Vizma Belševica

Mille naiset nauravat, mistä nauttivat, miten nukkuvat ja mitä näkevät? Elämä on tasapainoilua, nuoralta voi pudota naamalleen, ja muutenkin voi saada nenälleen. Siitä ja paljosta muusta kirjoittavat nämä kymmenen latvialaista runoilijaa, yksi jokaiselta 1900-luvun vuosikymmeneltä: Austra Skujina, Veronika Strelerte, Astride Ivaska, Vizma Belševica, Margita Gutmane, Tamara Skrina, Jana Egle, Ruta Mežavilka, Inga Pizane ja Anna Belkovska Heistä vanhimmat syntyivät Venäjän valtakuntaan, jotkut itsenäistyneeseen Latviaan, jotkut miehitettyyn Latviaan ja nuorin maahan, joka oli jo saanut itsenäisyytensä takaisin. Naiset kokevat monenlaista ristipainetta, mutta myös selviytymiskeinot ovat monet. Antologian teemoissa toistuvat vuodenajat, kukat ja puut, mutta nämä eivät ole hempeitä äitienpäivärunoja, ja niiden monipuolisuus voi yllättää sellaisen, joka ei yleensä lue runoja - sukupuolesta riippumatta. Paperiporon runosarjan neljäs osa tarjoaa taas jotain erilaista. ”Kiitos siitä, että kaikkea voi itkeä ja kaikesta voi laulaa.” Astride Ivaska (1926-2015)

Toinen maailmansota repii Eurooppaa. Latvian miehittäneet saksalaiset perääntyvät neuvostojoukkojen tieltä. Lapset ihmettelevät taas kerran aikuisten puheita ja puhumattomuutta, eivät tiedä, ovatko ajat nyt paremmat vai huonommat, ja miksi kadunnimiä taas muutetaan. Sekä maalla että kaupungissa on ongelmansa, joita toiset eivät aina ymmärrä. Bille-tyttö elää vuoroin kummassakin. Neuvostosotilaat jäävät Latviaan. Jotkut Billen luokkatoverit ovat jo kuolleet tai kadonneet, kenties kyyditetty Siperiaan. Bille kasvaa nuoreksi naiseksi, saa opiskellakin, mutta pettymykset tuntuvat seuraavan toistaan. Vielä ei kukaan tiedä, että miehityksestä tulee monille pitkä painajainen. Bille on vähän kuin Vihervaaran Anna: laiha, pisamainen ja rumaksi moitittu, ei vähiten omasta mielestään, mutta hänellä on vahva oikeudentunto. Hänen sisukkuutensa on ihailtavaa, mutta hän antaa itselleen myös luvan väsyä ja uppoutua kirjojen maailmaan. Uhriksi hän ei halua suostua. Näissä tytöissä on jotain universaalia, mihin moni lukija voi samastua. Vizma Belševica (1931-2005) oli runoilija, kirjailija ja kääntäjä, joka syntyi ja kuoli itsenäisessä Latviassa, mutta joutui elämänsä aikana kokemaan monta vallanvaihdosta ja mullistusta. Osittain tosipohjainen Bille-trilogia ilmestyi 1990-luvulla, kun Latvia oli saanut itsenäisyytensä takaisin. BILLE JA NUORUUS on sen päätösosa. Belševican laajaa tuotantoa on käännetty, sävelletty ja tutkittu paljon. Hänen äänensä ei ole vaiennut eikä hänen viestinsä vanhentunut.

Latvia vuonna 1940. Keitä ovat nämä vieraskieliset ihmiset, joita tänne on muuttanut? Onko tämä uusi järjestys niin hyvä kuin väitetään? Jos on, miksi aikuiset puhuvat vältellen, kyräilevät, eivät selitä mitään? Ensin tulevat yhdet sotilaat, sitten toiset, eripukuiset, mutta mitä muuta eroa heissä on? Uusi aika uhkaa lastenkin välistä ystävyyttä, sillä Billen isä on eri mieltä politiikasta kuin Ausman. Bille joutuu jopa hengenvaaraan, kun hän auttaa äitinsä kanssa sotavankeja Riiassa, mutta helppoa ei ole maaseudullakaan. Iloa ei aina tuo edes pikkuveli, se lellivauva. Kukaan ei tunnu tietävän, mitä tästä kaikesta seuraa. Ja Suomikin mainitaan! Vizma Belševican (1931-2005) osittain tosipohjainen trilogia riikalaisen työläiskorttelin Bille-tytöstä ilmestyi Latviassa 1990-luvulla. Se nousi nopeasti sekä kriitikoiden että yleisön arvostamaksi klassikoksi. Keskimmäinen osaa kuvaa miehityksiä, jotka Latvia joutuu kokemaan toisen maailmansodan aikana. Niin lasten kuin aikuistenkin elämä mullistuu moneen kertaan. Herkkä tyttö tarkkailee ja ihmettelee ympäristöään, jossa hän tuntee itsensä usein ulkopuoliseksi. Billen isän sukupolvi oli sodassa myös Suomea vastaan, moni mies tahtomattaan ja ilman aatetta. Neuvostoliiton myötä Suomen ja Latvian tiet erkanivat puoleksi vuosisadaksi.

1930-luku nuoressa Latvian valtiossa. Demokratia on vaihtunut Karlis Ulmaniksen yksinvaltaan. Mihin maa on menossa, ja mitä kokee pieni tyttö, jolta ei mitään kysytä? Bille kasvaa sekä Riian työläiskortteleissa että syrjäkylällä sukulaisten paimentyttönä. Hänen arkeensa kuuluu tyly äiti, lempeä mutta tuurijuoppo isä sekä ankara mummi, mutta herkkää tyttöä kannattelee mielikuvitus ja kirjojen ihmeellinen maailma. Taustalla ovat kirjailija Vizma Belsevican omat lapsuudenkokemukset. BILLE ilmestyi vuonna 1992, kun Neuvostoliitto oli romahtanut ja Latvia saanut itsenäisyytensä takaisin. Kirja edusti Latviassa uutta lapsikuvausta, ei kaunista maalaisidylliä vaan karua ja realistista. Kirja asetti myös kyseenalaiseksi ”Ulmaniksen ajan”, jota oli neuvostovallan keskellä muisteltu nostalgisesti. Eikö se ollutkaan isänmaallisen toiveikkuuden aikaa?BILLE sai myöhemmin kaksi jatko-osaa, ja trilogia kuuluu Latvian kulttuurin kaanoniin. Ensimmäisen osan pohjalta tehtiin vuonna 2018 myös elokuva.

I denna rika urvalsvolym presenteras Juris Kronbergs samtliga tolkningar av Vizma Belsevicas dikter från 1955 till 1995. Läsaren får en bred inblick i den lettiska poetens diktning över fyrtio år. Belsevica framstår här inte endast som ett oumbärligt tidsvittne, utan även som en av sin tids största kärleksdiktare och naturlyriker. »Man talar alltid om mig som politisk poet, men egentligen är jag i huvudsak en ekologisk diktare«, sade hon själv.