Kirjahaku

The Marquis de Sade is famous for his forbidden novels like Justine, Juliette, and the 120 Days of Sodom. Yet, despite Sade's immense influence on philosophy and literature, his work remains relatively unknown. His novels are too long, repetitive, and violent. At last in The Philosophy of the Marquis de Sade, a distinguished philosopher provides a theoretical reading of Sade. Airaksinen examines Sade's claim that in order to be happy and free we must do evil things. He discusses the motivations of the typical Sadean hero, who leads a life filled with perverted and extreme pleasures, such as stealing, murder, rape, and blasphemy. Secondary sources on Sade, such as Hobbes, Erasmusm, and Brillat-Savarin are analyzed, and modern studies are evaluated. The Philosophy of the Marquis de Sade greatly enhances our understanding of Sade and his philosophy of pain and perversion.

“The work would be of great value to philosophers engaged in the conceptual analysis of coercion, to political scientists studying the state or other coercive institutions, and to advanced readers interested in the field of peace research.”—Choice

Action theory and practical philosophy have their well-grounded tradition both in Finland and in Poland. This text is a collection of PRACTICAL PHILOSOPHY AND ACTION THEORY Praxiology: The International Annual of Practical Philosophy and Methodology Volume 2. This volume is divided into three parts: the first one being, so to speak, a ‘business card’ of Finland’s contemporary practical philosophy, the second one being a ‘business card’ of the Poland’s present praxiology, and a collection of contributions from other philosophical environments related to the topics.

This is Volume 2 of Praxiology: The International Annual of Practical Philosophy and Methology, focusing on Philosophy and Action Theory. This volume is divided into three parts: the first one being, so to speak, a ‘business card’ of Finland’s contemporary practical philosophy, the second one being a ‘business card’ of the P oland’s present praxiology, and a collection of contributions from other philosophical environments related to the topics.

”Olen todella pitkään - oikeastaan aina - pohtinut seuraavaa ongelmaa: kuinka ja miksi ihminen puhuu itselleen, keskustelee itsensä kanssa oman päänsä sisällä. Tekevätkö kaikki niin? Jos kaikki keskustelevat, tekevätkö kaikki sen samalla tavalla ja yhtä intensiivisesti? Vaikea sanoa, ihmiset ovat kuitenkin erilaisia, ja asian tutkiminen on vaikeaa. Kuinka verrata kahden ihmisen päänsisäistä maailmaa, jonne ei kuitenkaan pääse kurkkaamaan.”Käytännöllisen filosofian professori emeritus Timo Airaksinen tunnetaan juuri käytännönläheisistä kirjoituksistaan. Tiukka ja suorapuheinen, mutta hyväntuulinen keskustelija on nimennyt uusimman teoksensa hänelle ominaiseen tapaan; "raakuutta" kuvaa myös teoksen alaotsikko Johdatus kyyniseen realismiin. Tämä voisi kuulostaa synkältä, mutta Airaksisen hienostelematon, sellaisenaan puhutteleva tyyli takaa mutkattoman lukukokemuksen. Hän täsmentää, että nämä kirjoitukset ovat hiomattomia erityisesti siksi jottei kävisi kuten monille hänen filosofiystävilleen, jotka hiovat hiomistaan, ja lopulta ajatukset jäävät pöytälaatikkoon.Ymmärrettävyys ja tekstin ääressä viihtyminen ovat Airaksiselle tärkeitä, mutta silkasta viihteen tekemisestä hän haluaa kuitenkin sanoutua irti. Kaikkia käsitteitä ei voi yksinkertaistaa, mutta tässä teoksessa myös kertomuksellisuus tulee mukavasti lukijaa vastaan.

