Jossain vaiheessa löysin Santerin huoneesta tyhjiä, kahtia halkaistuja limsapulloja ja tinapaperia. Mieleeni nousi ajatus kannabiksen käytöstä ja soitin päihdeasemalle. He testasivat lapseltani kannabispositiivisen huumeseulan. Vihasin kaikkea niin syvästi, että itseänikin pelotti. Vihasin itseänikin ja miestäni, Santeriakin ja kaikkia tahoja, ihan kaikkia. Lapsen päihderiippuvuuden edessä äiti on voimaton - mutta luovuttaa ei voi. Santeri kaipasi apua ja tukea jo pienenä poikana. Läksyt jäivät tekemättä, tavarat olivat hukassa, rajat olivat rikkomista varten. Santerin äiti Tuuli auttoi ensin itse, ja keinojen loppuessa pyysi lisäapua. Avunpyynnöt tuntuivat kuitenkin kaikuvan kuuroille korville. Yläkouluiässä Santeri löysi apua pahaan oloonsa itse. Ensin alkoholin muodossa. Hieman myöhemmin hän löysi huumeet. Kun turvaverkko petti on äidin tositarina lapsen huumeriippuvuudesta. Samalla se on tarina siitä, kuinka yhden perheenjäsenen päihderiippuvuus voi vaikuttaa koko perheen elämään. Lisäksi Tuuli kuvaa, kuinka raastavaa on seurata oman aikuisen lapsen päihdesairautta, kun keinoja auttaa ei yksinkertaisesti ole. Miten Santerin käy, kun turvaverkot pettävät yksi toisensa perään alta?