, mutta tällä kertaa keskiössä ovat sodan uhreista heikoimmat. Yhtenä hetkenä lapset leikkivät ulkona kauniissa säässä; seuraavana pommit moukaroivat taloja, isät marssivat rintamalle ja lapset surivat jo äitejään. Siihen päättyi kokonaisen sukupolven lapsuus. Aleksijevitš haastatteli 1970-luvulla neuvostoliittolaisia, jotka olivat toisen maailmansodan aikaan 2–15-vuotiaita, ja näiden todistajien kertomasta rakentuu empaattinen, moniääninen tulkinta virallisen historiankirjoituksen vaientamista tarinoista sekä sodan inhimillisistä, arkisistakin seurauksista. Sodan lapset joko selvisivät hengissä tai eivät, mutta traumat eivät kuole koskaan – ja niiden kaiut ovat vaikuttaneet suoraan nyky-Venäjän tilaan. ”Aleksijevitšin keräämät todistajanlausunnot tihkuvat tunnepitoista totuutta samalla voimalla kuin venäläisen romaanikirjallisuuden suurteokset.” THE GUARDIAN Svetlana Aleksijevitš syntyi vuonna 1948 Ukrainassa ja asui pitkään Minskissä Valko-Venäjällä. Hän opiskeli journalistiikkaa ja työskenteli toimittajana. Kirjailijana hän on kokeillut erilaisia tyylilajeja ja päätynyt lopulta eräänlaiseen yhteisöromaaniin, kuvaamaan ihmistä poliittisen järjestelmän puristuksissa. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2015. Hänet tunnetaan Neuvostoliiton vaietun historian teräväkynäisenä tulkitsijana.

Kirjallisuuden Nobel 2015!Vaikuttavan dokumenttiromaanin laajennettu ja uudistettu laitos antaa äänen Tšernobylin uhreille.Tšernobylin ydinräjähdys oli valtava ympäristökatastrofi, ehkä laajin onnettomuus Euroopassa sitten toisen maailmansodan. Siitä kuitenkin tiedetään vähän, vaikka sen vaikutukset eivät suinkaan ole hälvenneet. Aleksijevitš toteaa, että Tšernobylia ei ole unohdettu, sitä ei vain ole ymmärretty. Hän vie lukijansa suoraan Tšernobylin maailmaan, antaa äänen niille joita se on koskettanut. Kirjan kertomukset ovat järkyttäviä mutta kauniita. Ne ovat tunteiden historiaa: sankaruuden ja rakkauden, surun ja neuvottomuuden, suuttumuksen ja häpeän.Svetlana Aleksijevitš syntyi 1948 Ukrainassa mutta on asunut pitkään Minskissä Valko-Venäjällä. Hän opiskeli journalistiikkaa ja on työskennellyt eri lehdissä. Kirjailijana hän kokeili erilaisia tyylilajeja ja päätyi lopulta ns. yhteisöromaaniin, kuvaamaan ihmistä poliittisen järjestelmän puristuksessa. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2015.

Nobelistin väkevä teos Afganistanin sodasta.”Sotilaan rooli on ajasta ja paikasta riippumatta kammottavan samankaltainen: ruma, uuvuttava ja säälimätön, kuten Aleksijevitšin väkevä kirja osoittaa.” PUBLISHERS WEEKLYVuonna 1979 Neuvostoliitto siirsi joukkonsa sisällissodan repimään Afganistaniin. Haavoittuneita oli yli 50 000. Aleksijevitšin moniääninen teos antaa suunvuoron niille, joita järkyttävä sota eniten kosketti, upseereille ja jalkaväelle, sairaanhoitajille ja prostituoiduille, äideille, pojille ja tyttärille. Sinkkipojat sanoittaa Afganistanin-sodan julmuuksia ajankohtaisella, vilpittömyydessään unohtumattomalla tavalla, joka valaisee sodan mielettömyyttä ja pohjustaa myös nyky-Venäjän myllerrystä.Svetlana Aleksijevitš syntyi 1948 Ukrainassa ja asui pitkään Minskissä Valko-Venäjällä. Hän opiskeli journalistiikkaa ja työskenteli toimittajana. Kirjailijana hän on kokeillut erilaisia tyylilajeja ja päätyi lopulta eräänlaiseen yhteisöromaaniin, kuvaamaan ihmistä poliittisen järjestelmän puristuksissa. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2015.