Seksin filosofiaaTunnettu filosofi Timo Airaksinen pohtii Himon ilo -kirjassaan seksin ja seksuaalisuuden roolia ihmiselämässä.Seksi ja seksuaalisuus ovat olennainen osa ihmisen elämää, sen tärkeä, nautinnollinen ja vaarallinen osa. Käytännöllisen filosofian emeritusprofessori Timo Airaksinen kuvaa viihdyttävään tyyliinsä seksin kenttää ja pohtii seksuaalisuuden groteskeja salaisuuksia nyt ja tulevaisuudessa. Millaista on eettinen seksi? Kuinka pitäisi suhtautua nettipornoon tai prostituutioon? Onko mikään seksi sittenkään luonnotonta ja perverssiä?Himon ilo on suomalaisia arvoja käsittelevän trilogian kolmas osa. Kirjan teemoja ovat muun muassa seksin ja seksuaalisuuden rooli ihmiselämässä, sallittu ja kielletty seksuaalisuus, homoseksuaalisuus, seksuaaliset poikkeamat ja parafiliat sekä seksuaalipolitiikka.Timo Airaksinen (s. 1947) on käytännöllisen filosofian emeritusprofessori. Hänet tunnetaan paitsi ateistina ja totuudenpuhujana myös laajalti matkustaneena akateemisena työläisenä. Airaksinen on työskennellyt tutkijana eri puolilla maailmaa. Häneltä on julkaistu useita kirjoja, joiden aiheena ovat olleet ihmisyyden ja yhteiskunnan eri ilmiöt, kuten onnellisuus.Airaksinen on kirjoittanut suomalaisten arvojen kriisiä käsittelevän trilogian, jossa ovat ilmestyneet Jäähyväiset uskonnolle keväällä 2020, Hyvinvointivaltion hylkäämät syksyllä 2020 sekä Himon ilo helmikuussa 2021.

Ennen kuin ryhdymme astialle, totean, että tätä aikalaistodistusta lukee kolmella eri tavalla: fiktiivisesti, historiallis-asiallisesti tai opiskelijan oppaana. Ensimmäisestä lukutavasta syntyy jonkinlainen poikain seikkailu- ja jännityskertomus onnettomasta vaasalaisesta looserista Timosta kamppailemassa ja painimassa menestyksen haamun kanssa isossa ja vieraassa Turussa. Juoni epäuskottava kuin huonossa romaanissa. Miten Timon käy? Millaisia esteitä hänen on ylitettävä? Millaiset ihmiset häntä kampittavat ja mistä löytyy apuja? Kestääköhän Timon hermo? Toinen tapa on keskittyä ajankuvaan, menneen Suomen silloiseen tilaan ja sen nuorison pyrkimyksiin. Miten opiskeltiin? Oliko kivaa? Kuinka suhtauduttiin politiikkaan, taiteeseen ja seksiin noina kovin kaukaisina aikoina. Pelättiinkö Kekkosta vai Neuvostoliittoa? Kuinka vapaa ja huoleton 1960-70 lukujen vaihde olikaan? Millainen oli yliopisto silloin? Kolmas tapa: lukee opiskelijan oppaana. Miten ja miksi yliopistossa opiskellaan ja menestytään. Perusasiat eivät ole muuttuneet. Pärjäämisen ehdot ovat ennallaan niissä oppiaineissa ja tiedekunnissa, joista tässä kerron. Miten tutkijaksi tullaan? Mutta yliopisto on myös muuttunut. Onko muutos ollut hyvään vai huonoon suuntaan, siihen otan myös kantaa. Minulla on perspektiiviä.

Kun julkisessa keskustelussa kaivataan syvällisiä mielipiteitä ja punnittua puhetta, professori Timo Airaksista pyydetään aukomaan sumppuun menneitä todellisuuden verkkoja. Airaksinen on ollut suosittu puhuja ja kirjoittaja jo yli kolmekymmentä vuotta. Hän puhuu suoraan ja selkeästi oikeista asioista eikä kiertele ja kaartele ongelmia.Rento huolettomuus elämänasenteena -kirjaan on koottu Airaksisen parhaita kolumneja ja suosituimpia kirjoituksia mm. filosofiskulttuurisesta nettilehdestä digivallila.comista, sanomalehti Ilkka-Pohjalaisesta sekä Pohjoisen filosofiyhdistyksen Agon-lehdestä. Tekstien aiheet vaihtelevat esimerkiksi onnellisuudesta politiikkaan ja koronasta seksiin.Timo Airaksinen kirjoittaa pehmeästi lukijaa hyväillen kuin suuret maailmankirjallisuuden nimet, yhtä sulavasti ja iskevästi pilke silmäkulmassa kuin leikkivä lapsi.

Tuho on ihmisen ikiaikainen unelma. Ihminen harvemmin haluaa tuhota itsensä, mutta tekee sitä silti koko ajan. Ihminen haluaa tuhota vihollisensa, mutta harvemmin edes yrittää.Vuosia sitten filosofi, professori Timo Airaksinen kuuli taksimatkalla, että on seitsemän tapaa tuhota ihminen. Tavat jäivät sillä kertaa arvoituksiksi, mutta ajatus ei jättänyt häntä rauhaan ennen kuin vastaus oli selvillä.7 tapaa tuhota ihminen -kirjassa Timo Airaksinen tarkastelee ihmisen tuhoa kyynisen realismin näkökulmasta. Hän herättelee näkemään tekoja ja ajatuskulkuja, jotka johtavat oman itsen, toisen ihmisen ja ihmisen ympärillä olevan kulttuurin ja luonnon tuhoon.Tuho on ajattomuudessaan aina ajankohtainen.

Onko kirjallisuuskritiikki Suomessa kriisissä, kuollut vai uuden ajan kynnyksellä? Filosofi, professori Timo Airaksinen pohtii, millaista kirjallisuutta maassamme julkaistaan ja miten sitä arvioidaan. Samalla hän avaa keskustelun kritiikeistä ruotimalla 19 viime vuosinajulkaistua teosta.Kirjoittaa, lukea, ymmärtää näkee kirjallisuudessa merkkejä elämysteollisuudesta, joka ympäröi meitä kaikkialla. Elämyshakuisuus vaikuttaa myös kirjojen kirjoittamiseen ja lukemiseen."Tämä kirja on konstailematon puolustuspuhe suomenkieliselle tekstille, proosalle ja romaanille, tietokirjojaunohtamatta. Yritän selittää, miten luetaan niin että luetusta saa jotakin irti. Kerron kuinka luettua voi yrittää tulkita, ja mitkä ovat tulkinnan rajat ja rajoitukset. Uskon ja toivon lukijan ottavan lukemisen vakavasti ja kiinnostuvan myös lukemisen perusteista. Lukijallakin on oma vastuunsa: pitää lukea hyvin. "

Absoluuttisen optimistin mukaan jotkin hyvät asiat osoittautuvat olevan pahoja, mutta vain näennäisesti, ja luonnon kuvat toimivat kuvan kaunistamiseksi - edellyttäen että ne ovat varsinaisia vajavaisuuksia, joiden varjot ovat samanaikaisesti sekä pysyviä että ohimeneviä mitä sopivammalla esteettisellä tavalla”, kirjoittaa asiaa syvällisesti tutkinut filosofi Timo Airaksinen kirjassaan ”Markiisi de Saden filosofia” vuonna 1995. Markiisi de Sadea loukkasi Airaksisen mukaan tällainen valheellinen ajattelu ja siitä t ehdyt virheelliset johtopäätökset. Sade tuli vihaiseksi ajatellessaan, että minkä tahansa paheen tyydyttämiseen hän vain tähtäsi tai mihin tahansa vahingolliseen yritykseen ryhtyikin loukatakseen ihmisoikeuksia, lopputulokset olivat hyviä tällaisen ajattelutavan mukaan. Kun Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professori Timo Airaksinen kirjoitti englanniksi kirjan Markiisi de Saden filosofiasta, se sai paljon kiitosta ja huomiota maailmalla. Yhdysvalloissa se julkaistiin vuonna 1991 nimellä "Of Glamour, Sex and Sade, Longwood Academic" ja uutena laitoksena Englannissa vuonna 1995. Samana vuonna kirja käännettiin suomeksi. Saden vaikutus nykyihmisen elämään ja kulttuuriin on ehkä paljon suurempi kuin ensinäkemältä uskoisimme. Tänään pelottavan ajankohtainen Markiisi de Sade (1740-1814) on merkittävin pahuutta pohtineista kirjoittaneista, joka on vaikuttanut mm. Dostojevskiin sekä Nietzscheen. Tunnetuissa teoksissaan "Justine" sekä "Sodoman 120 päivää", Sade luo kuvan maailmasta. jossa pahuus johtaa onneen ja menestykseen. Sade suosittaa pahuutta ja luo kuvaa sankarista, yli-ihmisestä, joka kykenee ylittämään kaikki moraalin luomat esteet.