Nobelistin kuvaus kommunismin tuhostaSinfonisesti soiva kertomus ihmisistä hajoavan Neuvostoliiton ja uuden Venäjän välissä. "Sille, joka haluaa ymmärtää nyky-Venäjää, Neuvostoihmisen loppu on välttämätöntä luettavaa." Newsday"Minä etsin niitä, jotka olivat kasvaneet tiukasti kiinni aatteeseen, päästäneet sen sisälleen niin ettei sitä saanut repäistyksi irti - valtiosta oli tullut heidän maailmankaikkeutensa, se oli syrjäyttänyt kaiken muun, jopa oman elämän." Teoksessa Neuvostoihmisen loppu nobelisti Svetlana Aleksijevitš kuvaa tarkkanäköisesti kommunismin tuhon. Siinä tavalliset venäläiset kertovat, millaista elämä oli Neuvostoliiton sortuessa ja millaista on elää jättiläisen raunioista syntyneellä Venäjällä. Vuosien 1991 ja 2012 välille ajoittuvien haastattelujen kautta syntyy panoraama nyky-Venäjästä ja venäläisistä, jotka yhä kantavat mukanaan muistoja sorrosta, nälänhädästä ja joukkomurhista, mutta myös tulevaisuudenuskoa ja ylpeyttä maastaan. Tämä on kuvaus elämästä aatteen raunioilla - aatteen, joka oli niin vahva, että se kerran hallitsi kolmasosaa maailmasta. "Laajuudeltaan ja viisaudeltaan Neuvostoihmisen loppu vertautuu Sotaan ja rauhaan." The Wall Street JournalSvetlana Aleksijevitš syntyi 1948 Ukrainassa mutta on asunut pitkään Minskissä Valko-Venäjällä. Hän opiskeli journalistiikkaa ja työskenteli toimittajana. Kirjailijana hän on kokeillut erilaisia tyylilajeja ja päätyi lopulta ns. yhteisöromaaniin, kuvaamaan ihmistä poliittisen järjestelmän puristuksessa. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2015.

Nobelistin väkevä teos Afganistanin sodasta.”Sotilaan rooli on ajasta ja paikasta riippumatta kammottavan samankaltainen: ruma, uuvuttava ja säälimätön, kuten Aleksijevitšin väkevä kirja osoittaa.” PUBLISHERS WEEKLYVuonna 1979 Neuvostoliitto siirsi joukkonsa sisällissodan repimään Afganistaniin. Haavoittuneita oli yli 50 000. Aleksijevitšin moniääninen teos antaa suunvuoron niille, joita järkyttävä sota eniten kosketti, upseereille ja jalkaväelle, sairaanhoitajille ja prostituoiduille, äideille, pojille ja tyttärille. Sinkkipojat sanoittaa Afganistanin-sodan julmuuksia ajankohtaisella, vilpittömyydessään unohtumattomalla tavalla, joka valaisee sodan mielettömyyttä ja pohjustaa myös nyky-Venäjän myllerrystä.Svetlana Aleksijevitš syntyi 1948 Ukrainassa ja asui pitkään Minskissä Valko-Venäjällä. Hän opiskeli journalistiikkaa ja työskenteli toimittajana. Kirjailijana hän on kokeillut erilaisia tyylilajeja ja päätyi lopulta eräänlaiseen yhteisöromaaniin, kuvaamaan ihmistä poliittisen järjestelmän puristuksissa. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2015.

Nobelistin kuvaus kommunismin tuhostaSinfonisesti soiva kertomus ihmisistä hajoavan Neuvostoliiton ja uuden Venäjän välissä. "Sille, joka haluaa ymmärtää nyky-Venäjää, Neuvostoihmisen loppu on välttämätöntä luettavaa." Newsday"Minä etsin niitä, jotka olivat kasvaneet tiukasti kiinni aatteeseen, päästäneet sen sisälleen niin ettei sitä saanut repäistyksi irti – valtiosta oli tullut heidän maailmankaikkeutensa, se oli syrjäyttänyt kaiken muun, jopa oman elämän." Teoksessa Neuvostoihmisen loppu nobelisti Svetlana Aleksijevitš kuvaa tarkkanäköisesti kommunismin tuhon. Siinä tavalliset venäläiset kertovat, millaista elämä oli Neuvostoliiton sortuessa ja millaista on elää jättiläisen raunioista syntyneellä Venäjällä. Vuosien 1991 ja 2012 välille ajoittuvien haastattelujen kautta syntyy panoraama nyky-Venäjästä ja venäläisistä, jotka yhä kantavat mukanaan muistoja sorrosta, nälänhädästä ja joukkomurhista, mutta myös tulevaisuudenuskoa ja ylpeyttä maastaan. Tämä on kuvaus elämästä aatteen raunioilla – aatteen, joka oli niin vahva, että se kerran hallitsi kolmasosaa maailmasta. "Laajuudeltaan ja viisaudeltaan Neuvostoihmisen loppu vertautuu Sotaan ja rauhaan." The Wall Street JournalSvetlana Aleksijevitš syntyi 1948 Ukrainassa mutta on asunut pitkään Minskissä Valko-Venäjällä. Hän opiskeli journalistiikkaa ja työskenteli toimittajana. Kirjailijana hän on kokeillut erilaisia tyylilajeja ja päätyi lopulta ns. yhteisöromaaniin, kuvaamaan ihmistä poliittisen järjestelmän puristuksessa. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2015.