Timo Airaksisen teos "Hyvä kuolema - Opas eläville" on suunnattu kaikille, jotka miettivät ja ihmettelevät omaa ja läheisen kuolemaa. Katkelmia johdannosta: "Teen peruseron: kuoleminen eli kuolleeksi tuleminen ja kuolleena oleminen. Kuoleminen on aito huolen aihe, kuolleena oleminen ei niinkään. Kuollutta henkilöä ei ole enää olemassa, jolloin kaikkinainen huoli ja ahdistus ovat poissa, paitsi ehkä läheisiltä, eikä heistäkään pitäisi olla liian varma. Kuolemisen tapoja on laaja kirjo helpoista mitä kamalimpiin, joten kuolemisestaan on siten järkevää kantaa huolta. Miten lohduttaa kuolevaa, kun kaikki olemme kuolevaisia ja elämme kuoleman odotuksen horisontissa ja lopulta kuolemisen kehyksessä? Horisontti meillä kaikilla on sama, henki kun menee jokaiselta jollakin tavalla sitten kun se aika tulee. Miten lohduttaa Nyytiä? Sanon, ettei kuolemaa kannata ajatella vaan elää kuin elämä olisi ainainen. Väistämätöntä ei kannata miettiä, koska mitään ei asialle voi tehdä. Murhetta riittää muutenkin, miksi ottaa elämäänsä lisää murehtimista. Mutta sitten on kuolemisen kehys. Jos elämän kulku on syntymä, koulu, työ ja kuolema, jokainen noista muodostaa oman kehyksensä. Vauva ja lapsi elävät lapsen elämää. Koulu on oma maailmansa, työ samoin. Ja sitten alkaa kuoleminen. Lääkärin työnä on hoitaa terveyttä ja parantaa, se on hänen työnsä kehys. Mutta kuolema tulee kuitenkin, eikä kuolevaa pitäisi hoitaa kuin sairasta. Kuolemantauti ei ole tauti samassa mielessä kuin parannettavat tai muuten hallittavissa olevat vaivat. Kuolevaa ei hoideta terveeksi, vaan autetaan kohti lempeää ja tuskatonta kuolemaa. Kuoleman kehys ei ole yhteensopiva parantavan hoidon kehyksen kanssa. Se on aivan oma maailmansa, joka on viimeinen ja lopullinen kehys. Tämän kehyksen vaaliminen on avain hyvään kuolemaan, jos vain osaisimme tuota avainta kääntää. Kuolemisen kehys ei kuitenkaan ole läsnä läheskään kaikissa kuolemissa, kun nuori nopeasti menehtyy kadulle tai vanha dementoituu käsityskyvyttömäksi. Helppoja ovat tuollaiset kuolemat, mutta kuka sellaista itselleen kuitenkaan haluaisi? Elämä on vain elettävä turhia murehtimatta ja otettava tyynesti vastaan se mikä tuleman pitää. Turha on tutkainta vastaan potkia, jos ei ole aivan pakko. Toisaalta kuolema on elämän horisontti ja tätä horisonttia kuvaan tässä kirjassa."