Nobelistin vaikuttava teos naisista sodan keskelläSvetlana Aleksijevitš sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2015. Hänen toinen Keltaisessa kirjastossa julkaistava teoksensa Sodalla ei ole naisen kasvoja on tunnustus, dokumentti ja muistelma. Siinä saa äänen yli 200 toiseen maailmansotaan osallistunutta tyttöä ja naista, jotka unelmoivat opinnoista ja avioliitosta, mutta joista vuonna 1941 tulikin sotilaita.Yli puoli miljoonaa neuvostonaista osallistui toiseen maailmansotaan, ei ainoastaan sairaanhoitajina vaan etulinjassa tarkka-ampujina, sillanräjäyttäjinä, tappajina. He kokivat velvollisuudekseen tappaa vihollisia, jotka olivat julmasti hyökänneet heidän maansa, kotiensa ja lastensa kimppuun. Vuosikymmeniä myöhemmin Aleksijevitš kiersi haastattelemassa veteraaninaisia neljän vuoden ajan yli sadalla paikkakunnalla. Naisten kertomukset ovat riipaisevia. Rehellisesti kuvatut sodan kauhut ja niiden vaikutus yksilön myöhempään elämään tekevät kirjasta voimakkaasti sodanvastaisen, ja sen julkaiseminen Neuvostoliitossa sallittiin vasta 1985 Gorbatšovin tultua valtaan. Teos on ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 1988, mutta tämä uusi laitos on perusteellisesti uudelleen muokattu, toimitettu ja laajennettu kirjailijan itsensä toimesta."Kirjojensa ja oman elämänsä kautta Aleksijevitš on hankkinut todennäköisesti maailman perinpohjaisimman, vaikuttavimman ymmärryksen sosialismin jälkeisestä tilanteesta." - Masha Gessen, New YorkerSvetlana Aleksijevitš syntyi 1948 Ukrainassa mutta on asunut pitkään Minskissä Valko-Venäjällä. Hän opiskeli journalismia ja on työskennellyt eri lehdissä. Kirjailijana hän kokeili erilaisia tyylilajeja ja päätyi lopulta ns. yhteisöromaaniin, kuvaamaan ihmisiä poliittisen järjestelmän puristuksessa. Hänen teoksiaan on palkittu ja käännetty laajalti, vaikka kotimaassaan hän on kokenut sortoa. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2015.

Nobelistin kuvaus kommunismin tuhostaSinfonisesti soiva kertomus ihmisistä hajoavan Neuvostoliiton ja uuden Venäjän välissä."Minä etsin niitä, jotka olivat kasvaneet tiukasti kiinni aatteeseen, päästäneet sen sisälleen niin ettei sitä saanut repäistyksi irti - valtiosta oli tullut heidän maailmankaikkeutensa, se oli syrjäyttänyt kaiken muun, jopa oman elämän."Teoksessa Neuvostoihmisen loppu nobelisti Svetlana Aleksijevits kuvaa tarkkanäköisesti kommunismin tuhon. Siinä tavalliset venäläiset kertovat, millaista elämä oli Neuvostoliiton sortuessa ja millaista on elää jättiläisen raunioista syntyneellä Venäjällä. Vuosien 1991 ja 2012 välille ajoittuvien haastattelujen kautta syntyy panoraama nyky-Venäjästä ja venäläisistä, jotka yhä kantavat mukanaan muistoja sorrosta, nälänhädästä ja joukkomurhista, mutta myös tulevaisuudenuskoa ja ylpeyttä maastaan. Tämä on kuvaus elämästä aatteen raunioilla - aatteen, joka oli niin vahva, että se kerran hallitsi kolmasosaa maailmasta.Svetlana Aleksijevits syntyi 1948 Ukrainassa mutta on asunut pitkään Minskissä Valko-Venäjällä. Hän opiskeli journalistiikkaa ja työskenteli toimittajana. Kirjailijana hän on kokeillut erilaisia tyylilajeja ja päätyi lopulta ns. yhteisöromaaniin, kuvaamaan ihmistä poliittisen järjestelmän puristuksessa. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2015.

Kirjallisuuden Nobel 2015!Vaikuttavan dokumenttiromaanin laajennettu ja uudistettu laitos antaa äänen Tsernobylin uhreille.Tsernobylin ydinräjähdys oli valtava ympäristökatastrofi, ehkä laajin onnettomuus Euroopassa sitten toisen maailmansodan. Siitä kuitenkin tiedetään vähän, vaikka sen vaikutukset eivät suinkaan ole hälvenneet. Aleksijevits toteaa, että Tsernobylia ei ole unohdettu, sitä ei vain ole ymmärretty. Hän vie lukijansa suoraan Tsernobylin maailmaan, antaa äänen niille joita se on koskettanut. Kirjan kertomukset ovat järkyttäviä mutta kauniita. Ne ovat tunteiden historiaa: sankaruuden ja rakkauden, surun ja neuvottomuuden, suuttumuksen ja häpeän.